Haaveena monialainen akateeminen yhteisö

PETTERI VÄRTÖProjektipäällikkö Anne Karhusta tulee mieleen tohtori Isak Borg. Victor Sjö

PETTERI VÄRTÖ

Projektipäällikkö Anne Karhusta tulee mieleen tohtori Isak Borg. Victor Sjöströmin roolihahmo ajaa halki Ruotsin ja muistelee elämänsä auvoisinta paikkaa Ingmar Bergmanin elokuvassa Mansikkapaikka (1957). Palmenian Imatran yksikön esimiehellä on sama kaiho, mutta menneisyyden sijaan sen kohteena on tulevaisuus.

Karhu haluaa, että Palmenian Imatran yksikön maaliskuussa lopullisen laajuutensa saaneissa tiloissa liikekeskus Mansikkapaikan toisessa kerroksessa työskentelee joskus monialainen akateeminen yhteisö. Fasiliteetit ovat hänen mukaansa sekä kunnossa että sijainniltaan erinomaisessa paikassa Imatraa halkovan Vuoksen varrella.

– Palmenia on 20-vuotisen historiansa aikana Imatralla nyt ensi kertaa ihmisten keskellä, Karhu sanoo.

PALMENIALLA on ollut yhteisiä hankesuunnitelmia ja seminaareja sekä asiantuntijavaihtoa Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Joensuun yliopiston kanssa. Neuvotteluja sekä LTY:n Imatrankoskella sijaitsevan yksikön että Etelä-Karjalan instituutin imatralaisten työntekijöiden kanssa uusiin tiloihin siirtymisestä on käyty. Mitään konkreettista suunnitelmaa yhteisön muodostamisesta ei toistaiseksi ole, Anne Karhu kertoo.

– Kaikkien kanssa on neuvoteltu yhteen paikkaan keskittymisestä. Tiloihin on ollut kiinnostusta, mutta mitään valmista ei vielä ole aikaansaatu.

MANSIKKAPAIKKAAN voisi Anne Karhun mukaan keskittyä esimerkiksi työhyvinvoinnin kehittämisasiantuntijuus ja arviointiosaaminen. Niitä tehdään nyt useassa paikassa maakunnassa.

– Kehittämistyötä ja arviointia voisi tehdä vahvasti yhdessä eikä pienesti erikseen.

Fyysisen läheisyyden ja yhteisen tilan ohella Palmenia antaisi henkistä liikkumavaraa.

– Pääsee tekemisiin erilaisten työyhteisöjen kanssa, Karhu vastaa kysymykseen oman työnsä rikkauksista.

Palmenia ei tarkoituksellisesti ole kasvattamassa henkilöstömääräänsä. Sen sijaan Imatran yksikkö tekee mielellään yhteistyötä.

– Tarkoitus on tarjota omaa osaamista muiden käyttöön ja toisaalta hyödyntää muiden vahvuuksia.

BERGMANILLE Mansikkapaikka merkitsi kansainvälistä läpimurtoa. Etelä-Karjalan akateeminen yhteisö päättää tykönänsä, mikä merkitys Imatran Mansikkapaikalla on heille. Elinkeinoelämää kehittävä yksikkö ainakin sijaitsee nyt yhdessä eteläkarjalaisen elinkeinoelämän keskuksessa.

Se on hyvä jatko.

Kuvateksti

Projektipäällikkö Anne Karhu liputtaa monialaisen humanistisen tiedeyhteisön puolesta ja visioi sen paikaksi Palmenian laajentuneita Imatran tiloja.

KAROLIINA PAATOS

Kirjoittaja:
Petteri Värtö