Vuosi vuodelta lähemmäs 14 metriä

Alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa LUM:n Elina Sorsa loikki uuden juniorien Suomen ennätyksen. Pronssimitali jäi vain kahden senttimetrin päähän. Alkukauden tekniikkavirheet on jo saatu suurin piirtein korjattua.

JYRI PAAVILAINEN

LAPPEENRANTA. Elina Sorsan kesä on sujunut ailahdellen. Alkukesästä LUM:n kolmiloikkaajan tekniikka ei ollut täysin kohdallaan. Toisen loikan aikana polvi kääntyi liikaa sivulle, eikä Sorsa saanut hyödynnettyä vahvuuttaan, nopeaa vauhtia.

– Nyt tekniikka on pikkuhiljaa loksahtanut jotenkin kohdalleen. Parannettavaa on silti, Sorsa kertoo.

Sorsa epäonnistui Porin Kalevan kisoissa jääden kuudenneksi, mutta pääsi alle 19-vuotiaiden EM-kisoihin Latvian Kaunasiin.

EM-karsinnassa syntyi uusi kolmiloikan juniorien Suomen ennätys 13,48, mutta finaalissa Sorsa jäi pronssia ottaneesta Ukrainan Lilja Kulikista vain kahden senttimetrin päähän.

– Olihan se suunnaton pettymys. Kesän päätavoitteena oli tehdä uusi SE ja menestyä EM-kisoissa. Kyllähän uusi ennätys jonkin verran lohdutti, mutta jotain jäi silti hampaankoloon, Sorsa muistelee.

Pettymystä lisäsivät Latviassa ilmenneet selkävaivat. Sorsan selässä on ollut ennenkin yliliikkuvuutta, ja vanha vaiva iski jälleen pahimmassa mahdollisessa paikassa.

– En saanut finaalissa kuin yhden suorituksen. Jos olisin saanut kilpailla terveenä, olisin varmasti saanut mitalin, Sorsa harmittelee.

KOLMILOIKAN pariin Sorsa päätyi vanhempien esimerkin innoittamana. Molemmat vanhemmat harrastivat hyppylajeja, joten Elinallekin kolmiloikka tuntui luonnolliselta valinnalta.

– Kun on huomannut, että tämä laji sopii minulle ja että tässähän pärjää, on ollut kiva harrastaa.

Äiti-Mariannella on Elinan mukaan joitakin SM-mitaleja. Isä-Hannu on ollut piirinmestaruustason urheilija. Elinakin kokeili useampia lajeja ennenkuin löysi omansa.

– Hyppäsin korkeutta ja juoksin. Pituutta hyppään edelleen, nyt ei ole vain ollut oikein aikaa harjoitella.

PITUUSHYPPYÄ Sorsa pääsee kokeilemaan seuraavan kerran kotikentällään, kun Kimpisessä käydään elokuun loppupuolella alle 19-vuotiaiden SM-kilpailut.

– Kolmiloikasta lähden hakemaan kultaa. Saa nähdä, kuinka pitkälle pituuspaikalla eväät riittävät.

Pidemmän aikatähtäimen tavoitteitakin Sorsa on itselleen asettanut.

– Vuosi vuodelta mennään lähemmäs 14 metriä, ja toivottavasti sen ylikin. Jossain vaiheessa olisi mukava päästä aikuisten arvokilpailuihinkin.

AIKUISTEN kisoja Sorsa on kiertänyt jo muutaman vuoden, haastetta kun ei tun-

nu omasta ikäluokasta löytyvän.

– Aika moni hyppää sellaista 12 ja puolta metriä, mutta taso ei ole yleisesti hirveän hyvä. On helpompi motivoida itseään parempiin suorituksiin, kun on enemmän haastetta, Sorsa toteaa.

Kuvateksti

Kuluva kausi on tuonut Elina Sorsalle niin ilon kuin pettymyksenkin aiheita. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta.

JYRI PAAVILAINEN

Kirjoittaja:
Jyri Paavilainen