ANNE KOKKONEN
Kesämökkikausi on jo ohi, kun ruuhkat vasta alkavat Rahikkalan
Ruhmaharjulla. Samassa sumpussa seisovat Tikkasen Airi ja Ierikka uusine
autoineen, pari satunnaista ohikulkijaa sekä YIT:n asentajien huoltoauto.
Siinä sitä on saksanpaimenkoira Nikolla ihmettelemistä.
Kun olin menossa naimisiin, minulle sanottiin, että älä hyvä tyttö lähde
sinne Jumalan selän taakse. Mutta nythän tämä kääntyy jo paremmalle
puolelleen, Nikon emäntä Liisa Rahikainen ilakoi.
Rahikkalassa ihmiset nauravat itselleen ja elämälleen ainakin kesäaikaan.
Marraskuun pimeydessä hymy tuppaa joskus hyytymään.
KESKELLÄ kylää kaksi vuosisataa vanhan tuulimyllyn ympärillä on vielä
pystyssä katosten ruoteita ja heinäseipäitä taannoisen elojuhlan jäljiltä.
Massiivinen suurtalouskattila odottaa riskejä miehiä kiikuttamaan sitä
vuodeksi varastoon.
Meitä on kylän 15 savussa yhteensä 26 henkeä, lapsia ei ole ollenkaan.
Vakituisista asukkaista kolme käy muualla töissä, Hakuleilla on lehmiä ja
Saarimäen Sepolla metsää ja sirkkeli. Se mitä muut tekee, on kalliita
harrastuksia, Milja Tikkanen latelee tiukkoja faktoja kuulujen
kirkonrakentajien Juhana ja Matti Salosen sekä Taavetti Rahikaisen
muistomerkillä.
Pieni on porukka, mutta silti se järjesti myllyjuhlan elokuun toisena
lauantaina. Puuroannoksia meni vain runsaat sata, mikä on vähemmän kuin
koskaan ennen.
Sade säikytti osan kävijöistä, kaikki eivät jääneet edes syömään
uutispuuroa, kyläläiset tietävät.
Vuodet eivät ole veljeksiä ja siksi katseet kääntyvät jo seuraavaan suveen.
Silloin ruis heilimöi taas kiviaitojen välissä, ahomansikat punastelevat
kissankellojen lomassa ja Rahikkalan kylätiellä on kuhinaa aivan kuin
vanhoina hyvinä aikoina.
ALAKYLÄN puolella Ruhmatalon uunissa on paistettu oman kylän viljaa
leiväksi lähes sadan vuoden ajan. Uunin tarkkaa ikää ei tiedä kukaan,
vaikka muuten vuosilukuja on nakutettu säästelemättä aittojen ovipieliin ja
navettojen kivijalkoihin.
18 leipää mahtuu uuniin, kun oikein asettelee. Halot voivat olla
puolitoistametrisiä, Liisa Rahikainen esittelee.
Kylänkuulu leivänleipoja teki tuoreimman satsin kaksi päivää sitten ja
jäljellä on enää vain ei-oota. Uusi taikina pannaan happanemaan seuraavassa
viikonvaihteessa. Ties vaikka lapset perheineen saapuisivat silloin
lämpimäisille.
Liisa-mummo ja pihalla kytkyessä märehtivä Elli-vasikka odottavat innolla
pieniä, rakkaita vieraita. Kesällä lastenlapset viettävät runsaasti aikaa
Rahikkalassa, mutta syksyä ajatellessaan Liisa Rahikainen synkistyy.
Niin kauan täällä on hyvä olla, kun naapurissa näkyy valot. Sitten jos
valot sammuvat, oleminen käy ankeaksi.
NAAPURISSA notkelman toisella puolella kaikki on paremmin kuin hyvin.
Martti Rahikainen onnistui paikallistamaan kuudetta päivää jatkuneen
puhelinvian syyn ja YIT soittelee harjulla iloisesti raivaussahaa.
Eilen kävin linjaa läpi ja huomasin, että lanka on jäänyt kasvavan lepän
sisään, Rahikainen selostaa.
Kumma puu se leppä, mutta vielä oudompia ovat Alakylän katajat. Jotkut
nousevat kynämäisen kapeina korkeuksiin, toiset myötäilevät liekin muotoa.
