MATTI RIIHELÄ
LUUMÄKI. Muinaiskaivaukset ovat kuuluneet Luumäen kesään jo vuosien ajan.
Tämäkään kesä ei tee poikkeusta: Reijonkankaalla kaivaukset käynnistyvät
jälleen heinäkuun alkupuolella.
Selänala-ryhmä on suorittanut kaivauksia Reijonkankaalla myös kahtena
edelliskesänä.
Vuosi sitten löysimme suorakaiteen muotoisen rakennuksen pohjan toisen
reunan. Nyt ryhdymme selvittämään, missä on toinen reuna, kertoo ryhmän
vetäjä ja puuhamies Pekka Siiropää.
Kaivauksia on Luumäellä vuosien saatossa tehty jo niin paljon ja niin
monessa paikassa, että Siiropääkään ei äkkiä pysty esittämään ihan tarkkaa
lukua, monesko kerta on vuorossa.
Taitaa olla kuudestoista tai seitsemästoista, hän laskee ulkomuistista.
Kahdeksas vuosi kuitenkin.
REIJONKANKAALLA työt alkavat heinäkuun ensimmäisenä maanantaina, neljännen
päivän aamuna kello yhdeksältä.
Opastus on Suoanttilan tietä, Pekka Siiropää vinkkaa ja toivottaa kaikki
asiasta kiinnostuneet mukaan töihin.
Vuosittain kaivauksiin on osallistunut 5070 henkeä. Jokainen saa
kunniakirjan töihin osallistumisestaan.
Työvälineet järjestyvät työkohteesta, mutta eväät kannattaa ottaa mukaan.
URAKOINTI kohteessa kestää ehkä viikon verran, ehkä vähemmän.
Riippuu tuloksista.
Töitä tehdään yleensä aamusta iltaan, jokaisen voimien mukaan tietysti.
Viime kesä oli kaivajille hankala. Sateisen sään vuoksi työ sujui
tavallista hitaammin. Sen vuoksi tälle kesälle odotetaan kovasti kunnon
poutajaksoa.
Lisätietoja kaivauksista Pekka Siiropää antaa työstä kiinnostuneille
mielellään. Hänet tavoittaa numerosta 050-4904963.