Etelä-Karjasta neljä arvokasta kylämaisemaa

PURNUJÄRVEN KYLÄ löytyy Imatran Huhtasenkylästä Rautjärven Miettilään johtavan museotien puolivälist

PURNUJÄRVEN KYLÄ löytyy Imatran Huhtasenkylästä Rautjärven Miettilään johtavan museotien puolivälistä. Kylän peltomaisema ja kumpareilla peltojen keskellä sijaitsevat maatilat ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Kyläkeskuksen pohjoispuolella sijaitsevan koulun mäeltä avautuu usea kilometri peltoaukeaa, jonka takana näkyvät Palomäki ja Hiidenjärvi.

Museotien varressa on myös Häntsämäellä vanhan koulun raunioalue. Pihapiiriä on kunnostettu talkoilla viime vuonna.

POHJA-LANKILAN KYLÄ sijaitsee Ruokolahden koillisosassa. Metsien ja pienten järvien hallitsemaan maastoon tuovat vaihtelua pienet kylät ja peltotilkut. Valtatieltä kylään on matkaa 20 kilometriä. Parhaimmat maisemat löytyvät, kun kääntyy koulun ohi kulkevalta Lankilantieltä Kesselilään.

SAAREN TARNALA on Uukuniemelle johtavan tien varressa. Tarnala edustaa hyvin Laatokan-Karjalan luontoa ja kulttuuripiirteitä sekä itäisen Järvi-Suomen perinteistä asutustyyppiä, mäkiasutusta. Parhaat näköalat on Kopposenmäeltä, joka nousee 45 metriä Pien-Rautjärven yläpuolelle. Paikalle on opaste tien varressa.

RAHIKKALA Savitaipaleella. Matkaa kirkolta on 20 kilometriä. Viimeiset 12 kilometriä on mutkaista ja mäkistä hiekkatietä, joka kulkee Solkein valtakunnallisesti arvokkaan maiseman halki. Rahikkala on osa Kuivasensaarta, ja lähes kokonaan veden ympäröimä. Paras nähtävyys on vuonna 1804 rakennettu mylly, joka ollut taas toimintakuntoinen vuodesta 2002.

Kirjoittaja:
Päivi Vento