Melkein kaikki hehkuvat tervettä vihreyttä, vaikka katajien kuivumisesta on
paasattu kesän aikana kaikkialla.
Merkillistä, ettei kuivumista näy kaikissa katajissa. Tuolla Myllymäellä
osa katajista on selvästi kellastunut, Rahikainenkin ihmettelee
matalamallisen tiilitalonsa pihalla.
Kun talon perustuksia kaivettiin kesällä 1974, kylällä puhuttiin, että nyt
Rahikaisen pojan päätä paleltaa. Aikooko se tosiaan lähteä Joutsenon
rintamailta hyvästä työpaikastaan ja muuttaa tänne korpeen?
Rahikaiset pitivät uutta asuinpaikkaansa kaiken vaivan arvoisena. Ja niin
piti muuten entinen pomokin, kun tuli käymään kylässä!
Sitä paitsi Rahikaisten pihassa ollaan oikeastaan ihan kaupungin liepeillä.
Kaukaan tehtaitten korkein piippu nimittäin kajastaa sopivalla ilmalla
horisontissa.
PALUUMUUTTAJA Rahikainen antaa toivoa harmaantuvalle kylälle. Ehkä joku
muukin matkoja pelkäämätön voisi asettua taloksi vanhaan perinteikkääseen
hirsitupaan tai moderniin talviasuttavaan kesämökkiin.
Joku on jo tullutkin. Rahikaiset asuivat Joutsenon evakkovuosinaan
Karjalaisenkylässä mukavien Kuorttisten naapureina. Kolme vuotta sitten
samat Kuorttiset asettuivat pysyvästi muutaman kilometrin päähän
Suomalansaareen.
Taas ollaan samalla kylällä naapureina, Rahikainen iloitsee.
Martti Rahikainen ei uskalla arvailla, olisiko työikäisissä paljonkaan
Rahikkalaan tulijoita, mutta eläkeläisiä voisi kylään vaikka saadakin.
Luonnonkauneutta ja vireää paikallistoimintaa ainakin olisi yllin kyllin
tarjolla.
Kylän suosittelijoita löytyy joka tapauksessa Hollywoodista asti. Tuoreet
valokuvadokumentit todistavat ainoan suomalaisen filmitähden Taina Elgin
käyneen hurmaantumassa Rahikkalan maisemista.
TUVAN puolella vietetään emäntien juttuhetkeä. Hannele Hakulin piti mennä
sieneen, mutta matkalla tuli poikettua Rahikaisille uutta polkupyörää
esittelemään.
Naapurissa pistäytyminen ei ole Rahikkalassakaan enää niin luontevaa ja
jokapäiväistä kuin takavuosina. Kun keskinäistä kanssakäymistä on
viikottain lähetyspiirin ja marttakerhon merkeissä, tulee helposti pysyttyä
loput ajat kotona katsomassa telkkaria.
Miehillä on metsästysseura ja kalastuskunta, vaan eivät kaikki taida
niidenkään toimintaan osallistua, Hakuli arvelee.
Naapurikylästä Pettilästä löytyy kauppa ja asiamiesposti. Veskansan
kylätalolla käydään jumpassa ja pieniä asioita hoitamassa. Suurempien
perässä lähdetään suosiolla Lappeenrantaan.
Rinteen takana pellolla käyskentelevät Hakulien lypsylehmät, noin kymmenen
sarvipäätä aussikkaa. Niiden kohtalo on pitkälti riippuvainen Brysselin
päätöksistä.
Ei voi tietää, milloin lehmät lähtee, kun ei ole jatkajaa eikä tietoa
EU-politiikan muutoksista. Saako kohta saman rahan muutenkin kuin lehmiä
lypsämällä, Hakuli pähkäilee.
Jos muista kotieläimistä voi mitään päätellä, teurasautoa ei hevillä
soiteta noutokeikalle. Talon kalkkunan piti päätyä jo kaksi vuotta sitten
joulupöytään, mutta siellä se vielä tarhassaan tepsuttaa.
Vähän huonojalkainen se jo on ja varmaan niin sitkeälihainen, ettei
kukaan uskalla sitä enää syödä, Hakuli heläyttää.
