Kuukausi: kesäkuu 2005
-
Sellu- ja paperitehtaiden käynnistys on ympäristöriski
Sellutehtaiden biologisten jätevedenpuhdistamojen toimintakyky on riski tehtaita käynnistettäessä. Kaukas on jo hakenut lupaa ylittää normaalit…
-
Valosta, tilasta ja ajasta
MATTI SAARELALAPPEENRANTA. Kantri & urbaani on laitettu kirjan kansiin. Ma
-
Savitaipaleen Ystävät toimii käytännön tasolla
Harri Väänänen toivoo lisää kesäasukkaita mukaan toimintaan. Mökkiläiset voivat suunnata osaamistaan myös Savitaipaleen hyväksi.
-
Imatra hakee valtiolta apua talousahdinkoon
Työtaistelut pudottavat verotuloja 250 000 euroa kuussa. Kaupungin palkolliset vähenevät, maksut nousevat ja rakenteet muuttuvat.
-
Rauhaan on suunnitteilla hoivaa ja kuntoutusta
Rauha ja Tiuru siirtyvät Joutsenon hallintaan viimeistään vuoden alusta. Käyttömenoja suunnitellaan rahoitettaviksi kiinteistökaupoilla. Naapurikuntien kanssa…
-
Etelä-Karjalassa leviää langaton kaupunkiverkko
Verkkoon saisi yhteyden vaikka uimarannalta. Alkuun verkon piirin pitäisi saada Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudut.
-
Sammonlahden asukastuvassa löytyy yhteys ihmisiin ja elämään
Sammonlahden asukastuvan ympärille on kasvanut monia isoja projekteja. Asukastuvan tärkein on alueen asukas ja hänen…
-
Viidakossakin ystävä tutaan
PETTERI VÄRTÖMukaansatempaava näytelmä käynnistyy jo ennen teatteriin astumista. –
-
Työvoimapulan paikkaajiksi tarjotaan venäläisiä
Maahanmuutto kasvaisi reippaasti. Kaakkois-Suomesta tulisi inkeriläisten paluumuuttojonon purkamisen pilottialue. Venäläisiä maahanmuuttajia ja pakolaisia saapuisi myös…
-
Tuore tutkimus paljastaa Saimaankaupungin jäsenkuntien asukkaiden mielipiteet julkisista palveluista.
ALUEKESKUS SAIMAANKAUPUNKI on kartoittanut tutkimuksessaan asukkaiden käsityksiä kunnall