Tasainen keilailukausi nosti Tiia Einolan MM-kisoihin

MM-kilpailut keilataan Aalborgissa Tanskassa ensi elokuussa.

HEIKKI SAIRANEN

LAPPEENRANTA. Lappeenrantalainen keilaaja Tiia Einola on valittu naisten maajoukkueeseen. Ensimmäiset naisten MM-kilpailut keilataan Aalborgissa Tanskassa 5.–18.8. Kisat keilataan samassa Lovvangin hallissa, jossa Mika Luoto ja muut suomalaiset juhlivat Euroopan mestaruuksia vuonna 2001.

Lohjan Rämettä edustavalle Einolalle nousu MM-joukkueeseen ei tullut yllätyksenä. Einola ikään kuin osasi sitä odottaakin, sillä kausi sujui

tuloksellisesti hyvin.

– Kaiken kaikkiaan tasainen kausi, vaikka vuodenvaihteessa en voinutkaan keilata ainakaan kolmeen viikkoon.

Syynä oli lihasrepeytymä.

– Se oli ja meni, ja toivottavasti pysyy pois myös jatkossa.

MM-KISOIHIN valittu Tiia Einola, 25, harjoittelee kesä–heinäkuun Lappeenrannan keilahallissa. Kesäkuukausina häntä valmentaa R-ABC:n keilaaja Ville Holmström.

– Myös isä on tukena, mutta enemmän tehdään nyt yhteistyötä Villen kanssa. Ville on tehnyt minulle ohjelman koko kesäksi.

Ensi viikonvaihteessa naisten maajoukkue matkaa tutustumaan tulevaan kisakaupunkiin. Heinäkuun alussa ohjelmassa on kilpailumatka Barcelonaan.

Maajoukkueen ohjelmassa on myös kesäleiri Kuortaneella. Heinäkuun lopussa olisi myös kilpailumatka Budapestiin, mutta sen Einola jättää väliin.

– Se on jo niin lähellä MM-kisoja, että parempi rauhoittua ja keskittyä jo itse kisoihin.

Tanskaan matkaa Suomesta kuusi keilaajaa. MM-kisoissa keilataan joukkuekilpailu, parikilpailu, trio ja henkilökohtaiset kilpailut. Einolan

tavoitteena on ehjät kisat.

– Henkilökohtaisessa kilpailussa minimitavoitteena on finaalipaikka.

NAISTEN MM-JOUKKUE

Tiia Einola RäMe

Piritta Kantola Giants

Reija Lundén GB

Leena Pulliainen Mercur

Mari Santonen Giants

Jaana Strömberg Blooper

Varalla: Jenni Mäkelä Kiila

Mari Kalliokoski Mercur

Valmentaja Olli Tiainen

Joukkueen johtaja Seija Lankinen

Kuvateksti

Tiia Einolla on jo tukku arvokisamitaleita. Ensi elokuussa hän jahtaa MM-mitalia Tanskassa.

HEIKKI SAIRANEN

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen