Jänkäsaloon tulee uusi urheilukenttä

KARI KRAUELTAIPALSAARI. Pari tuntia talkootyötä viikonvaihteessa ja Jänkäsal

KARI KRAUEL

TAIPALSAARI. Pari tuntia talkootyötä viikonvaihteessa ja Jänkäsaloon oli

raivattu keskelle saarta aukea urheilukenttää varten. Pariltakymmeneltä

saaren vakioasukkaalta ja lomamökkiläiseltä sekä kahdelta traktorilta homma

sujui joutuisasti.

Ensi keväänä Jorma Viljakaisen maalle raivatun aukean työt jatkuvat ja

kesällä pitäisi kentän olla valmis.

Saarella syntyneen ja siellä ikänsä asuneen Viljakaisen mukaan Jänkäsalossa

on aiemminkin ollut urheilukenttä heidän tilansa mailla.

– Se oli tuossa muutaman sadan metrin päässä, Viljakainen sanoi.

Uusi kenttä tulee lähes keskelle saarta. Paikasta on joka niemeen ja

rantaan noin viisi kilometriä.

ENTISESTÄ kentästä huolehti Jänkäsalon Weikot, jona toimi vuosina

1933–1947. Silloin seura ei ollut itsenäinen urheiluseura vaan Jänkäsalon

Weikkojen kyläosasto.

Nyt Jänkäsalon Weikkojen toimintaa ollaan synnyttämässä uudelleen

virallisena seurana. Uusi kenttä on myös osa uutta seuraa.

Viljakaisen mukaan kentästä ei tule varsinainen urheilukenttä, vaikka

siihen tulevat muun muassa lentopallokenttä, pituus- ja korkeushyppypaikat

sekä perisuomalainen kuularinki.

Mahdollisuuteen pelata jalkapalloa Viljakainen naurahtaa sanomalla:

– Enemmänkin se olisi sellaista potkupalloa.

Kentälle on tarkoitus rakentaa myös varasto sekä grillikatos.

KENTTÄ onkin tarkoitettu kyläläisten yhteisiin kokoontumisiin ja

ennemminkin leikkimieliseen urheiluun.

– Tämän kokoisessa yhteisössä on paljon asioita päätettävänä. Jos kaikki

vakituiset ja loma-asukkaat kokoontuvat päättämään asioista, he eivät mahdu

kenenkään tupaan.

– Kentälle he mahtuvat.

Kentästä ei ole tehty kustannusarviota. Rakentaminen toteutetaan pääosin

talkoovoimin. Rahaa kenttään jänkäsalolaiset ovat keränneet myymällä

lippahattuja ja Jänkäsalo-liivejä.

Lisäksi monet sponsorit tukevat kentän rakentamista.

Kuvateksti

Jorma Viljakainen uuden kentän raivausjätteiden keskellä. Kentän

rakentaminen jatkuu keväällä.

KARI KRAUEL

Kirjoittaja:
Kari Krauel