Imatran liikekeskukseen on tulossa lisää kauppoja

Seinät kiinnostavat myös kiinteistösijoittajia, mutta kiirettä myyntiin omistajalla ei ole. Kauppiasvuokralaiset ovat tyytyväisiä ensimmäisen syksyn tuloksiin.

MATTI VEIJALAINEN

IMATRA. Imatrankosken Koskentorin liikekeskukseen on tyrkyllä lisää kaupan yrityksiä.

Imatran YH-Rakennuttajan toimitusjohtajan Kari Ahosen mukaan muun muassa vaate- ja kemikaliokaupan edustajia on käynyt kertomassa kiinnostuksensa.

Kysyntä panee vauhtia liikekeskusalueen jatkorakentamiseen.

– Näyttää siltä, että NCC:n uuden E-talon rakentaminen lähtee liikkeelle ensi keväänä, Ahonen sanoo.

Uusimpaan taloon mahtuu liiketiloja 500-600 neliötä.

– Tilat kopitetaan aikanaan tarkemmin sen mukaan, millaisia liikkeitä mukaan tulee, Ahonen selvittää.

Muutakin täydennysrakentamista on alustavasti vireillä. Ahosen mielestä liikekeskuksen toriaukiolle tarvitaan vielä jokin uusi elementti imemään torin reunoilla olevien liikkeiden ovia paremmin yhteen.

– Tällaista vetoa tarvitaan niille ajoille, jolloin torilla ei ole tapahtumia.

Torin puitteiden täydentämisasia on Ahosen mukaan heitetty pohdittavaksi kaupungin kaavoittajille.

UUSI liikekeskus on periaatteessa jatkuvassa myynnissä. Kiinteistösijoittajat ovat Ahosen mukaan tehneet seinistä ostotunnusteluja.

– Kaikki vakavasti otettavat tarjoukset tutkitaan, mutta ei meillä mitään kiirettä myyntiin ole. Kulut pystytään hoitamaan hyvin nykyiselläkin asetelmalla. Vuokratasomme on omakustannustaso, liikekeskuksen kauppiaiden vuokraisäntä laskee.

Koskentorin kiinteistöyhtiö on Imatran kaupungin tytäryhtiö, jonka lainat kaupunki on taannut.

Kiinteistöyhtiön hankinta-arvo oli noin 20 miljoonaa euroa.

NÄKYVIMMIN syyskuussa virallisesti avattu Imatrankosken liikekeskus on vaatekaupan keskittymä. Hennes & Mauritzin myymäläpäällikkö Sari Erjansalo sanoo olevansa tyytyväinen ensimmäisen syksyn ja joulun antiin kauppiaana sekä imatralaisena veronmaksajana.

– Ihmiset ovat ottaneet meidät vastaan ehkä yllättävänkin hyvin. Parikkalaa myöten on saatu asiakkaita, jotka eivät enää jatka matkaa Lappeenrantaan saakka, Erjansalo sanoo.

Erjansalon vetämä liike työllistää vakinaisesti seitsemän ihmistä. Liiketilaa on tuhat neliötä. Erjansalon mukaan tilat ja työntekijät riittävät toistaiseksi, mutta keväällä nurkkia pannaan muuten uusiksi. Lupaava avaus on innostanut laajentamaan tuotevalikoimaa.

Erjansalon mielestä vaatekaupan tarjonnan ja kilpailun lisääntyminen on tehnyt terää Imatran kaupallisen keskustan vetovoimalle. Siitä saavat hyötynsä kuluttajat sekä kauppiaat itse.

– Kaikki me kuljemme täällä siinä mielessä käsi kädessä, Erjansalo näkee.

YRITTÄJÄ Ossi Viuhko Terveys Apilasta kertoo myynnin päässeen tänä syksynä vauhtiin.

Viuhko tuli Koskentorille jo liikkeiden ensimmäisessä aallossa viime vuonna. Takana on puolentoista vuoden markkinakokemus uudesta toimipaikasta.

– Alussa oli hiljaisempaa, kun rakentaminen vielä häiritsi ihmisten liikkumista. Nyt on alkanut tuntua siltä, että liikekeskukseen tulo oli oikea ratkaisu, 15 vuotta terveystuotekauppaa Imatralla tehnyt Viuhko sanoo.

IMATRAN Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtajan Mari Haaparannan mukaan liikekeskuksen yritykset ovat liittyneet kauppiasyhdistyksen jäseniksi 95-prosenttisesti. Imatrankosken kävelykeskustan elävöittäminen erilaisin tapahtumin saa uusista jäsenistä uutta voimaa.

Erityisesti torille on luvassa lisää eloa. Ensi kesänä keskelle liikekeskusta avautuu Haaparannan mukaan kerran kuussa suurkirpputori.

Venäläisvieraiden viihteeksi keskustassa järjestetään venäläinen joulupäivä 7. tammikuuta.

Laskiaisena torille tuodaan lumenveiston SM-kisojen alueellinen alkukarsintakilpailu.

Kuvateksti

Koskentorin kauppojen alennusmyyntejä tutkimassa kiertäneet imatralaiset Henna ja Teijo Raikaslehto kertoivat kokevansa liikekeskuksen tarpeelliseksi. Paikallinen puutelista on lyhentynyt niin, että Lappeenrannassa juoksemisen tarve on Raikaslehdoilla vähentynyt oleellisesti.

MATTI VEIJALAINEN

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen