HEIKKI SOPANEN
LAPPEENRANTA. Vuosia vatvottu Etelä-Karjalan maakuntatalo noussee sittenkin
Lappeenrannan entisen linja-autoaseman alueelle, osaksi liike-, toimisto-
ja asuntokokonaisuus Galleriaa.
Lappeenrannan kaupunki, rakennusliike Oka ja maakuntaliitto ovat
keskustelleet mallista, jossa maakuntatalon omistajaksi tulisi
kaupunkiyhtiö Lappeenrannan Yritystila Oy.
Kaupunginjohtaja Seppo Miettisen mielestä maakuntaliitto tarvitsee uudet
tilat, jotka ovat asianmukaiset ja korostavat liiton arvoa. Tavoite on
saada kiinteistökokonaisuuteen toimijoita, jotka tukevat maakuntaliiton
toimintaa ja päinvastoin.
Tarkoitan kaupungin elinkeinoyhtiötä, TE-keskusta ja tämäntyyppisiä
toimijoita maakuntaliiton lisäksi. Eli samat tulijat, joista on puhuttu jo
aikaisemmin.
Maakuntatalon rakentaisi rakennusliike Oka osaksi keskinäistä
kiinteistöosakeyhtiötä. Maakuntatalon lisäksi yhtiöön kuuluisivat muut
Gallerian liike- ja toimistotilat.
MIETTISEN mukaan kaupunkiyhtiö Lappeenrannan Yritystila Oy voi olla
operaattori, joka hankkii omistukseensa julkisyhteisöjen käyttöön tulevien
tilojen osakkeet ja vuokraa tilat pitkäaikaisella sopimuksella
julkisyhteisöille.
Mielestäni meidän on oltava valmiita tällaiseen ratkaisuun, jos se
helpottaa päätöksentekoa.
Ilmeisesti päätöstä on jo pohjustettu, koska demarien ja kokoomuksen
johtavat lappeenrantalaispoliitikot rummuttavat myös maakuntatalon tarpeesta.
Miettinen korostaa, että maakuntaliiton jäsenkunnille ei tule
lisäkustannuksia vaan ainoa kustannus on uusien tilojen vuokra. Halutessaan
liitto voi lunastaa tilat pikkuhiljaa omakseen.
Uutta velkaa itselleen ottaa Lappeenrannan Yritystila Oy lunastaakseen
maakuntatalon osakkeet.
Liiton jäsenkuntien päätöstä varmasti helpottaa Okan lupaus ostaa liiton
nykyiset tilat Raastuvankadulla.
Olemme sitoutuneet ostamaan ne markkinahintaan tai sitten etsimme niille
ostajan, Okan aluepäällikkö Kari Metsäkallio sanoo.
KAUPUNGINJOHTAJA Miettisen mukaan rahoitus- ja omistusmalli mahdollistaa
rakentamisen aloittamisen niin, että maakuntatalo on valmis 2007.
Maakuntaliitolle toimitetaan selvitykset vuokratasosta, minkä jälkeen
päätös mukaan tulosta on liiton käsissä. Kaupungilta päätös vaatii ainakin
kaupunginhallituksen hyväksynnän.
Miettinen ei sano vielä mitään maakuntatalon kustannusarviosta. Hänen
mukaansa nyt neuvotellaan periaatteesta, jolla rakennus toteutetaan.
Okan Metsäkallio toivoo päätöksiä jo ensi vuoden alussa, koska
maakuntatalon rakentaminen on kytkettävä alkavaksi samaan aikaan kuin muun
Galleria-kokonaisuuden rakentaminen eli maaliskuun alkuun.
Jokainen taho tekee nyt omat päätöksensä.