Länsialueen liikenne on asukkaiden suurin huoli

MINNA MÄKINENLAPPEENRANTA. Länsialueen asukkaat kantavat eniten huolta aluee

MINNA MÄKINEN

LAPPEENRANTA. Länsialueen asukkaat kantavat eniten huolta alueen

liikenteestä. Kun Ruoholampi aikanaan täyttyy asukkaista, kasvaa

liikennepaine esimerkiksi Merenlahdentiellä, Orioninkadulla ja sen

jatkeella, Skinnarilankadulla sekä Helsingintiellä.

– Liikennejärjestelyt on saatava sujuvaksi, totesi länsialueiden alueraadin

puheenjohtaja Markku Timonen.

TUOTANTOJOHTAJA Pasi Leimi kaupungin teknisestä toimesta kertoi, että

ruuhkapaikan purkamiseksi Helsingintieltä on Skinnarilankadulle kääntyville

suunnitteilla kääntymiskaistan pidentäminen.

– Se voisi olla parisataa metriä pitkä. Pyörätie siirtyisi kauemmas

risteyksestä, Leimi kertoi.

Kuutostien parantamishankkeeseen liittyvät Viipurintien, Mattilan ja

Lavolan eritasoliittymien rakentamiset tulevat Leimin mukaan vaikuttamaan

edullisesti kaupungin sisäiseen liikenteeseen.

Osa hotelli Saimaan tontin myyntituloista, noin 70 000 euroa, käytetään

rantaraitin jatkamiseen.

– Marssitien kevyen liikenteen väylä rakennetaan uusiksi.

LIIKUNTASIHTEERI Petri Ruotsalainen kertoi, että tulevaisuuden

suunnitelmissa on saada valaistua koko

Skinnarilanniemi–Lavola-hiihtoreitti. Hiihtoyhteys Rutolasta Lavolaan ei

toteudu vielä tänä talvena.

Sammonlahden uimahallin suunnittelu on alkutekijöissään, mutta Ruotsalaisen

mukaan hallin rakentamista on kaavailtu vuodelle 2008. Valmista olisi

vuonna 2009.

Sammonlahden uimarannan pukukopit on poltettu jo kahteen otteeseen. Siitä

huolimatta uudet aiotaan ensi keväänä rakentaa.

– Niistä tehdään katoton vaatteidenvaihtopaikka.

LAPPEENRANNAN kaikilla alueilla on nyt oma, noin kymmenjäseninen alueraati.

Raatien tehtävänä on laatia asukaskyselyjen vastausten pohjalta kullekin

alueelle oma kehittämisohjelma.

Ohjelmien on määrä olla valmiit helmikuun loppuun mennessä. Ne kootaan

osaksi koko kaupungin kehittämisohjelmaa.

Seuraavat asukasfoorumit on tarkoitus järjestää maalis-huhtikuussa. Niissä

käsitellään laadittuja kehittämisohjelmia.

Länsialueen kärkihankkeita

Ruoholammen alueen rakentaminen ja aktiivinen kehittäminen.

Liikenneturvallisuuden parantaminen erityisesti markettien alueella.

Saimaan rantojen kehittämissuunnitelman toteutus, taajamametsät.

Kevyen liikenteen väylä Sammonlahdesta rantaa pitkin Palloon.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan aktivointi.

Kuvateksti

Lappeenrannan länsialueen asioita pohdittiin torstai-iltana asukasillassa

Sammonlahden yläasteella. Paikalla oli noin 30 alueen asioista

kiinnostunutta. Kuvassa alueraadin puheenjohtaja Markku Timonen.

MARLEENA LIIKKANEN

Kirjoittaja:
Minna Mäkinen