Kaikki edellytykset paitsi venäläinen tahto

ESA VILENIUSSaimaan kanava on tällä vuosituhannella näyttänyt vahvuutensa

ESA VILENIUS

Saimaan kanava on tällä vuosituhannella näyttänyt vahvuutensa

kuljetusväylänä. Aikoinaan sen järkevyyttä epäiltiin laajasti. Nyt

huolestuttaa se, millä ehdoilla se voisi toimia vuoden 2013 jälkeen.

Vuonna 2001 liikenteessä rikkoutui kahden miljoonan tonnin raja.

Tonnimäärät ovat noin kolmessa vuosikymmenessä yli 20-kertaistuneet.

Eikä nykyinen taso ole kehityksen päätepiste. Kanavan kuljetustonnit

voitaisiin jopa kolminkertaistaa, ennen kuin sen kapasiteetti tulisi vastaan.

Globaalit metsäteollisuusjätit mutta myös aivan uudet kuljetusten

tarvitsijat pitävät kanavaa kilpailukykyisenä vaihtoehtona. Etelä-Karjalan

ympäristön ja viihtyisyyden kannalta on tärkeää, että huomattava määrä

raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetuksista on poissa maanteiltä.

Nyt kun kanavalla olisi itsenäisyyden ajan historian parhaat edellytykset

kannattaa ja kehittyä, vastaan on tullut venäläisten asenne

vuokrasopimuksen jatkoneuvotteluissa. Toimivaltaista

neuvotteluosapuoltakaan ei ole tahtonut löytyä.

Venäläisten toiminta kanavalla on ollut hämmentävää: omituisia,

kansainvälisten säännösten vastaisia maksuja, byrokraattista haitantekoa ja

sekavia viranomaistulkintoja. Maineenmenettäjänä liikennehäiriöissä on

ollut Suomi.

Asiassa voi nähdä venäläisten halun kyykyttää tai ”suuren valtion suuria

toleransseja”. Venäläisiltä ei ymmärrettäviä selityksiä ole tullut. Kanava

ei ole heille merkittävä tulonlähde, mutta heidän ei ole myöskään tarvinnut

panna sen takia tikkua ristiin.

Jo nyt umpeen kuluva vuokra-aika ja neuvottelutilanne on aiheuttanut selvää

haittaa vesiväylän kehittämiselle. Eurooppalaiset varustamot eivät ole

halunneet sijoittaa uuteen tonnistoon. Saimaan rannoilla ei uskalleta

rakentaa esimerkiksi katettuja laitureita.

Teollisuus ei voi laskea tällaisen epävarmuuden varaan. Se on tietenkin

miettinyt vaihtoehtoiset kuljetusväylät. Kanavan taantuminen olisi isku

nimenomaan Itä-Suomelle.

Jos olisi kuviteltavissa, että alue kanava-alue olisi lunastettavissa

Suomelle, koko asia olisi kovin yksinkertainen. Suomen alueella kanava

olisi kansainvälisesti paljon merkittävämpi laivaväylä.

Nyt asiassa eletään kirjaimellisesti venäläisten ehdoilla. Toivottavasti

hekin arvostavat omaa kansainvälistä mainettaan.

[email protected]

Kuvateksti

Neva-alus lastasi puutavaraa perjantaina Mustolassa.

PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Esa Vilenius