Kuukausi: maaliskuu 2005
-
Sitoutumattomuus on itsenäistä sitoutumista
Matti J. Kuronen kuvaa sitoutumattomien periaatetta ihmisten arjen ja vallan järjestelmien väliseksi toiminnaksi.
-
Konnunsuon vankilan johto huolissaan henkilöstöstä
Vankilan työntekijät joutuvat venymään vankiruuhkan vuoksi. Valtion lisätalousarvioon pyritään saamaan lisää vankeinhoidon virkoja. Syksyiset tiedot…
-
Suomi-paita tuntuu turvalliselta Joutsenon Finnish Chemicalsilla
Finnish Chemicalsin Joutsenon henkilöstö kurkottaa kevääseen levollisesti. Uudelta omistajalta odotetaan vahvaa panostusta.
-
Kanat unohtuivat, kangaspuut eivät Jaakkiman opiston perinnepäivänä
75-vuotias opisto on sivistänyt Ruokolahdella 50 vuotta. Opisto oli evakossa Lemillä kymmenen vuotta.
-
Kiesilän martat kaunistautuivat juhlakuntoon
Suomenniemen martat viettävät 90-vuotissyntymäpäiviään sunnuntaina. Yhdistyksen nuorennusleikkaus on toivelistalla.
-
Ruohosaareen sovitellaan noin 150 tonttia
Kiistelty kaavoitusprosessi alkoi. Silta vie Skinnarilan Parkinmäestä saareen. Omakotitonttien lisäksi saataneen pari rivitalokorttelia.
-
Jarmo Myllys luistelee jäähyväisotteluunsa
LAPPEENRANTA. Menestyksekkään uran tehnyt maalivahti Jarmo Myllys luistelee tänään viimeiseen liigaotteluunsa. ·Fiilikset ovat hyvät. Takana…
-
Mika Kauppinen jättää lätkän ja siirtyy duunariksi
Yhdeksän vuotta SaiPassa pelannut Mika Kauppinen lopettaa jääkiekkouransa. Tämäniltainen Jokerit -matsi jää hänen viimeiseksi liigaottelukseen.…
-
Autonrenkaiden pinnoitus loppuu Lappeenrannassa
Nokian Renkaat lopettaa tänä vuonna kuorma-autonrenkaiden pinnoituksen Lappeenrannassa.
-
Paperikone pyörii naistenkin käsissä
Kaukaan paperitehtaalla ei erotella miesten ja naisten töitä. Tasa-arvo ei paperitehtaalla tarkoita rahaa vaan etenemismahdollisuuksia.