SARI PULLINEN
JOUTSENO. MRSA-sairaalabakteeri sai aikaan neljänkymmenen minuutin
keskustelun Joutsenon kaupunginvaltuustossa maanantaina. Bakteerin
leviämisen ehkäisemiseksi valtuusto myönsi palvelukeskukseen tänä vuonna
palkkoihin 60 000 ja ensi vuonna 360 000 euroa.
Työntekijöitä palkataan palvelukeskuksen kantajaosastoksi muutettavalle
osastolle kaksi pikimmiten yhteensä kymmenen: yksi osastonhoitaja, viisi
sairaanhoitajaa ja neljä lähihoitajaa. Yhdeksän viroista on uusia.
Satsausta valtuutetuille perustellut johtava hoitaja Ritva Laitinen myönsi
21 hengen osaston tulevan ahtaaksi, kun sinne muuttaa lähes 30 bakteerin
kantajaa.
Jos päiväsalikin muutettaisiin asuinhuoneeksi, osastolle mahtuisi 31,
Laitinen laski.
Uuden henkilökunnan palkkaamisen lisäksi laitosapulaisten työnkuvan
muuttaminen on tarpeen. Laitosapulaiset osallistuvat jatkossa vain
siivoukseen ja ruokahuoltoon.
JOUTSENON sosiaali- ja terveystoimi on aiemmin keskustellut Lappeenrannan
kanssa yhteisen kuntoutusyksikön perustamisesta Rauhaan, mutta Lappeenranta
ei tässä vaiheessa ollut halukas tällaiseen yhteistyöhön.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Leila Korte (sd) laski, että
nyt hyväksynnän saaneet toimenpiteet MRSA:n kurissa pitämiseksi tulevat
tässä vaiheessa halvimmaksi, sillä Rauhaan tarvittaisiin lisäksi ruoka- ja
muuta huoltoa.
Kalevi Tiimo (sit.) oli tyytymätön epidemian tähänastiseen hoitoon. Hän ei
pitänyt siitä, että joihinkin yhden hengen huoneisiin joudutaan
sijoittamaan kaksi asukasta ja oli huolissaan MRSA:n pääsemisestä
terveyskeskukseen.
Miksi Joutsenossa ei ole tarpeeksi aikaisessa vaiheessa ryhdytty toimiin?
On ollut tiedossa, että sosiaali- ja terveyspuolella on liian vähän väkeä.
Kun ruvetaan tekemään halvalla, hinta nousee moninkertaiseksi. Löytyköön se
raha nyt mistä tahansa, Tiimo vaati.
Ritva Laitinen huomautti, että epidemian paljastuttua kaksi vuotta sitten
tehtiin kaikki se, mikä silloin katsottiin tarpeelliseksi. Leila Korte
lisäsi, että sosiaali- ja terveyslautakunta on seurannut tilannetta jo pitkään.
Perjantaina tohtoriksi väitellyt Kari Puolakka (kok.) toppuutteli, ettei
pidä lähteä etsimään syyllisiä.
Tilanne on varmasti hoidettu ammattitaidolla.
VALTUUSTO piti nyt ensimmäistä kertaa kokousta remontoidussa
valtuustosalissa. Lattian pinta on uusittu, samoin paljeovet, ja seinät
olivat saaneet uuden, valkean maalin. Tuolit on tarkoitus verhoilla, ja
ikkunoista puuttuivat vielä verhot.
Kalevi Tiimo moitti remonttikustannusten nousua. Valtuusto myönsi salin
av-laitteisiin 15 000 euron lisämäärärahan.
Hyvin kalpealta näyttää, Tiimo kommentoi salin uutta ilmettä.
Verotus pysyy Joutsenossa ennallaan. Tuloveroprosentti on edelleen 18,50.
Yleinen kiinteistövero on 1, vakituisista asuinrakennuksista vero on 0,22,
muista asuinrakennuksista 0,80 ja voimalaitoksista 1,40 prosenttia.
Koiraveroa ei kanneta.
Vihreät jättivät aloitteen Joutsenon roskaamisen estämisestä ja demarit
päivähoidon siirtämisestä hallinnollisesti osaksi sivistystointa.
Kuvateksti
Risto Kakkolalle (sd) selvitettiin, että palvelukeskuksen laitosapulaiset
eivät enää osallistu hoitotyöhön, vaan siirtyvät lähinnä siivoamaan.
Etualalla Titta Karppinen.
MIKA STRANDÉN