Kippari palasi nostamaan IPV:n takaisin superpesikseen

Olli Lehtola haki kokemusta ja mitalia Kuopiosta. Kokemusta tuli, mitalia ei. Nyt IPV:n kippari haluaa olla mukana palauttamassa 50 vuotta täyttävää seuraa superpesikseen.

JARMO HÄMÄLÄINEN

IMATRA. Kun pesäpallokausi viime syksynä päättyi, IPV:n ykkössarjassa pelaavan edustusjoukkueen kapteeni Olli Lehtola ajatteli jatkaa vielä superpesiksessä Kuopiossa. Pari vuotta aiemmin Lehtola oli siirtynyt Puijon Pesikseen tavoitteena SM-mitali, kun sellaiseen ei näyttänyt IPV:ssä olevan mahdollisuuksia.

– Viime kesä alkoi hyvin, johdettiinkin sarjaa, mutta loppusarja meni sitten surkeasti ja jäätiin viidenneksi. Tuntui, että paljon oli jäänyt hampaankoloon ja ajattelin jatkaa Kuopiossa.

– Sitten Raution Jake alkoi kysellä, kiinnostaisiko IPV:hen palaaminen, jos hänkin tulee Pattijoelta takaisin. Olin kaksi vuotta reissannut niin paljon, että se alkoi jo kypsyttää ja päätettiin Jaken kanssa, että yritetään vielä kerran Imatralla, Lehtola kertoo.

IMATRAN PALLO-VEIKOT juhlii tänä keväänä seuran 50-vuotisuutta. Juhlavuoden tavoite on palauttaa nelinkertainen miesten Suomen mestariseura takaisin pääsarjaan, superpesikseen.

– Mitään muuta tavoitetta ei tällä ryhmällä voi ollakaan. Minä en ainakaan tullut Imatralle pitkäksi aikaa pelaamaan ykköspesistä, Olli Lehtola tuumii.

Viime syksynä superin karsintasarjaan, mutta ei sen pitemmälle yltänyt IPV vahvistui tälle kaudelle tuntuvasti. 28-vuotias Olli Lehtola tuo joukkueeseen tuhdisti lisää lyöntivoimaa ja 195-senttisenä kopparina Lehtola tuo lisää pitoa myös takakentälle ja nimenomaan kolmospuolelle.

Pattijoella kaksi vuotta superia pelannut Jarkko Rautio lähti ja palasi Lehtolan kanssa samanaikaisesti. Rautio on maan parhaita kärkietenijöitä ja hyvä polttolinjapelaaja.

– Tällä joukkueella pitäisi olla kaikki edellytykset superiin. Tosin syksyn karsintasarja on raaka. Kahdeksan joukkuetta, neljä ykkösestä, neljä superista, yksinkertainen sarja ja neljä parasta nousee. Juuri syksyllä pitää joukkueen olla parhaassa iskussa, Lehtola muistuttaa.

KUOPIOSSA pelatessaankin Olli Lehtola oli talvet Imatralla Telia Soneran leivissä teknisenä asiantuntijana.

– Ensimmäisenä kesänä minulla oli vuorotteluvapaata ja viime kesänä taas virkavapaata. Eihän Suomessa taida täyspäiväisiä pesäpalloammattilaisia ollakaan, mutta Puijon porukassakin oli aika monta sellaista kesäammattilaista.

Kuopiossa harjoitteluolosuhteet etenkin talvisin olivat aivan toista luokkaa kuin Imatralla.

– Kävin viime talvenakin joka viikonloppu Kuopiossa ja silloin päästiin aina isoon halliin harjoittelemaan. Kuopiossa olisi ollut vielä maapohjahallikin, mutta sitä ei käytetty, kun ei ollut tarvetta.

– Tänä talvena on taas isketty lyöntiharjoituksia ”Madisonissa” eli Rauhan sairaalan vanhassa pesulassa. Siellä muutama kaveri voi ihan hyvin iskeä palloa verkkoihin, mutta ei koko joukkue, Lehtola vertailee.

Harjoittelupuolesta löytyy tosin plussaakin IPV:n eduksi.

– Tälle kaudelle on tullut paljon uutta harjoituksiin. Laakson Pepe vetää erittäin hyviä ja motivoivia treenejä, Karttusen Kake hoitaa nopeus- ja fysiikkaharjoituksia ja kun Rami (Bragge) on pelinjohtajana, niin meillä on aika paljon silmiä valvomassa sitä, että kaikki sujuu, Lehtola kiittelee.

OLLI LEHTOLA oli IPV:n kippari jo ennen lähtöään Kuopioon. Kun Lehtola palasi IPV:n punaiseen pelipaitaan, hänestä tehtiin heti uudelleen kippari.

– Kuopiossa olin varakapteeni, enkä ole hutunkeittoa harjoitellut, mutta hyvinhän tuo tuntuu sujuvan, Lehtola arvioi kevään harjoituspelien perusteella.

Tulevista ykköspesiksen vastustajista Lehtola arvioi pahimmiksi vanhat tutut Jyväskylän Kirin ja Alajärven.

IPV 2005

IPV:n miehet pelaavat tällä kaudella ykköspesiksen etelälohkossa. IPV:n kausi alkaa 21.5. Köyliössä. Ensimmäinen kotipeli IPV:llä oli 25.5. Haminaa vastaan.

Edustusjoukkueen lukkareina ovat harjoituspeleissä pelanneet Oskari Kosonen ja Toni Laakso.

Etukentällä on peluutettu Marko Keskistä, Tuomo Meltoa, Teemu Mäkistä ja Sampo Suhosta.

Polttolinjan pelaajia ovat Antti Kontinen, Jarkko Rautio, Petri Tuuva ja Juha-Matti Ranta.

Kopparipari on Janne Luostarinen-Olli Lehtola.

Lyöjäjokeriksi on erikoistunut Ville Kolehmainen. Lisäksi ryhmässä ovat pelanneet Jani Valkeapää ja Jari Päykkönen.

IPV:n pelinjohtajana toimii Raimo Bragge. Valmentajia ovat Pertti Laakso ja Kauko Karttunen.

Kuvateksti

Olli Lehtola palasi IPV:n kippariksi ja Linnalan maisemiin parin Kuopion vuoden jälkeen.

JARMO HÄMÄLÄINEN

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen