ANNE KOKKONEN
SAVITAIPALE. Toukokuussa 1998 uuden kunnanjohtajan pöytä täyttyi
välittömästi papereista ja kalenteri menoista. Runsaat seitsemän vuotta
myöhemmin kalenteri on edelleen täysi mutta pöytä silmiinpistävän hyvässä
järjestyksessä.
Teuvan kunnanjohtajaksi siirtyvä Veli Nummela ei ole vaihtanut vapaalle,
vaikka työpäiviä Savitaipaleella on jäljellä enää puolentusinaa.
Kunnanjohtaja kertoo yrittäneensä noudattaa Kiuruveden taannoisen
kaupunginjohtajan mallia, jossa pöydällä oli paikka vain puhelimelle,
kynälle ja muistiinpanolehtiölle kaikki paperit lähtivät kävijöiden
mukana eteenpäin.
Kunnanjohtaja ei saa muodostua tulpaksi asioiden etenemisessä. Minulle on
tärkeää, että asiat menevät eteenpäin loppuun asti.
PALJON on tapahtunut sen jälkeen, kun Keuruun kamreeri muutti
Savitaipaleelle. Kuntalaiva on kulkenut läpi monen karikon ja tällä
hetkellä talous on kohtuullisella tolalla. Velat voisi maksaa pois minä
päivänä hyvänsä.
Savitaipalelaiset ovat olleet hyvin asiallisia, asioista on pystytty
sopimaan sivistyneesti. Usein paikkakunnan hengen näkee paikallislehden
yleisönosastosta ja täällä ihmisten perusvire on myönteinen.
Nummela kehuu kuntalaisten aktiivisuutta, yksituumaisuutta ja talkoohenkeä.
Savitaipaleen sosiaalista pääomaa hän pitää valtavana ja kertoo
arvostavansa suuresti poliittista kulttuuria, jossa pelaamista ei harrasteta.
Konsensuksen varjopuolena voi pitää sitä, että ihmiset jättävät asioiden
hoidon luottamushenkilöille.
Osallistumisaktiivisuus nousee vasta kiistan aiheiden pulpahdellessa pintaan.
Nummelan kaudella tunteita kuohuttivat erityisesti kouluasiat. Kyläkoulujen
lakkautustaistelussa isketyt haavat eivät ole kaikkialla vieläkään täysin
parantuneet.
Kun keskustelu juuttuu kouluasioihin, leppoisana ja huumorintajuisena
miehenä tunnettu Nummela kiusaantuu. Hän kun ei halua jäädä kuntalaisten
mieleen minään kauheana koulujensyöjänä.
Paimensaari ja Olkkola ovat asioita, joita muistelen mielelläni. Niissä
löydettiin toimivat ratkaisut, joista iso osa päättäjistä saattoi olla
samaa mieltä.
SAVITAIPALEELLE tullessaan Nummela kertoi, ettei hän kannata pienten
kuntien kuntaliitoksia. Mieli ei ole muuttunut, vaikka valtio näyttää
tosissaan pyrkivän suurempiin yksiköihin.
Isot yksiköt mahdollistavat joidenkin asioiden hoitamisen, mutta ne asiat
hoituvat myös yhteistyöllä. Mikään tutkimustulos ei tietääkseni tue
väitettä, jonka mukaan isolla yksiköllä olisi saavutettu tehokkaita tuloksia.
Nummela pelkää, että suurkuntia synnytettäessä kustannukset nousevat, kun
palkkoja harmonisoidaan. Kun ryhdytään säästämään palveluja keskittämällä,
palvelut heikkenevät ja kuntalaiset kärsivät.
Säästöjä saadaan vain vähentämällä työntekijämäärää kunta-alan
henkilöstön eläkkeelle siirtymisen yhteydessä.
MIKÄÄN merkittävä ei jää Nummelaa Savitaipaleella vaivaamaan. Monta asiaa
jää kesken, mutta niiden edistäminen ei kuulemma ole henkilöstä kiinni.
Mapit ovat ojennuksessa, joten seuraaja sen kun jatkaa vaan!
Koko ikänsä järvi-Suomessa asunut Nummela ennustaa kaipaavansa
Savitaipaleen maisemia Suupohjan lakeuksilla, mutta siteet kaakkoiseen
Suomeen eivät katkea. Nummelan äiti asuu Valkealassa, joten asiaa
Savitaipaleen suuntaan tulee säännöllisesti.
Nyt voin sitten viettää lomiakin täälläpäin.
Veli Nummelan viimeisenä työpäivänä 30. syyskuuta Savitaipaleen kunta
järjestää kunnanjohtajalleen läksiäiskahvit Olkkolan hovissa. Pannu on
kuumana kello 1316 ja vapaamuotoiseen tilaisuuteen ovat tervetulleita
kaikki yhteistyökumppanit sekä hyvästelyä kaipaavat kuntalaiset.
Sain valita paikan ja Olkkola oli minulle läheisin. Sitä paitsi myös
Paimensaari näkyy sinne!
Kuvateksti
Veli Nummela ja savitaipalelaiset tulivat hyvin juttuun keskenään. Lähtevä
kunnanjohtaja lupaa yhteyksien säilyvän.
ANNE KOKKONEN