HEIKKI SOPANEN
LAPPEENRANTA. Leirin liikekeskittymä Lappeenrannassa laajenee lähivuosina
merkittävästi. Suni Oy rakentaa palaneen Jyskin kaupan paikalle uuden,
reilun 3 000 neliön liiketalon, johon tulee 34 erikoistavarakauppaa.
Etelä-Karjalan osuuskauppa aloittaa viimeistään vuoden 2007 alussa
Prisma-tavaratalonsa 8 000 neliön laajennuksen rakentamisen.
Suni Oy:n toimitusjohtaja Tapani Suni kertoo, että heidän liiketaloonsa
tulijat ovat selvillä lähiviikkoina.
EeKoon Prisman laajennus valmistunee vuoden 2007 aikana, minkä jälkeen
tavaratalossa on 18 000 liikeneliötä. Laajennuksen myötä Prisma lisää
rautatavara- ja puutarhakauppansa neliöitä päivittäistavarakaupan
laajentamisen lisäksi.
Kodin rakentajille tarkoitetun rautatavaraosaston neliöitä tulee yhteensä 2
500.
ETELÄ-KARJALAN osuuskaupan toimitusjohtaja Ahti Manninen kertoo, että
kodin rakentamiseen ja sisustukseen erikoistuneen Terra-tavaratalon
rakentaminen Lappeenrantaan on vielä täysin auki.
Mannisen mukaan nyt katsotaan, kuinka S-kaupparyhmän pilottihankkeeksi
rakennettu Terra-tavaratalo saa markkinaosuutta Lahdessa.
Otamme kokemuksia siitä, ja jos Terra-ketju päätetään rakentaa, niin
sitten sellainen tulee varmasti Etelä-Karjalaankin. Olemme toki ajatelleet
jo sille mahdollista sijaintipaikkaa, mutta kaikki on vielä auki.
Manninen lisää vielä, että Terra-tavaratalo ei välttämättä tule
Lappeenrantaan vaan sijaintipaikka voi olla jokin muu Etelä-Karjalan kunta.
Se tulee hyvien kulkuyhteyksien varrelle.
OSUUSKAUPPA on hakenut Lappeenrannan Myllymäestä kaupungilta tonttia
päivittäistavarakaupalle. Toiveet ovat suuntautuneet samalle peltoalueelle,
jota käydään kaavoittamaan Biltemalle ja joukolle muita uusia kauppoja.
Kaupunki pyrkii kuitenkin etsimään EeKoolle tarkoituksenmukaisen tontin
muualta peltoalueen läheisyydestä.
Manninen kävi perjantaina tontista neuvotteluja kaupungin edustajan kanssa.
Olemme sillä alueella asuvien kaupunkilaisten asialla. He tarvitsevat
lähikaupan.
Kuvateksti
Takapihan asfaltti korvautuu lähiaikoina liikeneliöillä Leirin
liikekeskittymässä Lappeenrannassa.
MIKA STRANDÉN