Myyryläinen ei aio kiireiseksi eläkeläiseksi

Hannu Myyryläinen palveli kaupunkia 41 vuotta. Politiikassa hän jatkaa valtuustokauden loppuun.

URPO LAANINEN

LAPPEENRANTA. KTV:n työsuojeluvaltuutetun tehtävistä eläkkeelle perjantaina

jäänyt Hannu Myyryläinen (63) ei aio liittyä kiireisten eläkeläisten joukkoon.

Tällä viikolla hän on käynyt keräämässä suppilovahveroita ja karpaloita.

Myyryläinen arvioi, että ajatukset suuntautuvat entistä enemmän itselleen

elämiseen: luonnossa liikkumiseen, kalastukseen ja marjastukseen.

Hän on ollut lomalla heinäkuun puolivälistä asti, mutta tapasi tuttuja

viimeisenä työpäivänä työpaikallaan SAK:n aluepalvelukeskuksessa perjantaina.

Kaupungintalon neljännen kerroksen virkamiesten ei tarvitse odottaa

pelonsekaisin tuntein, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Myyryläinen

sotkeutuu joutessaan entistä enemmän asioihin.

– Noudatan entistä linjaa. Virkamiehet valmistelevat ja hoitavat asiat.

HANNU MYYRYLÄINEN on palvellut Lappeenrannan kaupunkia 41 vuotta. Hän tuli

sähkölaitokselle mittariasentajaksi 16. syyskuuta 1964. Sitä ennen hän oli

työskennellyt ammattikoulun sähköasentajalinjan jälkeen yksityisen

yrityksen palveluksessa.

Kaupungin työsuojeluvaltuutettuna hän on toiminut vuodesta 1990.

Myyryläinen sanoo, että alkuvaiheessa työntekijöiden suurimmat ongelmat

liittyivät tukielinsairauksiin ja muihin fyysisiin huoliin. Kiristyneen

kunnallistalouden ja työtahdin myötä ongelmat ovat siirtyneet psyykkisen

kestävyyden puolelle.

Asenteet työsuojeluun ovat muuttuneet entistä myönteisimmiksi sekä

työntekijä- että työnantajapuolella.

MITTARIASENTAJAN ja työsuojeluvaltuutetun työ on ollut Hannu Myyryläiselle

mielenkiintoista ja mielekästä. Tuttuja ihmisiä on tullut paljon.

– Välillä on ollut rankempaa ja välillä seesteisempää.

Myyryläinen pitää suurena etuna kunnallisen sopimuksen mainintaa, että

työntekijät voivat osallistua kunnalliseen päätöksentekoon työaikana.

– Yksityisellä sektorilla ei olla aina samalla viivalla.

Myyryläinen jatkaa politiikassa valtuustokauden loppuun, mutta ei yhtään

pidempään, minkä hän on ilmoittanut julkisuuteen.

KUNNALLINEN eläkelaitos ei saa Myyryläiseltä korkeita pisteitä. Hän jätti

eläkehakemuksen toukokuussa, mutta ei ole saanut vieläkään eläkepäätöstä

Kunnallisen ja yksityisen eläkkeen yhteensovittaminen on kuulemma vaikeaa.

– Onhan erikoista, että olen palvellut kunta-alaa 41 vuotta, mutta asia ei

ole selvinnyt vieläkään, Myyryläinen sanoo.

Kuvateksti

Hannu Myyryläisen ajatukset ovat entistä enemmän luontoharrastuksissa.

MARLEENA LIIKKANEN

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen