Luumäki on vaarassa menettää junayhteydet

MATTI RIIHELÄLUUMÄKI. Matkustajajunien pysähtyminen Taavetin asemalla saatta

MATTI RIIHELÄ

LUUMÄKI. Matkustajajunien pysähtyminen Taavetin asemalla saattaa loppua. VR

Oy suhtautuu nihkeästi henkilöliikenteen jatkamiseen Luumäeltä.

VR on antanut ratahallintokeskukselle lausunnon, jossa se katsoo, ettei

Taavetin aseman käyttö tulevaisuudessa ole perusteltua vähäisten

matkustajamäärien vuoksi.

Taavetissa pysähtyy nykyisin pari Helsingin ja pari Lappeenrannan suuntaan

menevää junaa vuorokaudessa.

VR pitää huomenna aikataulukokouksen, jossa Taavetin seisahtumiset ovat

liipaisimella.

YHTENÄ RIKKANA rokassa ovat Taavetin aseman laiturit. Ne olisi uudistettava

ja korotettava, jos liikennekäyttö jatkuu.

Luumäen kunta on lähestynyt VR:n henkilöliikennejohtaja Antti Jaatista

kirjallisella vetoomuksella.

Kunta muistuttaa, että Taavetin asema palvelee Luumäen asukkaiden lisäksi

myös Miehikkälän, Savitaipaleen ja osittain Ylämaankin väestöä.

Niinikään kunta muistuttaa, että Luumäellä on parituhatta kunnan

ulkopuolella asuvan loma-asuntoa.

Kunta pitää Taavetin aseman säilyttämistä henkilöliikennekäytössä

ensiarvoisen tärkeänä

– Kansalaisilla tulee olla asuinpaikasta riippumatta tasapuoliset

mahdollisuudet erilaisten palvelujen saantiin.

– Katsomme, että junaliikenne on niitä palveluja, joita myös maaseudun

ihmisillä tulee olla saatavilla, toteavat kunnanjohtaja Paavo Tyrväinen ja

hallintojohtaja Terttu Heimala VR:lle lähettämässään kirjelmässä.

HALLINTOJOHTAJA Terttu Heimala kommentoi asiaa tiistaina. Hänen mielestään

on todella ikävä juttu, jos kaikki matkustajajunat ohittavat Taavetin

pysähtymättä.

– VR ei pyytele lausuntoja, mutta olemme yrittäneet vaikuttaa tässä asiassa

eri väylien kautta. Olemme huolestuneita, hän myönsi.

Kuvateksti

Ensi vuoden syksystä alkaen ehkä kaikki matkustajajunat pyyhältävät

pysähtymättä Taavetin aseman ohi.

MATTI RIIHELÄ

Kirjoittaja:
Matti Riihelä