MARTTI HYTTI
SUOMENNIEMI. Pankin asiakasmäärän vahva kasvu selittyy uusilla
konttoreilla. Pankki on avannut tällä vuosikymmenellä uudet konttorit
Ristiinaan ja Mäntyharjulle. Viime vuoden lopussa pankilla oli lähes 4 600
asiakasta.
Asiakasmäärän kasvun myötä myös pankin liiketoiminta on lisääntynyt.
Talletukset kasvoivat 12 prosenttia ja luotot 16 prosenttia. Pankin tase
pulskistui puolestaan 13,7 prosenttia.
Pankin liiketulos kehittyi myönteisesti. Liikevoitto kohosi 157 000 euroon,
jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 34 prosenttia.
Pankin varainhankinta oli vuoden lopussa 38,4 miljoonaa euroa. Yleisön
talletuksia oli vuoden lopussa 37,1 miljoonaa euroa ja niiden keskikorko
1,08 prosenttia.
Luotot olivat tilikauden päättyessä 31,6 miljoonaa euroa ja niiden
keskikorko 3,87 prosenttia. Luottojen lisäys oli 4,3 miljoonaa euroa eli 16
prosenttia. Luotonannon lisäykseen vaikuttivat asuntolainojen vilkas
kysyntä. Uusia asuntolainoja pankki myönsi 3,9 miljoonaa euroa. Niiden
osuus luotoista oli 60 prosenttia. Maatalousrahoituksen osuus oli 13,9
prosenttia.
Pankin kulut tuottoihin nähden olivat varsin suuret. Kulujen suhde
tuottoihin oli 0,9, kun kannattavimmilla pankeilla se on yli 1,5.
Pankin vakavaraisuus on välttävällä tasolla. Vakavaraisuussuhde oli vuoden
lopussa 11,78 prosenttia.
Toimitusjohtaja Outi Kaurian mukaan hyvä tuloskehitys johtui liiketoiminnan
laajenemisesta ja tuottojen kasvusta.
·Liiketoiminnan kasvu ja tulos saavuttivat tilikaudelle asetetut
tavoitteet. Pankki keskittyi viime vuonna kasvattamaan asiakaskuntaansa ja
parantamaan kannattavuuttaan.
Pankin palveluksessa oli vuoden lopussa 11 toimihenkilöä sekä viisi
tuntipalkkaista siivoojaa ja talonmies. Pankilla on palvelupisteet
Suomenniemen keskustaajamassa, Suomenniemen Pajulahdessa, Ristiinassa ja
Mäntyharjussa.