ANNE KOKKONEN
TAIPALSAARI. Uusi aika alkoi sata vuotta sitten Taipalsaaren Jauhialassa.
Synnytyssauna ei lämminnyt, kun Pyysiön emännän aika koitti.
Minä olin ensimmäinen herrasväkeä, joka ei syntynyt saunassa vaan
Pekojoukon peräkamarissa, huomenna sata vuotta täyttävä Helmi Kymäläinen
muistelee.
Taipalsaaren vanhimmalla asukkaalla on iloiset silmät ja hauskat jutut.
Korvat eivät enää kuule kaikkea, mutta huumorintaju ja hoksaavaisuus ovat
yhä kuin nuorella tytöllä.
Tällä mersulla pääsee vielä hyvin liikkumaan. Kone siinä vain on niin
huono, että pitää jalkoja apuna käyttää, Kymäläinen viittaa pyörätuoliinsa.
KAIKKINA aikoina itku ei ole ollut kaukana Helmi Kymäläisen elämästä.
Tyttövauva oli vain kolmen kuukauden ikäinen, kun isä kuoli umpilisäkkeen
puhkeamiseen. Sadan vuoden takainen sairaanhoito ei pystynyt häntä
Lappeenrannassa auttamaan ja Viipuriin ehdittäessä oli jo liian myöhäistä.
Elämä olisi ollut paljon helpompaa, jos isä olisi saanut elää, Kymäläinen
sanoo vakavasti.
Äiti toimi kyläkätilönä, hoiti pientä tilaa ja lapsiaan. Helmi kasvoi
kolmen isonveljen kanssa työntekoon pienestä pitäen.
Lapsuus oli rankka, ei nykylapsilla ole mitään käsitystä siitä ajasta.
Heti kun sai napansa yli kynnyksen, alkoi työnteko. Sitä sai leikata ja
kerätä sananjalkoja puolen kilometrin päästä kotoa lehmien aluksiksi ja
tehdä paljon muutakin, Kymäläinen muistelee.
Kun ikää karttui riittävästi, leipää piti lähteä tienaamaan maailmalta.
Taipalsaarella kesää viettäneet abbedissa ja apotti värväsivät ahkeran
tytön Helsinkiin keittäjäksi teologian opiskelijoiden asuntolaan. Siellä
Kymäläinen viihtyi kaikkiaan kymmenkunta vuotta.
Tyhjästä piti tehdä hyvää ruokaa ja sota-aikana jonottaa joka paikkaan.
Pommitusten pelossa piti nukkua alakerrassa viinapullojen päällä, mutta
silti se viina jäi minulta maistamatta, Kymäläinen paljastaa.
Sotien jälkeen Helmi Kymäläinen palasi äidin toivomuksesta takaisin
Jauhialaan. Vanhasta kotipitäjästä löytyi aviopuoliso, syntyi kaksi lasta
ja elämä vakiintui. Navetassa pidettiin muutamaa lehmää ja pellolla
kasvimaata. Kesäisin Helmi Kymäläinen kävi Lappeenrannan torilla myymässä
marjoja ja vihanneksia.
Ei tule enää töitä ikävä. Parempi on, kun niitä tekevät nyt nuoremmat,
Kymäläinen arvioi.
PIENISTÄ lapsista Helmi Kymäläinen kertoo tykänneensä pikkutytöstä asti.
Hän muistaa joskus pyytäneensä äidiltään, että tämä toisi kylältä heillekin
pienen vauvan, mutta äiti kertoi, ettei se onnistuisi ilman isää.
Helmi-tyttö ajatteli toiveen toteutuvan sitten kun isoveli olisi kasvanut
isän mittoihin.
Mie olen ihan myyty kun näen pienen lapsen, lapset ovat ihan
välttämättömiä, aivan henki ja elämä, Kymäläinen hehkuttaa.
Perhepiiriin ei kuulu tällä hetkellä pikkulapsia, mutta maanantaisissa
satavuotisjuhlissaan Helmi Kymäläinen odottaa saavansa kuulla pienten
jalkain tepsuttelua. Sukulaisia ja ystäviä ainakin on luvannut tulla
Helsinkiä myöten.
Helmi Kymäläisen satavuotiskahvit nautitaan hänen nykyisessä kodissaan
Taipalsaaren sairaalan neljännessä kerroksessa maanantaina 12. syyskuuta
kello 1418.
HELMI KYMÄLÄINEN
Koko nimi Helmi Annikki Kymäläinen o.s.Pyysiö.
Syntynyt 12.9.1905 Taipalsaaren Jauhialassa.
Työskennellyt muun muassa teologian opiskelijoiden asuntolan keittäjänä
Helsingissä.
Pitänyt pientilaa Jauhialassa.
Leski vuodesta 1965.
Kaksi lasta, joista poika kuollut vuonna 2001, viisi lastenlasta.
Harrastuksina lähetystyö ja käsityöt.
Asunut 11 vuotta Taipalsaaren sairaalan vuodeosastolla.
Kuvateksti
Helmi Kymäläinen ei ole sukunsa ensimmäinen satavuotias. Serkku saavutti
taannoin 101 vuoden iän ja velikin eli pitkälti yli 90-vuotiaaksi.
MARLEENA LIIKKANEN