ANNE KOKKONEN
Kaikki puhuvat Mannerheimista. Kukaan ei muista Naapurilähiön Artoa.
Onneksi, Timo Närhinsalo huokaa.
Närhinsalo huvittuu 35 vuoden takaisista julkkisajoistaan. Lauantaisarjan
suosion ollessa huipussaan lomakohteen valinnan ratkaisi etäisyys
innokkaista selkään taputtajista.
Nyt veteraanit vetävät kättä lippaan ja naiset niiailevat. Suomen kansan
silmissä C.G.E. Mannerheimista on tullut aika lailla Närhinsalon näköinen mies.
Tätä tapahtuu jo Helsingissäkin! Kansallisoopperan kauden avajaisissa
joku tuli taas tervehtimään Mannerheimia.
MARSKIN edustustehtävät vievät miestä pitkin ja poikin Suomea, mutta
Närhinsaloa roolileikki ei kyllästytä. Oman taustan vuoksi Mannerheimin
nahkoihin asettuminen tuntuu kiinnostavalta ja tärkeältä.
Närhinsalo syntyi heinäkuussa 1944 kaksi päivää isän kaatumisen jälkeen.
Äiti, isommat sisarukset ja 14 kummia paikkasivat menetystä parhaansa
mukaan, mutta isän ikävä jäi silti mielen pohjalle kaihertamaan.
Marskin hahmoonkin liittyy isän etsintää. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä
tärkeämpää on saada kokoon vaikka kuinka pieniä palasia isän
henkilöhistoriasta.
Balladi Ihantalasta on osa samaa löytöretkeä. Käynti Ihantalan taistelun
autenttisilla paikoilla 60 vuotta sodan jälkeen teki lausujaan
lähtemättömän vaikutuksen.
Avoimesti oikeistolainen Närhinsalo sanoo imeneensä isänmaallisuuden
itseensä jo äidinmaidossa. Mannerheimin kuvaa pidettiin kotona kaapin
päällä ilman mitään anteeksipyytelyjä.
Taustani varmaan oli osasyynä siihen, etten mennyt mukaan 1960-luvun
poliittisiin liikkeisiin. En kuitenkaan koskaan ollut hurmoshenkinen
isänmaallinenkaan, Närhinsalo painottaa.
VALLAN liikkeet johtivat siihen, että ensin Rovaniemi ja myöhemmin
Lappeenranta halusivat perinteisiä arvoja edustavan teatterinjohtajan.
Paikalliset kulttuuripiirit keittivät täyttä häkää käärmekeittoa jo ennen
Närhinsalon virkaanastumista.
Mutta kyllä johtajakin tunsi kupletin juonen. ”Näyttelijäkunta kuten mikä
tahansa yhteisö määkii aina sen vahvimman pässin mukaan”.
Kun joukkoirtisanoutumisilla yritettiin jättää teatteri vaille
näyttelijöitä, uusi johtaja tiesi mistä kysyä uuden ensemblen perustaa.
Työrauha palautui ja yhteisymmärrystäkin alkoi löytyä.
Ihmetyttää se Oulun tapaus, jossa johtaja lähti henkilökunnan
painostuksesta. Johtaja ei saa koskaan antaa periksi, sillä loppujen
lopuksi näyttelijät kaipaavat isä- tai äitihahmoa, joka paijaa päähän ja
puhaltaa pipiin mutta sanoo myös, että nyt tehdään näin.
Vastuun lisäksi Närhinsalo kaipaa teatterinjohtajille päätäntävaltaa.
Realiteetit tulee tietysti ottaa huomioon, mutta ”ei joka ikisessä asiassa
voi ajatella vain taloudellista puolta”.
Närhinsalon johtajakauden lopulla Lappeenrannan kaupunki uusi
johtosääntöään. Närhinsaloa kirpaisi, kun teatterinjohtajalle ei aiottu
antaa kulttuurilautakunnassa edes esittelyoikeutta.
Päällimmäiseksi Lappeenrannan kaudesta jäivät ihan hyvät asiat. Onneksi
ihmismieli on rakennettu niin, että huono jää alle ja hyvät muistot
nousevat pintaan.
