Lappeenrannan kaupunki kehittää Kareltek-rahoilla elinkeinopolitiikkaa

Takavuosien sijoitukset Kareltekiin saadaan nyt uuteen käyttöön, ja Kareltek saa vakavaraisen isännän. Hyvät Venäjä-yhteydet olivat tärkeä syy kauppoihin.

HEIKKI SOPANEN

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan kaupunginhallituksen kokoushuoneessa istui tiistaina tyytyväisiä kaupungin virkamiehiä ja päättäjiä. Oululaisen pörssiyhtiön Technopolis Oyj:n kanssa sovittu Kareltek Oy:n osakekauppa näyttää monella tapaa kaupungin edun mukaiselta.

Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy omistaa 78 prosenttia Kareltekin osakkeista. Se myy osakkeensa Technopolis Oyj:lle 8-8,5 miljoonan euron kauppahinnasta. Viidesosan kauppahinnasta Technopolis maksaa osakkeillaan.

KAUPUNKI SAA rahaa, ja ostaja lupaa kehittää ja laajentaa Kareltekin toimintaa kaupungin toiveiden mukaisesti. Kareltekin osakekaupasta saamansa rahat Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt aikoo käyttää kaupungin elinkeinopolitiikan kehittämiseen.

Vaikka rahat jäävät Kaupunkiyhtiöt Oy:lle, marraskuun puolivälissä lopullisesti toteutuva kauppa helpottaa myös kaupungin budjettitaloutta. Budjettiin ei enää tarvitse varata projekti- ja kehittämisrahaa Kareltekille.

LAPPEENRANNAN kaupunginjohtaja Seppo Miettinen sanoikin tiistain tiedotustilaisuudessa, että ensimmäinen vuosi kaupunginjohtajana ei olisi voinut täyttyä mukavammissa merkeissä.

– Kaupunki on laittanut Kareltekiin rahaa, ja se on kaupungin elinkeinopolitiikan keihäänkärki eli hyvin hoidettu, menestyvä yhtiö. Nyt Technopolis mahdollistaa toivomamme Kareltekin kehitysloikan.

Miettisen mukaan kaupunki voi irrottaa sijoittamansa rahat Kareltekin seinistä ja käyttää ne uudelleen uusien yritysten ja työpaikkojen luomiseen.

– Meiltä poistuu kiinteistöbisneksen riski, mutta Kareltekin työpaikat säilyvät ja toiminta jatkuu ja jopa kehittyy.

TECHNOPOLIS on jo nyt Suomen suurin teknologiayritysten toimintaympäristöihin erikoistunut yhtiö. Sen teknologiakeskuksissa Oulussa ja pääkaupunkiseudulla työskentelee 8 000 ihmistä ja 600 yritystä. Yhtiöllä on 65 omaa työntekijää.

Yhtiön toimitusjohtaja Pertti Huuskonen sanoo, että hyvin hoidettu Kareltek sopii hyvin yhtiön kasvustrategiaan.

– Kareltekilla on hyvät asiakkaat ja toimitilat, ja sen Venäjä-osaaminen on erinomaista. Venäjä-yhteys oli tärkeä syy Kareltek-kauppoihin.

Technopolis ja Kareltek solmivat keväällä yhteistyösopimuksen teknologiakeskuksen perustamiseksi Pietariin, ja ilmeisesti siitä lähtivät liikkeelle neuvottelut yrityskaupoista.

Tiedotustilaisuudessa Kareltekia monin sanoin kehunut Huuskonen lupasi, että Kareltekia on tarkoitus kasvattaa.

– Uusia tiloja rakennetaan heti, kun niihin on riittävästi hyviä tulijoita.

KUN kauppakirja Kareltekin osakekaupoista on allekirjoitettu marraskuussa, Technopolis tekee osakkeiden ostotarjouksen muille Kareltekin osakkeenomistajille saadakseen haltuunsa koko osakekannan.

Technopolis Kareltek keskittyy kiinteistöbisnekseen. Hautomo- ja yrityskehitystoiminnasta vastaa Technopoliksen tytäryhtiö Technopolis Ventures Oy.

Technopolis ja Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt perustavat erillisen kehittämisyhtiön, jonka kautta ne hoitavat osaamiskeskustoimintaa ja muita alueellisia kehittämishankkeita. Technopoliksen osakeomistus yhtiöstä on noin viidennes. Yhtiöön etsitään myöhemmin myös muita osakkaita.

LAPPEENRANNAN Kaupunkiyhtiöistä tulee Technopoliksen merkittävä osakkeenomistaja, kun se saa viidesosan kauppahinnasta ostajayhtiön osakkeina.

Technopoliksen kurssikehitys pörssissä on ollut vuoden 2002 jälkeen todella huima. Yhtiö on ollut pörssilistalla 6,5 vuotta. Osakkeista 40 prosenttia on ulkomaalaisomistuksessa.

Kuvateksti

Lappeenrannan kaupungin omistama teknologiakeskus Kareltek (kuvassa etualalla) siirtyy oululaisen Technopolis Oyj:n omistukseen.

MIKA STRANDÉN

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen