Kahden maan mestari

Matt Williamsin heitto alkoi upota erittäin tarkasti kevään SM-finaaleissa. Sama tahti jatkui keväällä Sveitsissä ja on jatkunut syksyn harjoituspeleissä.

JARMO HÄMÄLÄINEN

LAPPEENRANTA. Viime keväänä koripallon SM-finaaleissa Namikan ratkaisijaksi nousi monien mielestä ehkä hieman yllättäen amerikkalaishyökkääjä Matt Williams.

Taitavaksi tiedetty 201-senttinen amerikkalainen oli pelannut hieman ailahtelevan kauden, mutta finaaleissa hän oli pitelemätön.

– Joukkueen henkilökemia ja itseluottamus oli pudotuspelien aikaan loistava. Finaaleissa tuntui, että kentällä voi yrittää mitä tahansa. Ehkä siinä tuli tehtyä niitäkin ratkaisuja, joissa olisi ennen pelännyt epäonnistumista. Pallo vain tuntui putoavan koriin, Williams muistelee.

NAMIKAN kultajuhlien jälkeen Matt Williamsin kausi jatkui vielä Sveitsissä Basket Ball Team Montheyn riveissä, missä hän oli pelannut edellisellä kaudellakin.

– Joukkueessa pelaava amerikkalaisystäväni oli loukannut itsensä ja menin mukaan ratkaisupeleihin. Voitimme kultaa Sveitsissäkin. Sain lyhyessä ajassa kahden maan mestaruuden ja ne olivat muuten kaikkien aikojen ensimmäiset mitalini, Matt Williams myhäilee.

SYKSYN harjoituspeleissä laitahyökkääjänä viihtyvä Williams on upottanut Namikalle pisteitä vähintään viime kevään tahtiin.

– Ne ovat olleet vain harjoituspelejä. Meillä on edessä rankka kausi, enemmän pelejä ja matkustamista edessä kuin ennen. On kuitenkin hyvä, että viime kevään joukkueen ydinryhmä pysyi kasassa.

– Meillä on Andren (Foreman), Pasin (Riihelä), ja Jussin (Kumpulainen) kanssa niin hyvä henkilökemia, että siihen on hyvää ajaa uusia pelaajiakin mukaan, 28-vuotias Kalifornian Santa Barbarasta kotoisin oleva koripalloammattilainen sanoo.

NAMIKASSA Matt Williams pysyy nykyisellä sopimuksella ensi kevääseen asti. Sen jälkeen pelit jatkuvat todennäköisesti jossain päin Eurooppaa.

– Voisin ehkä pelata USA:ssa jossain alemmissa liigoissa, mutta minulle Euroopassa pelaaminen on ollut vuosikausia mielekkäämpi vaihtoehto. Sitä haluan tehdä niin kauan kuin paikat pysyvät terveinä ja saan mahdollisuuksia pelata, sanoo Williams, jolle alkaa nyt Namikassa kolmas kausi.

Lappeenrannan Namikan lisäksi Matt Williams on pelannut Suomessa Äänekosken Huimassa. Lisäksi hän on pelannut Sveitsissä ja Ranskassa ja oli jo viime syksynä aloittamassa kauden Luxemburgissa, mutta se suunnitelma peruuntui.

Onneksi, ainakin Namikan kannalta.

Kuvateksti

Matt Williamsin pistemäärät syksyn harjoituspeleissä antavat odottaa amerikkalaiselta vahvaa kautta SM-koriksessa.

MIKA STRANDÉN

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen