Lappeenrannan satamatoria kunnostavat urakoitsijat

Jokseenkin kaikki työvaiheet kilpailutetaan eikä kaupungin omaa työvoimaa juuri käytetä. Torikannen graniittilaatat tilataan Kiinasta tai Ylämaalta.

HEIKKI SOPANEN

LAPPEENRANTA. Kaivinkoneenkuljettaja Vesa Sohkanen kaivoi torstaina pois maata Lappeenrannan satamatorin pohjoisreunalta. Traktorinkuljettaja Mikko Borgström puolestaan tasoitteli pois kaivetun maan tilalle tuotua täytesoraa satamatorin eteläreunalla.

Sohkanen on kaivanut satamatorilla reilun viikon, Borgström tasoitellut maata toista päivää. Satamatori on Lappeenrannan kaupungin työmaa, mutta kumpikaan koneenkuljettaja ei ole kaupungin työntekijä. Molemmat tekevät työtä oman urakoitsijatyönantajansa palkkalistoilla.

Rakennuspäällikkö Erkki Pesonen kaupungin palvelutuotanto-osastolta kertoo, että jotakuinkin kaikki satamatorin kunnostustyöt teetetään urakoitsijoilla. Ilmiö ei ole teknisellä toimialalla uusi vaan jo vuosia vallinnut käytäntö. Suuri osa toimialan maanrakennustöistä on ulkoistettu eli teetetään kilpailuttamisen jälkeen yksityisillä urakoitsijoilla.

Rakennuspäällikkö Pesonen vastaa ainoastaan satamatorin työn johdosta ja valvonnasta.

SATAMATORIN kunnostuksessa on meneillään sen ensimmäinen työvaihe eli maanvaihto ja perustusten uusiminen. Vesa Sohkanen on Kaivuliike Vammas Oy:n koneenkuljettaja. Vammaksen urakkana satamatorilla on vanhan asfaltin ja pohjamaan poisto.

Mikko Borgström tekee töitä Kaivuliike Talonpoika Oy:ssä, joka vastaa uuden täytemaan kuljettamisesta satamatorille ja maan tasoittamisesta. Ulkopuolisen työvoiman käyttö ei ole satamatorilla aivan sataprosenttista, sillä kaupungin kuorma-autot kuljettavat pois torilta pohjalta pois kaivettavan maan.

– Autot sattuivat olemaan juuri nyt käytettävissä, Pesonen sanoo.

Pesosen mukaan syksyn aikana yritetään vielä laatoittaa ja asfaltoida satamatorin kojujen ympäristöä, jotta kojumyyjien kaupanteko ei vaikeudu kevään koittaessa.

– Syksyn sää ratkaisee, ehdimmekö tehdä suunnitellut laatoitukset. Varsinainen laatoitustyö tapahtuu ensi toukokuussa. Rantapromenadi tehdään kevättalven aikana. Tavoite on, että satamatorin kunnostus on valmis kesäkuussa.

SATAMATORILLE tulevista graniittilaatoista järjestetään myös kilpailutus. Pesosen mukaan lopullinen vääntö käytäneen ylämaalaisen ja kiinalaisen graniitin kesken.

– Pyrkimyksemme on saada satamatorille kotimainen, ylämaalainen graniitti. Tällä hetkellä näyttää jopa hyvältä. Edullisemman kiinalaisen ja ylämaalaisen graniitin hintaero ei ole kuin kymmenisen prosenttia.

Pesonen sanoo, että ensimmäinen erä graniittia tilataan lähiaikoina, ja suurempi tilaus tehdään vuodenvaihteen tietämillä.

– Laattojen toimitusaika on ainakin kuusi viikkoa.

Kaupunginhallitus päätti heinäkuussa satamatorin kunnostamisesta ja rantapromenadin rakentamisesta.

Rakennustyön kokonaishinta on 700 000 euroa, josta torin kunnostus vie 500 000 ja rantapromenadi valaistuksineen 200 000 euroa.

Rantapromenadi on neljä metriä leveä, kävelijöille tarkoitettu puukansi. Se tulee nimensä mukaisesti satamatorin rantaan, hieman torin uutta kantta alemmaksi.

Kesään mennessä valmistuva kunnostustyö parantaa satamatorin ilmettä merkittävästi. Siitä voivat nauttia niin kaupunkilaiset kuin vaikkapa EU-ulkoministerit, jotka tulevat loppukesästä kokoustamaan Lappeenrantaan.

Kuvateksti

Lappeenrannan satamatori näyttää juuri nyt lohduttomalta, mutta ensi kesänä ilme on sitäkin ehompi. Hintaa ehostukselle tulee 700 000 euroa.

PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen