Anu Peipon ja Sari Liimatan koruista on moneksi

Nykykoru syntyy vaikkapa simpukankuorista tai muovisista eläinleluista. Anu Peipon ja Sari Liimatan persoonalliset työt pääsevät näyttelyyn Barcelonaan.

TIINA SUOMALAINEN

SINISIMPUKAN kuorista tehty metrin pituinen kaulakoru, pistaasipähkinän

kuorista tehty kahdeksanmetrinen kääty, muovinen lasihelmillä päällystetty

lelulehmä tai paljas lelukoira ja leijona, joka on ylikoristeltu paljetein

ja lasihelmin. Siinä esimerkkejä suomalaisesta korutaiteesta, joka lokakuun

ajan esittäytyy kansainvälisessä näyttelyssä Barcelonassa, Espanjassa.

Käätyjen tekijä on Lappeenrannasta Ruokolahdelle juuri muuttanut Anu

Peippo, 31, ja eläinhahmoisten korujen tekijä on lappeenrantalainen Sari

Liimatta, 28. Molemmat nuoria lupaavia korutaiteilijoita, joille Barcelona

on tilaisuus tehdä omaa nimeä ja omia töitä tunnetuksi.

KORU joyería contemporánea finlandesa -näyttely esittelee 24 Etelä-Suomen

läänistä kotoisin olevan korutaiteilijan töitä tarkoituksena tarjota

erilaisia näkökulmia korutaiteeseen.

Jo yksistään Anu Peippo ja Sari Liimatta edustavat kahta täysin erilaista

näkökulmaa. Toinen lähtee liikkeelle materiaalista, toinen ajatuksesta.

Toisen töissä ei välttämättä ole mitään tiettyä sanomaa, toisen työt

liittyvät ihmissuhteisiin. Toisen on joskus vaikea nimetä töitään, toiselle

nimeäminen on välttämätöntä.

Mutta yhteistäkin on, ja se on korutaiteen häilyvyys.

– Olen viime aikoina yrittänyt tehdä koruja, joita voi pitää ainakin

teoriassa. Käytännössä niiden kanssa liikkuminen voi olla mahdotonta, Anu

Peippo sanoo.

– Osa minun töistäni on pidettävissä koruina, osa on koruveistoksia eli

niitä voi pidellä kädessä. Koru on objekti, joka liittyy kehoon, mutta

toisaalta se voi olla myös esine, jota ”pitää mielessä”, Sari Liimatta

huomauttaa.

ANU PEIPPO törmää arkisissa askareissa kiinnostaviin materiaaleihin kuten

kanelitankoihin tai kriikunan siemeniin.

– Tein taannoin kriikunahilloa ja jouduin kaivertamaan siemeniä marjoista.

Panin siemenet talteen ja ajattelin ehkä niistä joku päivä syntyy jotakin.

Pistaasipähkinän kuoria hän kertoo keränneensä kymmenen vuotta sitten,

mutta vasta tänä vuonna ne jalostuivat käädyksi. Nurkassa odottaa edelleen

kassillinen olutpullon korkkeja.

– Sinisimpukoista haluaisin tehdä enemmän, mutta pitäisi löytää joku, joka

söisi niitä – minä en enää jaksa.

Sari Liimatta lähtee liikkeelle tunnetilasta. Työt liittyvät ihmisten

välisiin suhteisiin, mutta niitä edustavat eläinhahmot. Useimmiten Liimatan

eläimet ovat muovileluja, joihin hän lisää muun muassa lasia.

– Minulle on ollut aina helpompi samaistua eläin- kuin ihmishahmoihin.

Eläimillä voi kertoa paljon enemmän.

Molemmat lähtivät opiskelemaan korutaitelijoiksi kiinnostuksesta kiviin.

Ennen Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun kiviesineiden ja korujen

valmistamisen artenomiopintoja Anu Peippo opiskeli Joensuussa artesaaniksi.

– Mutta sitten aloin kiinnostua vähän pienemmistä jutuista kuin

hautakivistä tai vuolukiviuuneista.

Sari Liimatalle toinen, luontoa lähellä oleva vaihtoehto olisi ollut

eläinlääkäri.

– Eläinten parissahan minä nytkin työskentelen.

– OLIN onnesta soikeana, kun kuulin, että minut on kutsuttu Barcelonan

näyttelyyn. Samana päivänä sain tietää, että minulla on kuukaudeksi töitä,

kertoo Anu Peippo.

Peipon kommentti kuvaa hyvin korutaiteilijan, ja miksei minkä tahansa

taiteilijan, arkipäivää.

Apurahat, tuet ja satunnaiset työt kantavat eteenpäin. Nuoret

korutaiteilijat eivät tee koruja ensisijaisesti myytäväksi, vaan näytteillä

oloa varten.

– Minulle tämä on elämäntapa. Pystyisin kyllä tekemään koruja myytäväksi,

mutta onko se tarkoitus? Sari Liimatta kysyy.

Työvoimatoimistossa kannustetaan nuoria tekijöitä oman yrityksen

perustamiseen, mutta Anu Peipolle ja Sari Liimatalle ajatus on vieras. Anu

Peippo arvelee voivansa elättää itsensä taiteen tekemisen lisäksi opettamalla.

Suunnitelmissa on myös opettajan pätevyyden hankkiminen.

Koneistajaksi opiskeleva Sari Liimatta haaveilee taiteen maisteritutkinnosta.

Anu Peippo

31 vuotta, asuu Ruokolahdella.

Osallistuu Barcelonan suomalaisen nykykorun näyttelyyn kahdella työllä.

Valmistui artenomiksi (AMK) Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun

kiviesineiden ja korujen

valmistamisen suuntautumisvaihto-

ehdosta vuonna 2002.

Korujen tekemisen lisäksi opettaa muun muassa Ruokolahden kansalais-

opistossa ja lasten kuvataidekoulussa.

Sari Liimatta

28 vuotta, asuu

Lappeenrannassa.

Osallistuu Barcelonan suomalaisen nykykorun näyttelyyn kahdeksalla

työllä.

Valmistui artenomiksi (AMK) Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun

kiviesineiden ja korujen valmistamisen suuntautumisvaihtoehdosta vuonna 2003.

Korujen tekemisen lisäksi opiskelee koneistajaksi.

Kuvatekstit

Sekä Anu Peipon (vas.) että Sari Liimatan korutaiteilijan ura lähti

kiinnostuksesta kiviin. Opintojen edetessä molemmat huomasivat, että

nykykorua voi lähestyä monesta eri näkökulmasta.

But I Love Him on Sari Liimatan koruveistos. Lasihelmillä päällystetty

lelulehmä kuvaa sitä, miten paljosta olemme valmiita luopumaan rakkauden

tähden.

Anu Peipon pistaasipähkinän kuorista tehty kääty on kahdeksan metriä pitkä.

Peipon sanoin sitä on teoriassa mahdollista käyttää, mutta käytännössä se

voi olla vaikeaa.

TIINA SUOMALAINEN

Kirjoittaja:
Tiina Suomalainen