SARI PULLINEN
JOUTSENO. Satavuotiaan koulun uumenista löytyy monen ikäistä tavaraa. 1905 valmistuneen Leppälän koulun vintillä pölyttyy kirjoja siltä ajalta, kun nykylasten isovanhemmat pänttäsivät aakkosia. Voi vain arvailla, milloin on viimeksi tarvittu luokan kaapista löytynyttä suurta mustepulloa.
Leppälän koulun toiminta päättyy tähän viikkoon. Maanantaina koululaiset olivat pakkauspuuhissa. Sanni Laari tarkasti vesivärejä ja kelpuutti vain
ne, joista tulevassa koulussa on vielä iloa.
Kantele odotti muuttomatkaa kieli katkenneena. Myös ainakin yksi liitutaulu ja piano muuttavat lasten mukana Ravattilan kouluun ensi syksynä.
KOULUN johtaja Anna-Maria Kukkonen sanoi, ettei oppilaiden kanssa ole erityisesti käsitelty koulun lakkauttamista.
Mennään positiivisella mielellä eteenpäin, taaksepäin on turha katsoa, hän tuumasi.
Kävimme tutustumassa Ravattilan kouluun ja pelasimme tulevien koulukavereiden kanssa pesistä.
Leppälän koulun nykyisistä oppilasta lähtee neljä yläkouluun keskustaan ja 20 Ravattilaan. Kukkonen jatkaa opettajana Ravattilassa, ja myös
kouluavustaja Mira Penttilä siirtyy sinne.
Leppälän koulun toinen opettaja jää ilman vakanssia. Keittäjän ja siivoojan tulevasta työpaikasta neuvotellaan kesäkuussa. Kaupunki on luvannut molemmille paikan.
Lapset odottavat ensi syksyä tyynesti.
Ravattilassa saa enemmän kavereita, Ville Ahvonen arveli.
Hän ehti saada käsityötunnilla värkkäämänsä puisen purjeveneen valmiiksi ennen kuin koulun ovet sulkeutuvat lopullisesti. Loppuviikko kuluu
leirikoulussa Muukonsaaressa.
MYÖS kahdessa muussa eteläkarjalaisessa koulussa lauletaan Suvivirsi viimeistä kertaa tänä keväänä. Leppälän ja Parikkalan Kinnarniemen koulun lisäksi Honkaharjun koulu Imatran Vuoksenniskalla loppuu.
Syksyllä on odotettavissa lisää lakkauttamispäätöksiä. Joutsenossa on puhuttu Aholan kyläkoulun lopettamisesta. Koko maassa lakkautettavien koulujen määrä voi nousta tänä vuonna sataan.
Monessa kunnassa kouluverkon supistaminen on säästökeino. Päätöksiä perustellaan sillä, että 712-vuotiaiden ikäluokka pienenee tuntuvasti
vuosikymmenen lopulla.
Parikkalassa kouluverkkoon vaikuttaa myös uusi kuntakoko. Siellä lakkaavat
ensi vuonna Kaukolan, Koitsanlahden ja Jalaslammen koulut. Syksyllä 2006
Parikkalan keskustaajamaan valmistuu uusi alakoulu, jonne lakkautettavien kyläkoulujen oppilaat siirtyvät.
ETELÄ-SUOMEN lääninhallitus on koettanut vinkata kuntia katsomaan kouluverkkoaan täysin uusin silmin.
Perusopetus voitaisiin järjestää yhteistyössä lähikuntien kanssa. Se on tulevaisuuden suuntaus, näki erikoissuunnittelija Aino Pyöriä Etelä-Suomen lääninhallituksesta.
Ainakin toistaiseksi kunnat tarkastelevat vain omia kouluverkkojaan. Puolet Etelä-Suomen läänin kunnista on tehnyt kouluverkkosuunnitelmia.
Etelä-Karjalassa 1.6.-luokkien kouluverkko on harvempi kuin muissa maakunnissa.
Kuvateksti
Laura Raunila (vas.) ja Sanni Laari pakkasivat vesivärejä ja
kreppipapereita muuttokuormaan Leppälän koulussa.
SARI PULLINEN