PERTTI VAHERKYLÄ
YLÄMAA. Wiipurilaisen Osakunnan perinteisen Etelä-Karjalaan suuntautuvan
kesäretken kohteena on tänä kesänä Ylämaa. Vierailu kestää viikonlopun 8.10.7.
Viimeksi osakunta vieraili Ylämaalla vuonna 1992. Viime kesänä he
retkeilivät Joutsenossa.
Osakuntalaiset tutustuvat Ylämaan kunnan toimintaan, nähtävyyksiin ja
paikallishistoriaan. Jalokivikunnassa kun ollaan ohjelmaan kuuluu myös
spektroliittikierros ja vierailu graniittialan yrityksessä, kertoi WiO:n
maakuntasihteeri Tuuli Rajavuori.
Vuosittaisten retkien tarkoituksena on tutustua osakunnan kanta-alueen
kuntiin.
Samalla kunnille tarjoutuu tilaisuus tavata nuoria opiskelijoita ja
markkinoida kuntaa mahdollisille tuleville uusille asukkaille.
Kunnanjohtaja Esko Hämäläinen uskoo, että tässäkin mielessä vierailut
täyttävät tarkoituksensa.
Opiskelijoille jää mielikuva vierailukunnista ja ellei ammatti tai ura anna
muuttoon myöten saattaa muuttohalua tulla vanhemmiten. Yrityksiin
tutustuminen saattaa myös johtaa yhteistyöhön.
Retkeläiset majoittuvat perjantaina Ylämaan seurakunnan Metjärven
leirikeskukseen.
Lauantaina Hämäläinen esittelee kuntaa valtuustosalissa. Sitten tehdään
jalokivikierros ja tutustutaan Ylämaan Graniitin toimintaan. Kello 15.30
kirkonkylän koulun kentällä pelataan kyykkäottelu osakuntalaisten ja
kunnanvaltuuston välillä.
Sunnuntaina osakuntalaiset osallistuvat kello 10 alkavaan
jumalanpalvelukseen Ylämaan kirkossa. Jumalanpalveluksessa avustaa
osakunnan kuoron Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien jäsenistä muodostettu
tuplakvartetti.
Jumalanpalveluksen jälkeen osakunta laskee seppeleen sankarivainajien
muistomerkille.
WIIPURILAINEN OSAKUNTA on yksi Helsingin yliopiston viidestätoista
osakunnasta. Ne ovat järjestäneet jo yli 350 vuoden ajan monipuolista
toimintaa samalta alueelta kotoisin oleville korkeakouluopiskelijoille.
WiO:n kanta-alueen on Etelä-Karjala.
Osakuntalaisista osa onkin täältä kotoisin. Mukana on paljon
siirtokarjalaisten jälkeläisiä tai muuten eteläkarjalaisiksi itsensä
tuntevia opiskelijoita.
Osakunta järjestää monenlaista harrastustoimintaa vaalien myös karjalaisia
ja viipurilaisia perinteitä. Lisäksi osakunta avustaa opinto- ja
tutkimusapurahoilla jäseniään tarjoten myös edullisia opiskelija-asuntoja.
Tällä hetkellä WiO:n jäsenmäärä on noin 160.