Etelä-Karjalan radio odottaa tietoja henkilövähennyksistä

Henkilökunta valmistautuu raskaaseen syksyyn. Esitykset irtisanomisista valmistuvat ilmeisesti marraskuun loppuun mennessä.

ANNE KOKKONEN

TUNNELMA Etelä-Karjalan radion henkilökunnan keskuudessa oli tiistaina apean odottava. Tieto Yleisradion henkilökuntaa koskevien yt-neuvottelujen alkamisesta 4. lokakuuta ei tullut yllätyksenä, mutta tarkemmista yksityiskohdista ei iltapäivällä ollut vielä selvyyttä.

Ylen ilmoituksen mukaan yt-neuvottelut tähtäävät 40 työsopimuksen päättämiseen. Neuvottelujen piirissä on kaikkiaan noin 400 työntekijää parissakymmenessä maakuntaradiossa.

Osa vähennyksistä pystyttäneen hoitamaan osa-aikaistamisen tai eläkkeelle siirtymisen kautta. Aiemmin tässä kuussa Yle ilmoitti joutuvansa irtisanomaan arviolta 100-200 työntekijää vuoteen 2008 mennessä.

ETELÄ-KARJALAN maakuntaradion päällikkö Sari Lehtinen kertoi olevansa toistaiseksi samanlaisessa tietokatveessa kuin muukin henkilökunta. Neuvottelut käydään Pasila-vetoisesti ja sieltä käsin sitten tiedotetaan, kun tiedotettavaa on.

– Pasila tekee linjanvedon, mutta varmasti maakuntaradioiden päälliköt otetaan jossain vaiheessa mukaan keskusteluun, Lehtinen arvioi.

LEHTINEN ei usko, että irtisanomiset kohdistuisivat tasaisesti jokaiseen maakuntaradioon, sillä aluetoimitukset ovat profiloituneet eri tavalla. Etelä-Karjala on yksi televisiouutisia lähettävistä paikkakunnista ja henkilöstöresurssit on mitoitettu sen mukaisesti.

Etelä-Karjalan maakuntaradiossa työskentelee vakinaisen väen ohella myös jonkin verran määräaikaista henkilökuntaa. He ovat kuitenkin selkeissä tehtävissä, kuten esimerkiksi äitiyslomien sijaisina.

– Odottelemme myös toimituslinjauksia ensi vuoden toiminnan suhteen. Esillä olleessa mallissa lähetysten tuottamista on tarkoitus vahvistaa, mutta jos väki vähenee, ei samaa ohjelmamäärää pystytä tuottamaan. Marraskuun loppuun mennessä jotain selvyyttä asioihin on saatava jo pelkästään tulevan vuoden suunnittelun takia, Lehtinen huomautti.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen