Kari Tiainen Lappeen radan toimitusjohtajaksi

LUM:n kasvatti palaa kotiseudulleen Lahdesta. Yleisurheilun kautta raviurheiluun siirtynyt Tiainen aloittaa työnsä heti vuoden alusta.

ANTTI MUNNUKKA

LAPPEENRANTA. Lappeen ravirata ei kauan haikaillut uuden toimitusjohtajan

haussa. Raviradan johdossa aloittaa 1.1.2006 ravipiireistä tuttu mies,

Lappeenrannasta kotoisin oleva Kari Tiainen, 43.

Sopimus allekirjoitettiin eilen.

– Löydettiin ensimmäisen luokan ammattilainen, totesi Lappeenrannan

Keskusravirata Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen.

Tiainen on toiminut Lahden Jokimaan ravikeskuksen johtajana viimeiset 16

vuotta, sitä ennen neljä vuotta Kouvolan radan johdossa.

Kolmen kuukauden koeajan Lappeen toimitusjohtajana toiminut Heikki Heimala

jätti toimensa perhesyihin vedoten marraskuun lopussa.

KARI TIAINEN tuli mukaan raviurheiluun yleisurheilun kautta. Lappeenrannan

Urheilu-Miehissä hän oli ensin lupaava keskimatkojen juoksija, sitten

seuransa toiminnanjohtaja. Paras aika 1500 metrillä oli 3.52,1.

– Se oli silloin sijalla jotain kolmaskymmenes Suomessa. Nykytilastoissa

olisin varmaan korkeammalla, Tiainen naureskeli.

Raviurheiluun Tiainen tuli mukaan isänsä kautta, yhteisiä hevosiakin oli.

– Aika tasan 20 vuotta sitten aloitin sitten Kouvolassa toiminnanjohtajana,

josta siirryin sitten Lahteen. Ja nyt ympyrä on tällä ravoin

sulkeutumassa, totesi Tiainen.

Tiaista luonnehditaan osaavaksi ravijohtajaksi, mutta hänet kuitenkin

irtisanottiin syyskuussa Jokimaan toimitusjohtajan tehtävistä.

Miksi asiat menivät Lahdessa hakaukseen?

– Pieniä asioita, joista sitten syntyi erimielisyyttä. Sovittiin silloin,

ettei kumpikaan puoli sen enempää kommentoi asiaa, kuittaa Tiainen Lahdesta

lähtönsä.

SUURKILPAILUJEN järjestämisestä Tiaisella on vankka kokemus. Lahdessa hän

on johtanut 16 Suur-Hollola-ajoa ja yhdet kuninkuusravit.

Lappeessa vuonna 2009 järjestettävät kuninkuusravit on se suuri päämäärä,

johon radan koko organisaatio nyt tähtää. Kokeneen kuninkuusravimiehen

saaminen johtoon ei toden totta ole asialle pahaksi.

– Kuninkuusravien järjestäminen on vähän sama asia kuin omakotitalon

rakentaminen; heti ensimmäisen talon valmistuttua pitäisi tehdä toinen,

sanoi Lahdessa omakotitalon omistava Tiainen.

Lahdessa oli kuninkuusravit 2003, joten niiden rakentaminen on ajallisesti

riittävän lähellä, vaikka olosuhteet nyt muuttuvatkin. Puheenjohtaja

Jauhiainen kertoi, että yhtiö on jo tehnyt neljäksi vuodeksi

kuninkuusraveja varten noin 600 000 euron kunnostus- ja

investointisuunnitelman.

URAKKA ON monella tapaa mittava.

– Totisella mielellä lähdetään matkaan. Tässä on nyt semmoinen neljän

vuoden olympiadi edessä, kun päästään järjestämään yksi Suomen suurimmista

yleisötapahtumista, miettii Tiainen.

Tiaisen perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta. Hän muuttaa

Lappeenrantaan vuoden alussa, mutta aloitti jo eilen yrityskäynnit ja

yhteistyökumppanien kanssa neuvottelut. Vuoden ensimmäiset ravit 29.1.2006

ovat EKOP:n 100-vuotisjuhlaravit.

– Suhteiden kaupunkiin, yrityksiin ja muihin yhteistyökumppaneihin pitää

olla kunnossa, jotta ravirata pääsee toteuttamaan perimmäistä

tarkoitustaan, joka on yrittämis- ja harrastusmahdollisuuksien tarjoaminen

alueen raveista ja hevosista kiinnostuneille ihmisille, luonnehti Tiainen

entistä ja tulevaa työtään.

LAPPEEN raviradan toimistossa on työssä 2,5 henkilöä, Lahdessa oli kolme.

– Kuninkuusravit ovat järjestävän paikkakunnan ja ympäröivän maakunnan

voimannäyte; iso osa järjestelyistä tehdään talkoilla, tietää Tiainen

entuudestaan.

Kävijämäärät ovat olleet jatkuvasti kasvussa. Vuonna 1993 Lappeen

kuninkuusraveissa oli 29 579 katsojaa, viime kesänä Seinäjoella jo 57 728.

Hevosenomistajan iloista ja suruista Tiainen on päässyt viimeksi nauttimaan

porukassa omistamansa Mystic Soulin kanssa. Kuusivuotias ruuna oli

nelivuotiskaudellaan aivan maan huippuja, ravasi ennätyksekseen 12,7a ja

rahaa yli 85 000 eroa. Sitten tuli hankosidevamma…

Kuvateksti

Lappeen ravirata on Kari Tiaiselle tuttu paikka jo nuoruudesta. Ensi vuoden

alusta hän ryhtyy toimitusjohtajana luotsaamaan ratayhtiötä.

PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Antti Munnukka