Intendentti Juha Räisänen uskoo lappeenrantalaisten omaan kaupunginorkesteriin. Se on kehittynyt huimasti vuosi vuodelta. Pian se
on valmis myös suuriin taiteellisiin
mainetekoihin.
MATTI SAARELA
LAPPEENRANTA. Suomalaiset ovat tänään varakkaampia kuin koskaan. Monet
keski-ikään ehtineet ihmiset voivat nyt täyttää melkein kaikki oikkunsa
tässä ja nyt. Silti ihmiset eivät ole valmiita satsaamaan kulttuuriin.
Suomessa on muun muassa kattava ja erittäin korkeatasoinen musiikin
koulutusjärjestelmä, joka tuottaa maan väkilukuun suhteutettuna
uskomattoman määrän maailmanluokan juhlittuja taiteilijoita. Heidän
kotimaassaan konserteissa käy se sama, ja harveneva joukko kaikkein
uskollisimpia konserttimusiikin ystäviä.
Konserttiyleisö alkaa olla huomattavan ikääntynyttä, ei vain meillä, vaan
myös jopa Kuhmossa, Lappeenrannan kaupunginorkesterin intendentti Juha
Räisänen sanoo.
RÄISÄNEN tietää mistä puhuu ja hänellä on myös kanttia puhua. Hän laittoi
itse likoon koko omaisuutensa ja kaiken vapaa-aikansa ostaessaan joitakin
vuosia sitten Imatran Konserttihovin. Räisänen halusi vaimoineen pelastaa
tämän musiikkineuvos Martti Räsäsen luoman yksityisen konserttisalin ja
jatkaa sen toimintaa.
Resitaalien järjestämisestä on tullut ongelma jopa pääkaupunkiseudulla.
Konserttisarjaa on vaikea järjestää, vaikka sen vetonauloiksi saataisiin
sellaisia nimiä kuin Jaakko Kuusisto ja Paavali Jumppanen, Räisänen
pahoittelee.
RÄISÄNEN on kuitenkin optimisti kuten aidot humanistit tapaavat olla,
vaikka kaupunginorkesterin budjetti on jouduttu vetämään niin tikalle, että
soi. Palkkojen ja pakollisten kiinteistömenojen jälkeen pelivaraa jää
äärimmäisen vähän.
Jos saisimme huomattavan määrän isää kuulijoita, meillä olisi kanttia
pyytää myös kaupungin päättäjiltä hieman lisää rahaa, hän sanoo.
Rohkaiseva esimerkki löytyy Räisäsen mukaan varsin läheltä. Lahdessa
kaupungin oma sinfoniaorkesteri on todella arvostettu. Räisänen uskoo, että
myös Lappeenrannan kaupunginorkesterilla on kaikki eväät mainetekoihin.
Lappeenrannan kaupunginorkesteri on ammattipireissä erittäin arvostettu.
Yleinen puheenaihe muusikkojen keskuudessa on se, miten huimasti orkesteri
on kehittynyt viime vuosina, Räisänen sanoo.
LAHDEN Sinfoniaorkesteri pystyi vakuuttamaan suuren yleisön vasta, kun
orkesteri alkoi niittää kansainvälistä mainetta loistavilla levytyksillään
ja ulkomaankiertueillaan. Räisänen uskoo, että myös Lappeenrannan
kaupunginorkesterilla on pian valmis maailmavalloitukseen.
Se voi olla hyvinkin mahdollista muutaman vuoden kuluttua.
Uutta yleisöä kaupunginorkesteri voi voittaa itselleen myös Imatran
seudulta. Räisänen on itse imatralainen ja hän uskoo, että yhteistyötä
näiden kahden kaupungin välillä voidaan syventää.
Ainakin minä tunnen omilla hartioillani ne odotukset, joita ajatukseen
maakuntaorkesterista kohdistuu, hän sanoo.
AIVAN konkreettinen askel tähän suuntaan otetaan syksyn ohjelmistossa.
Joulukuun ensimmäisenä orkesteri soittaa Imatran Karelia-salissa Mozartin
pianokonserton nro 4.
Tämä konsertin me esitämme vain Imatralla. Lappeenrantalaista yleisöä
varten Imatran konserttiin järjestetään bussikuljetus, Räisänen kertoo.
Kunnallispoliitikot ovat Etelä-Karjalassa kaivautuneet yhä syvemmälle
vuosikymmeniä vanhoissa juoksuhaudoissaan. Räisänen kuitenkin uskoo, että
maakuntaorkesterin toteuttamisessa voidaan edetä pienin askelin.
Joka tapauksessa on syytä juhlaan. Kaupunginorkesteri viettää syksyllä
25-vuotisjuhliaan. Samoissa pirskeissä 29. syyskuuta juhlitaan myös Aulis
Sallisen 70-vuotispäiviä ja Suomen Säveltäjät ry:n 60-vuotisjuhlaa.
Myös ensi vuodesta on tulossa juhlavuosi. Mozartin kuolemasta tulee
kuluneeksi 250 vuotta ja Dmitri Shostakovitshin syntymästä sata vuotta,
Räisänen valottaa suunnitelmiaan vuoden 2007 ohjelmiston suhteen.
Kuvateksti
Intendentti Juha Räisänen uskoo kaupunginorkesterin tulevaisuuteen.
Orkesteri on pian valmis taiteellisiin mainetekoihin, jotka saavat myös
suuren yleisön kiinnostumaan siitä.
MATTI SAARELA