Urheiluruudun Inka Heneliuksen tavoitteena on Peking 2008

KAISA JUNTUNENLAPPEENRANTA. Urheiluruudun toimittaja Inka Henelius, 26, ei k

KAISA JUNTUNEN

LAPPEENRANTA. Urheiluruudun toimittaja Inka Henelius, 26, ei kätke hymyään

päästessään kertomaan kaikelle kansalle Lappeenrannan Namikan tai SaiPan

voitosta. Lappeenrantalaisen urheilijatytön sydän sykkii edelleen

kotikaupungin joukkueille, vaikka pääkaupunkiseudulla onkin vierähtänyt jo

useampi vuosi.

– Onneksi meillä urheilussa saa näyttää, että on innoissaan.

Uutistenlukijoiden pitää pysyä naama peruslukemilla, Henelius virnistää.

Koripallo ja Namika ovat Inkalle erityisen läheisiä. Hän pelasti itse

nuorena Namikan juniorijoukkueessa, joka nappasi SM-kullan ja -pronssin.

Inka on takuuvarma hurraaja Namikan kotikatsomossa, mikäli osuu

Lappeenrantaan pelipäiväksi.

– Käyn myös SaiPan peleissä. Rakuunoiden peliin en ehtinyt viime kesänä

ollenkaan, vaikka sielläkin mielelläni käyn, hän harmittelee.

TYÖSSÄÄN Inka pitää Etelä-Karjalan puolia aina kun mahdollista. Hän kertoo

mielellään ensin SaiPan pelistä ja vasta sitten muista matseista.

– Muistutan aina myös siitä, että naisurheilua pitää tuoda esiin.

Inka Henelius on ollut urheilun ruutukasvona muutaman vuoden ajan. Hän

pääsi Yle:n hommiin maaliskuussa 2003 työharjoittelun kautta ja on ollut

talossa siitä asti. Inka opiskeli tv- ja radiotyötä ammattikorkeakoulussa

Helsingissä.

– Ensimmäiset lähetykset jännittivät tosi paljon, ja jännitys jatkui

pitkään. Maneerinani oli heittää kättä näin, Inka näyttää.

Kun naama tulee tv:stä tutuksi, niin ihailijapostia alkaa tulvia. Inkan

piti vaihtaa pikimmiten puhelinnumeronsa salaiseksi innokkaiden fanien vuoksi.

– Kerran sain ison kimpullisen pitkiä punaisia ruusuja joltakin

ristijärveläiseltä, Inka kertoo.

NUORI URHEILUTOIMITTAJA tuntee olevansa juuri omalla alallaan. Hän kestää

hyvin työnsä paineisuuden. Juuri ennen lähetyksen alkua urheiluruudun

toimituksessa on hektinen tunnelma.

– Lätkämatsit ovat usein kesken, kun lähetys alkaa, ja minun pitää seurata

juontojen välissä tilanteen kehitystä, hän kuvailee.

Inka on asettanut uralleen tavoitteita siinä missä urheilijatkin.

– Tavoitteenani on Peking 2008.

Liikunta kuuluu yhä tiiviisti Inkan elämään. Hän pelaa koripalloa Yle:n

sisäisessä sarjassa ja salibandya sekalaisessa tiimissä. Lisäksi hän

ratsastaa ja käy salilla.

Kuvateksti

Urheiluruudusta tuttu Inka Henelius hurraa Lappeenrannan Namikan

kotiyleisössä aina kun mahdollista.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kirjoittaja:
Kaisa Juntunen