HEIKKI SOPANEN
LAPPEENRANTA. Ensimmäistä kauttaan kaupunginvaltuustossa istuva Kullervo
Lehtonen (kok.) on johtanut vuoden alusta Lappeenrannan kulttuurilautakuntaa.
Lehtosen oma intohimo on lähihistoria, mutta kun miniä on oopperalaulaja ja
omat pojatkin ovat harrastaneet musiikkia, Lehtoselta löytyy riittävä
tarttumapinta kulttuuriin.
Olen kuitenkin tehnyt päätöksen, etten yritäkään puuttua kulttuurin
tuottamisen operatiiviseen puoleen. Sen hoitavat palkatut ammattilaiset.
Lähinnä yritän hahmottaa organisaation toimivuutta, Lehtonen sanoo.
Kulttuurilautakunnan tehtävä on Lehtosen mielestä tehdä
kaupunginhallitukselle esityksiä, joissa tuodaan esille kulttuuritoimen
ongelmia. Niistä päällimmäinen on tietenkin talous.
Kulttuurin osuus kaupungin budjetista on kolme prosenttia. Se on alle
sata euroa asukasta kohti eli todella vähän. Ehkä päättäjät eivät miellä
kulttuurin merkitystä ja sisältöä.
LEHTOSEN visio on kulttuurikaupunkina tunnettu Lappeenranta.
Brändin rakentaminen voisi alkaa kulttuuritoimen budjetin kasvattamisella.
Kymmenen prosenttia lisää olisi rahallisesti vähän, mutta kertoisi, että
kulttuuria arvostetaan. Kulttuurissa on kyse arvomaailmasta, ei euroista.
Lehtonen oli monitoimisalin rakentamisen kannattaja, ja harmittelee lähinnä
perusteluja, joilla vastustajat kaatoivat valtuustossa salin rakentamisen.
Siellä kuuli todella outoja puheenvuoroja.
Lehtonen sanoo, että kulttuurilautakunnassa ei onneksi ole
kyläpolitikointia vaan se on pikemminkin kulttuuripuolue, jonka jäsenet
ovat kaikki kulttuurin kuluttajia ja ymmärtäjiä.
Tavoite on mahdollistaa kulttuurinautintojen tuottaminen niin massoille
kuin pienemmille ryhmille.
LEHTONEN on myös maakunnallisen kulttuuriyhteistyön kannattaja.
Etelä-Karjala on väestöltään niin pieni, että käytännön yhteistyömuotoja
on pakko etsiä. Yhteinen orkesteri ja teatteri eivät voi kaatua
maantieteellisiin etäisyyksiin. Yhteistyö on puhtaasti tahtokysymys.
Lisäesimerkkinä yhteistyöstä Lehtonen maalailee Rauhan alueesta
kulttuurikylää, jossa työskentelee ja elää eri alojen taiteilijoita.
Alueellinen identiteetti on tärkeä globaalin maailman vastapainona. Se
syntyy kulttuurista, Lehtonen sanoo.
Lappeenrannan kulttuurilautakunta
Kulttuuritoimen budjettiraami tänä vuonna 5 850 000 euroa.
Henkilöstön määrä 138 vakinaista.
Kulttuuritoimi edistää Lappeenrannan ja maakunnan omaleimaisuutta
kulttuurin keinoin ja huolehtii kulttuurin palvelutarjonnasta. Tulosalueet
ovat kirjasto, museo, musiikkitoimi, yleinen kulttuuritoimi ja teatteri.
Kulttuurilautakuntaan kuuluvat Kullervo Lehtonen pj. (kok.), Kyllikki
Vainikka, vpj. (kesk.), Jouko Kolhonen (sd.), Nina Hämäläinen (sd.), Soile
Salla (sd.), Esko Huttunen (sd.), Tiina Pulkkinen (sd.), Marjatta Turunen
(kok.), Sampo Kokkonen (kok.), Panu Kärri (kesk.), Antonio Altarriba (myö),
Paula Kuikka-Kiljunen (vihr.) ja Matti Mölsä (kd.).
Toimialan johtava virkamies Heikki Timonen.
Kuvateksti
Kullervo Lehtonen haluaa Lappeenrannasta kulttuurikaupungin, mutta ajaa
myös maakunnallista kulttuuriyhteistyötä.
MIKA STRANDÉN