Esikoululaisia riittävästi vain kolmessa koulussa

Kouluviraston mukaan Räihässä ja Partalassa hakijoita ei ollut tarpeeksi. Kaupunki ei perusta alle viiden lapsen esikouluryhmiä.

TIINA PASANEN

LAPPEENRANTA. Esiopetusta järjestetään Lappeenrannassa ensi vuonna päiväkotien lisäksi vain muutamassa koulussa. Alle kouluikäisten esiopetus alkaa varmuudella Simolan, Kasukkalan ja Myllymäen kouluissa.

Räihän ja Partalan kouluille esiopetusryhmää ei näin ollen enää perustettaisi. Räihän koulun esiopetukseen tuli vain kolme hakemusta. Myös Partalaan ilmoittautui määräaikaan mennessä alle viisi esikoululaista.

– Niin pienelle ryhmälle emme voi järjestää opetusta, sanoo kasvatus- ja opetustoimenpäällikkö Tuija Willberg.

WILLBERGIN mukaan Partalan koulun esiopetusryhmään ilmoittautui myöhemmin muutama hakija lisää. Se ei opetusviranomaisille kuitenkaan riitä.

– Kaikista Partalan koulun esiopetukseen hakeneista lapsista vain yksi asuu koulun alueella. Niukkoja määrärahoja ei ole järkevää käyttää lasten kuljettamiseen, hän toteaa.

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää asiasta 10. toukokuuta.

Edellisessä kokouksessaan lautakunta päätti käsitellä erikseen vielä niiden haja-asutusalueiden koulujen tilanteen, joissa esiopetukseen on tulossa vähintään viisi lasta.

TÄNÄ VUONNA esiopetusta annetaan Myllymäen lisäksi Vainikkalan, Simolan, Räihän ja Partalan kouluissa. Kasukkalan esiopetusryhmään tulevat ensi vuonna myös Vainikkalan koulun alueella asuvat.

Partalassa esikoululaisia on opetettu viiden vuoden ajan. Koulun vanhempainneuvosto toivoo, että siellä annettaisiin esiopetusta myös ensi vuonna.

– Lautakunnan päätöksessä ei lue missään, että hakijoiden pitää asua koulupiirin alueella. Esiopetukseen hakijoita meillä oli riittävästi, puheenjohtaja Maritta Ryösö toteaa.

Hän ihmettelee myös linjausta koulun oppilasalueesta.

Ryösön mukaan Partalan koulun nykyisestä kymmenestä esikoululaisesta vain neljä asuu koulun alueella ja kuusi tulee muualta.

– Käsittääkseni säännöt eivät ole muuttuneet.

RYÖSÖ EI NÄE myöskään kuljetustarpeessa suurta muutosta saati ongelmaa.

– Jos esiopetusta ei järjestetä Partalassa, niin lapsille joudutaan joka tapauksessa järjestämään kuljetus Kanavansuun päiväkodin esiopetukseen, hän huomauttaa.

Kanavansuun päiväkodissa on kaksi esiopetusryhmää.

Esiopetus

Kunnan pitää järjestää alle kouluikäisten esiopetus.

Huoltaja päättää, osallistuuko lapsi esiopetukseen vai ei.

Tänä vuonna esiopetusta annetaan Lappeenrannassa Myllymäen, Vainikkalan, Simolan, Räihän ja Partalan kouluissa sekä päiväkodeissa.

Kirjoittaja:
Tiina Pasanen