Siksi pitää muistella vaikka Equusia, jossa kaikki osaset loksahtivat
paikoilleen. Marjukka Syvänen, Kari Jokisaari ja monet muut pistivät
parastaan, Onerva Kraskon lavastus toimi loistavasti ja Närhinsalo itse
nautti saadessaan olla mukana psykiatrin roolissa.
Equus oli hirveän hyvä proggis. Jälkeenpäin sitä muistelee kuin lehmä
hyvää sienivuotta!
NÄYTTELIJÄN koulutus ja perusluonne voittivat vuonna 1997, kun Närhinsalo
harkitsi Mikkelin Teatteria johtaneen Markku Savolaisen tarjousta.
”Tuulikki sanoi, että hän on mennyt näyttelijän kanssa naimisiin – ota se
paikka!”
Valintaa ei tarvinnut katua. Mikkeli teatteri eli hyvää aikaa, kaupunki
tuntui ihmisen kokoiselta eikä savolaisista sukujuurista ollut ainakaan
haittaa.
Kolme vuotta sitten meillä oli Mikkelissä hyvä tiimi ja meininki, mutta
Markun sairastuminen ja eläkkeelle jääminen vaikutti osaltaan ensemblen
hajoamiseen. Nyt moni on virkavapaalla ja jotkut lähteneet.
Närhinsalonkin piti lähteä vuodeksi virkavapaalle, mutta soitto
eläketurvakeskukseen tuotti yllätyksen.
Vuonna 1944 syntyneisiin sovelletaan vanhaa järjestelmää ja kysyjä olisi
päässyt eläkkeelle vaikka saman tien.
Ensimmäinen päivä varhaiseläkeläisenä koittaa syyskuun alussa, mutta
Närhinsalo aikoo viihtyä papan roolissa vain viisivuotiaan pojanpoikansa
Arvon kanssa.
Helsingin Siltasaaressa sijaitsevasta uudesta kodista käsin on tarkoitus
heittää keikkaa omien halujen mukaan.
Nyt voi valita itse mitä tekee. Vaikka Helsingissä on pilvin pimein
free-lancereita, minun ikäluokkani miesnäyttelijöitä ei ole tarjolla
kovinkaan paljon.
ALKAVA syksy kuluu vielä tiiviisti Mikkelissä. Lyle Kesslerin
Orvot-näytelmä saa ensi-iltansa lokakuussa ja avainrooli on varattu
Närhinsalolle.
Koko produktio oli hetken vaakalaudalla, kun yhden keskeisen roolin
esittäjä sairastui. Paikkaaja löytyi omasta talosta ja pitkälle harjoiteltu
näytelmä esitetään alkuperäissuunnitelman mukaisesti.
Olisi ollut ikävää, jos Mikkelistä olisi pitänyt lähteä ilman
jäähyväisnäytelmää. Toivoin kovasti, että Orvot tulisi näyttämölle, jotta
saisin jättää mikkeliläisille itsestäni muutakin kuin Marskin kuvan.
TIMO NÄRHINSALO
Syntynyt 2.7.1944 Rautalammilla
Alkuperäinen nimi Timo Hämäläinen
Teatterikoulun näyttelijälinjalla 1965-68
Näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa, Kotkan kaupunginteatterissa ja
Mikkelin Teatterissa
Teatterinjohtajana Rovaniemen ja Lappeenrannan kaupunginteattereissa
Teatteritaiteen maisterin tutkinto vuonna 2005
Vaimo Tuulikki, kaksi poikaa, yksi pojanpoika
Asunto kerrostalossa Helsingissä, kesämökki Voipionniemessä Taipalsaarella
Kuvateksti
Elämä yllätti Timo Närhinsalon jälleen viime kesänä. Uusi koti löytyi
samasta osoitteesta, jossa aikoinaan asui SKP:n puheenjohtaja Aarne
Saarinen. Tästä huolimatta porvari kuulemma nukkuu yönsä hyvin.
MARLEENA LIIKKANEN