Categories
Artikkelit

Martti Hirvonen ei aio luopua kierrätystoiminnastaan

Ympäristölupaa ei Korvenkylään kaavaillulle toimipisteelle tullut. Parhaillaan yrittäjä siivoaa tonttia. Varsinaista kierrätystoimintaa siellä ei hänen mukaansa ole.

SARI PULLINEN

JOUTSENO. Yrittäjä Martti Hirvonen on tyytymätön Joutsenon kaupungin päätökseen evätä ympäristölupa käytettyjä kodinkoneita välittävältä Rajakauppapalvelut-yritykseltään. Hän ei aio tyytyä kielteiseen päätökseen, vaan on valittanut siitä.

Hän itse luonnehtii toimintaansa kansainväliseksi kestokulutustavaran – esimerkiksi kodinkoneiden, huonekalujen ja vaatteiden – kierrätykseksi ihmisiltä ihmisille sekä kehitysavun antajaksi. Hän ei näe kielteiselle lupapäätökselle asiaperusteita, ainoastaan ”rasistisen mutu-mentaliteetin”.

– Emme ole jätelaitos, vaan toimimme juuri päinvastaisin periaattein: ettei toimivia laitteita ja käyttökuntoista tavaraa joutuisi jätteeksi, Hirvonen kirjoittaa valituksessaan.

Ympäristölupaa edellytetään toiminnalta, jossa ollaan tekemissä jätteiden, erityisesti ongelmajätteiden, kanssa. Kaupankäynti ja myynti eivät ympäristölupaa vaadi.

– Sellaista putsaamista olen tehnyt vastoin viranomaismääräyksiä, että jos meille tulevien pyykkikoneiden sihdit ovat tukossa tai eväät jääneet homehtumaan jääkaappiin, ne olen siivonnut, sillä en halua myydä likaista tavaraa, Hirvonen kertoi.

JOUTSENON kaupunki perusteli kielteisyyttään muun muassa sillä, ettei Hirvonen ollut selvittänyt, kuinka aikoo hoitaa toiminnasta syntyvät jätteet. Jäteongelmaa ei Hirvosen mukaan kuitenkaan ole ollut koko 15 vuotta jatkuneen toiminnan aikana.

Toinen kaupungin perustelu oli, ettei yrittäjä ollut toimittanut selvitystä ammattitaidostaan ja pätevyydestään. Tähän Hirvonen huomauttaa valituksessaan olevansa kierrätyksen uranuurtaja Suomessa.

Hirvosen mielestä hylkäämispäätöksen jälkeen määrätty maksu 1 345 euroa on vastoin yleistä käytäntöä ja liian suuri.

MARTTI HIRVONEN haki keväällä ympäristölupaa yritykselleen Rajakauppapalvelut Oy CBC Trading Services Ltd kodin elektroniikan ja kodinkoneiden kunnostamiselle, siistimiselle ja myynnille Joutsenon Korvenkylässä. Joutsenon kaavoitus- ja ympäristölautakunta hylkäsi luvan.

Korvenkylässä sijaitsevan toimipisteen naapurit sekä paikallinen kyläyhdistys jättivät muistutuksen ympäristölupahakemukseen.

Rajakauppapalvelut kerää myyntiartikkelinsa Pori – Jyväskylä-linjan eteläpuolelta. Vastaanottajat löytyvät itärajan takaa ja Afrikasta. Jätettä häneltä vastaanottavat vakiintuneet alan toimijat.

KORVENKYLÄSSÄ Rauhantien varrella sijaitsevassa yrityksen toimipisteessä on tällä hetkellä käytettyjä kylmälaitteita ja muita kodinkoneita sekä autoja.

Hirvonen kertoo siivoavansa tonttia parhaillaan. Kuorma-autot toimivat hänellä varastoina. Varsinaista kierrätystoimintaa tontilla ei Hirvosen mukaan ole. Keskiviikkona tontilla oli havaittavissa toimeliaisuutta. Venäjää puhuva mies tyhjensi pakettiautoa.

– Toimintaa on vaikea lopettaa, sillä tavaraa jakaessa on hirveä itku siitä, kun sitä ei riitä kaikille, Hirvonen kommentoi.

Hän aikoo jatkaa toimintaansa.

CBC Trading Services Ltd. Rajakauppapalvelut Oy

Kotipaikka Imatra, rekisteröity kaupparekisteriin 24.2.1997, toiminta käynnistynyt 1.8.1996.

Toimiala: käytettyjen tavaroiden vähittäiskauppa.

Maksuhäiriö- ja muita luottotietomerkintöjä 15, joista viimeisin 26.4.2005: yksityisoikeudellinen trattaprotesti, ja suurin vuodelta 2004: Kaakkois-Suomen verovirastolle tilittämättömiä veronpidätys- ja alv-eriä 57 127 euroa.

Yritys luokiteltu erittäin suuren riskin yritykseksi.

Velkoja hakenut konkurssiin kahdesti vuonna 2003, molemmilla kerroilla hakemus jäänyt sillensä.

Kuvateksti

Korvenkylässä Rauhantien varrella sijaitseva

Martti Hirvosen toimipiste ei ole saanut ympäristölupaa. Se on edellytys toiminnan jatkamiselle.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kirjoittaja:
Sari Pullinen