Lappeenrantaan suunnitteilla jäähalli ympärivuotiseen käyttöön

Huhtiniemen vanhasta kuplahallista on tulossa Joutsenon Kullervon juniorijalkapalloilijoiden talviharjoittelupaikka.

HEIKKI SAIRANEN

JÄÄURHEILIJOIDEN ja jalkapalloilijoiden harjoitteluolosuhteet paranevat reippaasti Lappeenrannassa ja Joutsenossa. Lappeenrannan Harapaiseen ollaan suunnittelemassa yksityisellä rahalla uutta jäähallia, Huhtiniemen vanha kuplahalli on puolestaan siirtymässä Joutsenoon Joutsenon Kullervon juniorijalkapallojaostolle.

– En voi olla muuta kuin tyytyväinen, jos hanke toteutuu, toteaa Lappeenrannan liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksman.

– Meillä on Lappeenrannassa sellaiset harrastajamäärät, että kaksi jäähallia ei riitä. Jos yksityinen taho on valmis rakentamaan hallin,

kaupungin kannattaa sitä tukea ja osoittaa muun muassa kaavoituksella sille paikka, Oksman näkee.

OKSMAN pitää Harapaista hyvänä paikkana uudelle hallille. Tilaa nykyisen nurmikentän vieressä on riittävästi. Oksmanin mukaan Harapaiseen mahtuisi

jäähallin lisäksi myös tennishalli.

– Jos Harapainen osoittautuu hyväksi paikaksi rakentaa, hanke istuisi myös kaupunkikuvallisesti hyvin sinne.

Toinen varteenotettava paikka hallille on raviradan itäpää. Oksmanin mukaan Harapainen kyllä menee kuitenkin reippaasti sen edelle.

– Harapainen olisi hyvä. Toivoa vain sopii, että yksityiset hankkeet saisivat kaupungilta tukea kaavoituksen muodossa.

– Kisapuistoon sitä on turha edes yrittää. Sinne ei enää mahdu.

JOS Lappeenrantaan nousee uusi jäähalli yksityisellä rahalla, on mahdollista, että se on valmis jo syksyllä 2006. Käytössä halli olisi 10–12 kuukautta.

Sunnuntaina ilmestyneen kaupunkilehti Lappeenrantalaisen mukaan hankkeen takana on lappeenrantalainen Markus Vuolle.

– Kapasiteetiltaan halli olisi hyvin pitkälti samanlainen kuin Savitaipaleen halli, konsulttina hankkeessa toimiva Vuolle totesi Etelä-Saimaalle maanantaina.

HUHTINIEMEN kuplahalli on muuttamassa Lappeenrannasta Joutsenoon. Kuplasta on tulossa jalkapallohalli. Reima Oikkonen Joutsenon Kullervon juniorijalkapallojaostosta uskoo, että halli soveltuu hyvin juniorijalkapalloilijoille talviharjoittelupaikaksi.

Kuplahalli tuli Etelä-Karjalan Liikuntakeskus Oy:lle tarpeettomaksi sen jälkeen, kun keskukseen rakennettiin kansainväliset mitat täyttävä

tenniskenttä.

– Kupla ei ollut käytössä enää viime talvena. Keväällä se puhallettiin ylös ja katsottiin, että kaikki on kunnossa, toteaa Lasse Blomqvist.

Kaupat kuplahallista on tarkoitus tehdä tällä viikolla.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen