Nuorisoseuran elettävä ihmisten mukana

Vuoksenniskan nuorisoseura täyttääsata vuotta. Aatteellisuus on loppunut. Liike jatkuu t

Vuoksenniskan nuorisoseura täyttää

sata vuotta. Aatteellisuus on loppunut. Liike jatkuu tanssiryhmissä ja näyttämöllä. Haasteina ovat vetäjien hankkiminen ja talkoohengen herättäminen.

PETTERI VÄRTÖ

IMATRA. Tuore maali tuoksuu Asemapaikan juhlasalissa. Vuoksenniskan nuorisoseuran talon puhujapönttö on sipaistu juhlakuntoon. Tänään siitä spiikataan seuran 100-vuotisjuhlaa. Ohjelmaan kuuluu muun muassa aikuisten kansantanssiesitys. Se kantaa vähintään puolen vuosisadan päähän.

– Nuorisoseuraharrastukseni lähti laulukuorosta vuonna 1954, mutta kansantanhu tuli heti perään. Tanhusin seuran 50-vuotisjuhlassa, nuorisoseurassa aikuisten ja lasten kansantanssiryhmiä vetänyt Eira Halonen kertoo.

Tanhu vaihtuu tanssiksi kunniajäsenen puheenparressa. Ero kuulostaa pieneltä, mutta seuraukset ovat suuret. Toiminnan nykyaikaistaminen ihmisten toiveiden mukaan on paras tapa pitää nuorisoseura hengissä.

– Seuran on uudistuttava ja elettävä ihmisten tarpeiden mukaisesti.

Toiminta jatkuu, jos seura tarjoaa riittävästi mielekästä puuhaa lapsille ja nuorille, Halonen sanoo.

VUOKSENNISKAN nuorisoseura perustettiin vuonna 1905. 40 tuolloin Ruokolahden kuntaan kuuluneen kylän asukasta päätti aloittaa kulttuuri-,

raittius- ja sivistystyön tekemisen kyläläisten joukossa. Kotiseutu- ja raittiusaatteen alla seura tarjosi kuoro-, musiikki- ja näytelmäkerhoja sekä iltamia ja muita liikkumismahdollisuuksia ihmisille.

Seuran aatteellisuus on vain kaukainen muisto perustamisajoilta. Moni seuran suojissa aloitettu harrastus – jousiammunta ja lentopallo – jatkuu nykyisin yleisseurassa. Jäsenten runoista ja muista teksteistä toimitettua Moukari-lehteä ei ole painettu sitten vuoden 1964.

Useat muut Imatralla 1900-luvun alussa perustetut nuorisoseurat ovat kuihtuneet tälle vuosituhannelle tultaessa, vaikka nuorisoseura-aatteen 100-vuotisjuhlia tanssittiin yhdessä vuonna 1981. Vuoksenniskan nuorisoseura sen sijaan jytää edelleen – itämaisesti, kantrityyliin ja myös latinorytmein. Nahan luonti on tapahtunut nykyihmistä liikuttavin keinoin.

NUORISOSEURAN toiminta on uudistunut, mutta varaa perinteisiin muotoihin.

Alusta asti pykälässä kulkenut teatteritoiminta on modernien tanssien ohella tärkein toimintamuoto nykyisin.

Ammatillinen peruskoulutus ei ole nuorisoseuran ensisijainen tehtävä.

Parhaimmillaan se kuitenkin luo sille vankan pohjan.

– Nuorisoteatteri innosti minut mukaan nuorisoseuraan. Teatteriporukassa oli vahva yhteishenki ja Asemapaikasta tuli minulle turvapaikka, Irti-teatterista ammatillisen kimmokkeen saanut Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijä Aaro Vuotila sanoo.

Hänelle seuratoiminta on ennen muuta ollut tärkeä yhteisöllisyyden tarjoajana, mutta kyllä yksilöllisetkin kiksit ovat mahdollisia.

– Nuorisoseuran teatteriryhmä osallistui Imatran kauppalan edustajana silloisen Kymen läänin kulttuurikilpailuun Kotkan kaupunginteatterissa 1950–1960-lukujen taitteessa. Näytelmä esitettiin karjalanmurteella ja minä sain lehdissä hyvää palautetta sen hallitsemisesta. Päätin, että siihen on hyvä päättää ura näyttelijänä, Eira Halonen kertoo.

UUSI VUOSISATA vastaanotetaan Vuoksenniskan nuorisoseurassa virkeänä.

Poliittisesti tunnustukseton seura on elänyt läpi niidenkin vuosien, jolloin värillä oli vireyttä enemmän väliä, kun kaupungintalolla päätettiin avustusmäärärahoista.

– Seurassa oli enimmillään jäseniä 310 vuonna 1990. Nykyinen jäsenmäärä on 130 eikä yksikään ole niin sanottu paperijäsen. Nuorisoseuratoiminnan sääntöjen mukaan kolme neljäsosaa jäsenistä on oltava alle 29-vuotiaita.

Meillä ei ole ongelmia sen noudattamisessa, Eira Halonen kertoo.

Vanhin jäsen on 91-vuotias, nuorimmat ala-asteikäisiä. Siihen väliin osuu haasteellisin työsarka.

– Aikuisia tarvitaan ryhmien vetäjiksi. Heistä on pulaa, sillä ihmiset eivät enää nykyisin sitoudu niin helposti pitkäkestoiseen toimintaan.

Toinen haaste on talkootyön elvyttäminen.

Seuran jäsenten kirjoituksista koostettu Moukari-lehti ilmestyi vuosina 1920–1964.

Kuvateksti

Vuoksenniskan nuorisoseuran kunniajäsen Eira Halonen on osallistunut seuran toimintaan yli puoli vuosisataa.

MARLEENA LIIKKANEN

Kirjoittaja:
Petteri Värtö