Ysituotteen Saku Hyttinen Majakan uudeksi vetäjäksi

HEIKKI SOPANENRavintola Majakan uusi vetäjä on Ysituote Oy:n toimitusjohtaja

HEIKKI SOPANEN

Ravintola Majakan uusi vetäjä on Ysituote Oy:n toimitusjohtaja Saku Hyttinen. Lappeenrannan Satamatiellä sijaitsevan Majakan omistaa kaupunki. Kaupunki valitsi Ysituotteen Majakan uudeksi vuokralaiseksi muutama viikko

sitten.

Hyttinen tekee ravintolan sisätiloissa parhaillaan remonttia ja uusii kalusteita. Hän aikoo palauttaa Majakan maineen hyvänä ruokaravintolana, ja ravintola on Hyttisen vetämänä auki ympärivuotisesti.

– Tarjolla on lounasvaihtoehto ja hyvälaatuista listaruokaa. Listan suunnittelussa saamme apua pääkaupungin ansioituneilta kokeilta. Teemme

ruuat itse, Hyttinen kertoo.

Hyttinen uudistaa myös ravintolan ulkoterassia, ja se laajenee 50–60-paikkaiseksi. Suunnitelmat ovat muuten selvät, mutta ravintolan nimeä

Hyttinen vielä miettii.

– Majakka-nimi aiheuttaa sekä myönteisiä että kielteisiä mielikuvia ihmisissä. En ole vielä päättänyt, pysyykö vanha nimi vai tuleeko nimeksi

joku muu.

Uudistunut ravintola avautuu näillä näkymin kesäkuun puolivälissä, ennen turistisesonkia.

Hyttinen keskittyy jatkossa vain Majakan pyörittämiseen. Hän luopuu Kahilanniemen golfravintolasta syksyllä vuokrasopimuksen päättyessä.

Majakasta Ysituote ja kaupunki ovat solmineet viiden vuoden vuokrasopimuksen.

Kuvateksti

Majakan uusi yrittäjä Ysituote Oy tekee ravintolassa täysremonttia. Ruokaravintolaksi profiloituva ravintola avautuu kesäkuun puolivälissä.

MIKA STRANDÉN

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen