Ennakkoäänestyspaikat lisääntyvät. Maakuntakirjastossakin voi äänestää presidentinvaaleissa. Citymarketissa ja Prismassa voi antaa rahat kassalla ja äänen aulassa. Viime vaaleissa Lappeenranta katsoi marketit vielä sopimattomiksi vaalipaikoiksi.
ANNE KOTIHARJU
LAPPEENRANTA. Marketissakin voi antaa ennakkoäänen Lappeenrannassa
tammikuisissa presidentinvaaleissa. Lappeenranta katsoi vielä viime syksyn
kunnallisvaaleissa marketit sopimattomiksi ennakkoäänestyspaikoiksi.
Muualta saadut kokemukset kauppakeskuksista äänestyspaikkoina ovat olleet
ihan hyviä. Lisäksi oikeusministeriö suhtautuu nyt kauppakeskuksiin ja
marketteihin aiempaa myötämielisemmin, perustelee II kaupunginsihteeri,
keskusvaalilautakunnan sihteeri Alina Kujansivu linjamuutosta.
Idea on viedä ennakkoäänestyspaikkoja sinne, missä ihmiset muutenkin
liikkuvat.
Koko ajan suosiotaan kasvattava ennakkoäänestys saa lisäsatsauksia
Lappeenrannassa. Markettien lisäksi kokonaan uutena ennakkoäänestyspaikkana
toimii maakuntakirjasto.
VANHOINA ennakkoäänestyspaikkoina jatkavat kaupungintalo, teknillinen
yliopisto sekä Lauritsalan ja Sammonlahden postit.
Kaupunginhallitus päätti ennakkoäänestyspaikoista maanantaina.
Kujansivu kertoo, että ennakkoäänestysmahdollisuutta tiedusteltiin kaikilta
marketeilta ja keskustan kauppakeskuksilta.
Vain Citymarket ja Prisma vastasivat myönteisesti.
Kujansivu arvelee, ettei muilla ehkä ollut varmuudella äänestyksen aikaan
vapaita tiloja.
Presidentinvaaleissa ennakkoääniä annetaan jopa 50 prosenttia enemmän
kuin muissa vaaleissa. Siksi juuri näissä vaaleissa uusia paikkoja on hyvä
kokeilla.
Posti vastaa postin äänestyspaikkojen vaalitoimitsijoista ja muista
järjestelyistä. Kaupunki vastaa taas muiden paikkojen järjestelyistä ja
toimitsijoista. Marketit tarjoavat vain tilat, joissa on
tietoliikenneyhteydet, kaupungin käyttöön.
He huolehtivat, ettei lähistöllä ole vaalimainontaa. Lisäksi market
osallistuu yleiseen järjestyksenpitoon.
Ennakkoäänestyspaikat sijoittuvat auloissa oleviin tyhjillään
oleviin tiloihin. Myymäläpuolelle tai kassan kautta ei joudu menemään.
Edellytimme myös, että tila on aulasta erillinen ja että sen voi sulkea.
HAJA-ASUTUSALUEEN asukkaita palvellaan myös entistä paremmin. Kaupunki
järjestää kuljetuksen ennakkoäänestyspaikoille.
Haja-asutusalueella ei ole ennakkoäänestyspaikkoja emmekä aio järjestää
kiertävää äänestyspaikkaakaan. Onko ylipäätään mielenkiintoa
ennakkoäänestykseen, jää nähtäväksi. Tähän mennessä kokemus on, että
maaseudulla ollaan kiinnostuneempia äänestämään varsinaisena vaalipäivänä.
Kuljetuksen käytännön järjestelyistä päätetään myöhemmin.
Voi esimerkiksi vuokrata linja-auton tai käyttää linjataksivuoroja.
OIKEUSMINISTERIÖ kehottaa kuntia kiinnittämään huomiota siihen, että
ennakkoäänestyspaikkoja on riittävästi, niissä on riittävästi tilaa ja
vaalitoimitsijoita ja että ne olisivat mahdollisimman pysyviä.
Ministeriön mukaan hyviä kokemuksia aiemmista vaaleista on saatu muun
muassa posteista, kirjastoista, kauppakeskusten aulatiloista,
kunnanvirastoista, oppilaitoksista ja palvelukeskuksista.
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys järjestetään
4.5.1. ja 7.10.1. Jos vaalit menevät toiselle kierrokselle,
ennakkoäänestys on 18.1.24.1.
Kuvateksti
Marketkin käy ensi tammikuussa ennakkoäänestyspaikasta. Lappeenrannan
Cirtymarketissa tilaakin varmasti löytyy.
SEPPO RAUTIOVAARA