KARI KRAUEL
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan kuvataidekoulun 25-vuotisjuhlavuosi päättyy
joulunäyttelyyn. Juhlat eivät kuitenkaan katkea taideväeltä, sillä ensi
vuonna kuvataidekoulun taustayhteisö, Lappeenrannan taideyhdistys viettää
60-vuotistaivaltaan.
Taideyhdistyksen juhlanäyttely on ensi vuoden marras-joulukuussa
Taidemuseossa. Näyttelyyn halutaan mukaan taideyhdistyksen menestyneitä
entisiä jäseniä.
Taideyhdistyksen sihteerin Arja Astikaisen mukaan kuvataidekoulussa on
tällä hetkellä oppilaita noin 370.
Kuvataidekoulun 25-vuotisjuhlavuodessa on ollut kolme näyttelyä. Keväällä
oli varsinainen juhlanäyttely, tämän vuoden loppuun on teatterilla
Pinokkio-näyttely ja nyt joulunäyttely.
13 VUOTTA kuvataidekoulua käyneellä ja Imatran ammattikorkeakoulusta
kuvataiteilijaksi valmistuneella Tiinalotta Särmölällä on ollut mukana
pystyttämässä joulunäyttelyä. Särmölä toimii tällä hetkellä
kuvataidekoulussa avustajana ja sijaisopettajana.
Särmölän mukaan joulunäyttelyllä ei ole varsinaista teemaa. Näyttelyssä on
esillä kaikkien ryhmien parhaita töitä muun muassa savesta, grafiikasta,
kankaanpainannasta, huovutuksesta ja maalauksista.
On hienoa nähdä, kun lapset tulevat innokkaina kuvataidekouluun ja luovat
siellä uutta, Särmölä kuvaa lasten ja nuorten kanssa työskentelyä.
Minulle itselleni kuvataidekoulu merkitsi aikanaan sitä, että pääsin
tekemään käsilläni ja näin työni tulokset.
Sain kuvataidekoulusta pohjan tehdä päätös, että elän taiteen parissa.
Kuvataidekoulussa sain perustiedot niin piirtämisestä, maalaamisesta,
grafiikasta ja savesta.
Särmölän omin alue on taidemaalaus. Se ei kuitenkaan elätä, vaan rinnalla
on tehtävä muita töitä.
Kuvataidekoulun joulunäyttely on tänään viimeistä päivää auki.
Kuvateksti
Lapset ovat leikanneet ja painaneet kankaat ja avustaja neulonut ne
kankaiksi, kertoo Tiinalotta Särmölä esillä olevista kangaskasseista.
KARI KRAUEL