SIIPIKARJALLE ovat Rahikkalassa tainneet avautua yleisemminkin paratiisin
portit. Liisa Rahikaisen kanatarhassa kukko pitää vanhaan malliin huolta
muutamasta rouvastaan ja Milja Tikkasella on kokonainen kanala.
Vanhoja kuin huupioita, mutta hyvin ne vielä munivat. Sitä miettii, että
paiskoisiko kananmunia seiniin vai mitä tekisi, 45 kanan emäntä harmittelee
puolitosissaan.
Kanahaukka yritti pienentää Tikkasten munavuorta viemällä kaksi kanaa
lounaakseen. Emäntä kimmastui moisesta röyhkeydestä, otti puhelimen ja
sanoi suorat sanat maa- ja metsätalousministeriön virkamiehelle.
Haukka saa olla hyvillään, ettei Rahikaisen maatiaiskukko sattunut
vastukseksi. Se on kokenut taistelija – tappoi viime kesänä kanatarhassa
häiriköineen variksenkin.
VANHAAN hyvään aikaan Suomalansaaressa laidunnettiin lampaita. Saimaan
ollessa alhaalla salmen yli saattoi kahlata kuivin saappain. Nyt saareen
vie viehättävä pengertie ja koneet möyrivät melkein herkeämättä jollain
lukuisista kesämökkitonteista.
Montaa vakituista asukasta ei 500 hehtaarin laajuisille hiekkaisille
mäntykankaille ole asettunut. Airi ja Eero Tikkasen talo toimii kylän
äärimmäisenä etuvartiona viiden kilometrin päässä lähimmistä naapureista.
Omasta pesästä ei kuulemma lähdetä minnekään ennen kuin on ylikäymätön
pakko. Keittiön ikkunasta kelpaa katsoa Saimaan vuodenaikoja ja pihalla
haistella raikasta tuulta.
Uusien kesämökkien nouseminen naapuriin ei tunnu pahalta. Oma rauha kyllä
säilyy, mutta tuntuu mukavalta, kun naapurin valot näkyvät, Airi Tikkanen
arvioi.
KYLÄN toisella laidalla Ossi Paajasen pihassa Saimaa on sama, mutta
tunnelma erilainen. Maisema on kukkean rehevä ja tervantuoksuinen, isäntä
on tainnut kunnostaa jotain uutta löytöään.
Paajanen harrastaa puutarhanhoitoa ja hirsirakennuksia. Pihapiiriin on
noussut komeita aittoja ja vajoja, joita entisöidään huolella ja rakkaudella.
Tämä on vanha viljavarasto Laihialta. Siellä siltä olivat romahtaneet
perustuksetkin, mutta nyt se alkaa jo olla jonkinlaisessa kunnossa,
Paajanen esittelee.
RAKENNUS löytyi Keltaisesta Pörssistä, josta etsitään myös täytettä
tiloille. Paajanen keräili aluksi vanhoja hevostarvikkeita mutta siirtyi
sitten vähän pienempiin vehkeisiin. Nyt metsurin kiinnostuksen kohteena
ovat muun muassa eri aikakausien moottorisahat.
Museotunnelmat haihduttaa kylätiellä vastaan porhaltava volvo. Nuorekkaita
ihmisiä matkalla mökilleen. Kuka tietää, jos vaikka hekin vielä jonain
päivinä siirtyvät maineikkaiden kirkonrakentajain perinnön kokoaikaisiksi
vaalijoiksi…
Kuvatekstit
Martti Rahikaisen vaalima pylväskataja kohoaa miltei kymmenen metrin
korkeuteen.
Uuni ja leipomataito siirtyi Liisa Rahikaiselle anopin perintönä.
Elli-vasikka tulee hyvin toimeen Ruhmatalon kukon kanssa.
200-vuotiaita rakennuksia löytyy Rahikkalasta runsaasti.
Entisten rakentajien osaaminen näkyy kaikkialla.
Alakylältä katsotaan ylös Ruhmaharjulle.
Airi Tikkasen rauhan satama.
Pihat on tehty elettäviksi ja aitat asuttaviksi.
EMMI KAARNA