PÄIVI VENTO
RAUTJÄRVI. Rajatapaukset -näytelmäryhmä halusi esittää näytelmänsä Pitäjätuvan tonttu Rautjärven kirkon ja Pitäjätuvan välisellä pihamaalla. Tunti ennen esitystä ukkonen ryski niin, että kirkko tärähteli. Rautjärveläiset eivät ilmoja pelkää, sillä yli sata kulttuuriviikon ystävää saapui paikalle sateenvarjoineen.
Rautjärven kulttuuriviikko alkoi päivällä yrittäjäyhdistyksen järjestämällä kesäasukastapaamisella K-Hermannin pihamaalla. Päivän sanaksi nousi mössö, jota Tuulikki Könni-Repo valmisti kokkisodassa. Könni-Repo ja Jutta Turkulainen muodostivat Simpeleen kyläyhdistyksen joukkueen. Heitä vastaan mittelivät kesäasukkaat eli isä ja tytär Pertti ja Taina Vertanen.
MÖSSÖ SUORASTAAN suli tuomariston suussa. Resepti on yksinkertainen. Sulatetaan (mikrossa, liedellä,nuotiolla…) yksi koskenlaskijajuusto apuna pakkaus kuohukermaa. Lisätään raejuustoa rasiallinen. Jäähdytetään. Vielä joukkoon maun mukaan suolakurkkupaloja ja valkosipulia.
Tämä maistuu niin lihan kuin makkaran kanssa tai vaikkapa leivän päällä. Aina parempaa, jos se ehtii muhia kylmässä, Könni-Repo opasti.
RAUTJÄRVEN kolmansien kulttuuriviikkojen virallinen avaus oli illansuussa Rautjärven kirkolla. Missäpä Pitäjätuvan historiasta kertovaa näytelmää olisikaan ollut luontevampaa esittää. Näytelmän jälkeen yleisö siirtyi pelimannijumalanpalvelukseen kirkkoon. Tämän kansanmusiikkipainotteisen palveluksen jälkeen nautittiin vielä kirkkokahvit. Rautjärven kehitysvammaisten kuoro esiintyi kolmen kappaleen verran. Kuoro esiintyi jo kesäasukastapahtumassa, samalla julkaistiin kuoron ensimmäinen, uuni tuore CD.
Rautjärven
kulttuuriviikko
Ma 18.7. Rautjärven käsityökeskus, Sanna Palmun keramiikkanäyttelyn avajaiset klo 12, työpajoja klo 1018. Junkkarikämppä klo 18, rantakalailta ja tarinoita Ukon taipaleelta.
Ti 19.7. Kirjastopäivä koristeltuna, klo 1019 kirjojen poistomyynti, klo 1319 kirjakahvila, klo 19 esiintyy kirjailija Simo Hämäläinen.
Ke 20.7. Simpeleen Wanha Pappila, grafiikkanäyttelyn esittely klo 12, 14, 16.30 ja 19.30. Simpeleen kirkossa Sonus Borealis konsertoi klo 18.
To 21.7. Simpeleen torilla Simbros musisoi klo 911. Rajantapausten näytelmästä pätkä klo 9.459.55. Hiitolanjoen teollisuushistoriallisen maisemapolun avajaiset klo 14, lähtö Ritakosken voimalalta.
Pe 22.7. Simpeleen torilla lasten ja nuorten kuvataidepäivä klo 10.3014.00. Miettilässä Kollaa -huoneet ja kotiseutunäyttely avoinna klo 1416.
La 23.7 ja su 24.7. Antiikin ja keräilyn kesäpäivät klo 1016 Simpeleen yhteiskoululla.
La 23.7. pronssivalunäytös Wanhassa pappilassa klo 1620. Latotanssit Koskenkulmalla klo 2001.
Kuvatekstit
Pitäjätuvan tontun eli Erkki Neuvosen sekä Seppo Lehtimäen (vas.) ja Seppo Sahlan ja muut Rajatapaukset voi vielä nähdä keräilypäivillä esiintymässä.
Mössö maistuu vaikka vartaiden kanssa.
PÄIVI VENTO