Kanarian-koneet ovat puolillaan

Talven matkustajat ratkaisevat tulevien vuosien tarjonnan. Lappeenrannasta ehtii lomalle vaikka työpäivän jälkeen.

ETTI KANTOLA

LAPPEENRANTA. Jouluviikon maanantaina Lappeenrannan kiitoradalta nousee

tilauskone kohti Kanariansaarten Las Palmasia. Parinsadan matkustajan

espanjalaiskone on ensimmäinen 15 lomalennon sarjasta.

15 lentoa kuulostaa paljolta verrattuna edellisvuosien satunnaisiin

etelänlentoihin.

– Se kuulostaa mukavan paljolta, sanoo Lappeenrannan lentoaseman päällikkö

Tero Savolainen.

Kanarian-lennoille mahtuu yli kolme tuhatta matkustajaa.

LENTOASEMALLA odotukset ovat korkealla. Onnistunut matkojen myynti takaisi

vilkkaan liikenteen jatkossa. Matkoista on myyty noin puolet.

– Vastaanotto on ollut hyvä, mutta kaikille lennoille on vielä paikkoja,

sanoo matkoja myyvän Matka-Miettisen toimitusjohtaja Olli Miettinen.

Jos puolet paikoista jäisi myymättä, eteläkarjalaiset saisivat tyytyä

jatkossa Helsinki-Vantaan lomalentotarjontaan.

– Kun on toivottu tarjontaa, ja sitä on, sitä pitää muistaa käyttää,

Savolainen kannustaa.

Hän laskee, että Lappeenrannasta lentämällä voi säästää kymmenen tuntia,

kun huomioi matkat ja lähtöselvitysten keston.

– On tärkeää, että maakunnista on suoria matkoja. Jos tämä sarja myy,

tarjonta paranee.

MATKAT järjestävän Tjäreborgin myyntipäällikkö Eevastiina Juojärvi kertoo

odottaneensa vilkkaampaa myyntiä.

– Mutta aikaa on vielä ensimmäiseen lentoon.

Juojärvi toivoo, etteivät matkat tule alennusmyyntiin.

– Silloin lennoille ei tule jatkoa.

Tjäreborgilla on matkoja myös Kuopion, Turun, Tampereen, Vaasan ja

Kruunupyyn kentältä Kokkolasta. Myönteistä palautetta on tullut paljon.

Lappeenrannassa aloitteen etelänlennoista tekivät matkustajat. Toiveita

ovat saaneet niin lentoasema kuin matkatoimistot.

– Lappeenrannassa on erittäin vankka kannattajajoukko. Jos suora lento on

tarjolla, he lähtevät kohteesta riippumatta, Olli Miettinen kertoo.

TEUVO Hietasara kuuluu 19 hengen seurueeseen, joka lentää Kanarialle

maaliskuussa.

– Jos lähtö olisi Helsingistä, porukka olisi pienentynyt puoleen.

Hietasara innostui heti matkatoimiston tarjoamasta mahdollisuudesta.

– Siinähän putoaa puolet matka-ajasta pois.

Miehellä on tuoreessa muistissa parin viikon takainen paluu etelänlomalta

Helsinkiin.

– Kello oli neljä yöllä. Silloin oli ikävä lähteä ajamaan.

Hietasara laskee, että Helsinkiin menon kustannukset nousevat

pysäköinteineen ja evästaukoineen vanhaan tonniin. Omasta kaupungista

lentäessä lähtöpäivänä ehtii töihinkin.

– Siinä säästää päivän, kun työpaikoista tuntuu nykyään olevan vaikea saada

lomaa.

Hietasara asettaa Lappeenrannan-lähdön etusijalle jatkossakin.

– Ei ole niin väliä, minne matka on. Voisihan Thaimaahankin lähteä, jos se

olisi mahdollista.

LOMALAISET pääsevät Lappeenrannasta moniin Gran Canarian kaupunkeihin ja

kyliin.

– Muun muassa Las Palmasiin, San Agustiniin, Puerto Ricoon ja Playa del

Inglésiin. Kaikki eivät mene samaan paikkaan, ei tarvitse pelätä lomaa

naapureiden kanssa, Miettinen nauraa.

Hän sanoo tottumusten vaikeuttavan myyntiä. Lentomatkoille on ollut tapana

lähteä Helsingistä.

– Ei tarvitse mennä Luumäeltä paljon Kouvolaan päin, kun kasvot ovat kohti

Helsinkiä.

Sen sijaan Lappeenrannan toiselta puolelta maakunnan kentälle tullaan

pitkältäkin.

Miettinen arvioi, että valtaosa varauksista on tehty Lappeenrannan

talousalueelta. Muualla asuvat matkalaiset ovat satunnaisia.

TERO Savolainen toivoo, että sana Lappeenrannan lennoista leviäisi

laajalle. Tjäreborgin mainonta on keskittynyt Lappeenrantaan ja lähiseudulle.

– Mainontaa voisi laajentaa Mikkeliin, Kouvolaan, Kotkaan ja Haminaan.

Miksei jopa Porvooseen. Kaikki eivät halua Helsinki-Vantaalle, missä on

sekaannuksen mahdollisuuksia ja matkaa pysäköintipaikoille.

Lentoaseman väki saa matkustajilta monenlaisia ehdotuksia. Joku toivoo

suoria lentoja Floridaan, toinen Lapin keväthangille ja kolmas

kuninkuusraveihin. Toivomuslistalla on useita kaukokohteita.

– Nyt se naurattaa, muttei ole mahdotonta, jos Kanaria myy.

Savolainen kehottaa matkustushaluisia olemaan aktiivisia ja kertomaan

ajatuksiaan matkatoimistoille.

Lomalennot

Lappeenrannasta

Kohteena on Gran Canaria.

Lennot alkavat 19.12. ja jatkuvat 15 viikkoa joka maanantai.

Matkan keston voi valita yhden ja kuuden viikon väliltä.

Matkat taittuvat espanjalaisen tilauslentoyhtiö Spanairin koneilla.

Airbus 321:een mahtuu 212 matkustajaa.

Kuvateksti

Teuvo Hietasaran puolesta Lappeenrannasta lähtevä lomamatka saa maksaa

hieman Helsingin-lähtöä enemmän. Säästöä tulee muualta.

PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Etti Kantola