Omat MM-kisat vielä haaveena

JARMO HÄMÄLÄINENLAPPEENRANTA. Kun Leo Segerman puntaroi parhaita hetkiään jä

JARMO HÄMÄLÄINEN

LAPPEENRANTA. Kun Leo Segerman puntaroi parhaita hetkiään jääpallouralla, on valinta lopulta helppo.

– Veiterän mestaruus oli tietysti aika harvinaista herkkua, sitähän ei ole pystytty uusimaan 26 vuoteen, muistelee talven 1980 finaalissa Helsingissä Veiterän voittomaalin HIFK:n verkkoon iskenyt ”Leksa”.

Segerman oli mestaruusvuonna jääpallon SM-sarjan ykkösmaalitykki. Seuraavaksi kaudeksi hyökkääjää vietiin jo Ruotsin Vetlandaan.

– Ruotsissa pelasin viisi kautta, eri seuroissa ja kahdessa eri jaksossa, 84 A-maaottelua pelannut hyökkääjä kertoo.

MM-kisoista Leo Segermanin muistoihin ovat jääneet erityisesti kahdet.

– Vuonna 1981 pelattiin Habarovskissa, yleisöä oli yli

40 000 ja pakkastakin aika ankarasti. Silloin minut valittiin kisojen all stars -miehistöön. Vuonna 1987 Ruotsin MM-kisoissa päästiin hopealle, kun kukistettiin Neuvostoliitto. Punakoneen voittaminen oli silloin hyvin harvinaista, Segerman muistelee.

JÄÄPALLON ohella jalkapallo on ollut Leo Segermanin laji. Hän oli mukana LaPan karsiessa ykkösen sarjapaikasta ja jatkoi pelaamista vielä Ruotsissakin.

– LaPassa aloitin jalkapallon ja jääpallonkin. Yleisurheilu LUM:ssä oli myös juniorivuosina tärkeä laji, Segerman kertoo.

Kimpisessä omakotitalossa asuva Segerman harmittelee urheilukentän nykyistä hiljaiseloa.

– Siellä on talvella niin autiota. Veiterän mestaruusvuonna pelasimme vielä välierät Kimpisessä. Kesälläkään kenttä ei sellaisessa käytössä kuin ennen.

JÄÄPALLO on yhä tärkeällä sijalla Leo Segermanin elämässä. Hän kuuluu Kansainvälisen Jääpalloliiton, FIB:n, kolmeen valiokuntaan. Ensi kesäkuussa FIB päättää vuoden 2007 MM-kisojen pelipaikan ja sinä kisassa on vielä Lappeenrantakin mukana.

– Lappeenranta voisi olla Mikkelin kanssa toimiva yhdistelmä pelipaikkakuntina. Kovin suuria parannuksia Kisapuistoon ei tarvittaisi, mutta katsomoa, huoltotiloja ja median tiloja pitäisi parantaa, Lappeenrannassa maajoukkueiden Super cupia viime vuosina järjestämässä ollut Segerman sanoo.

– MM-kisat toisivat toista tuhatta ihmistä kaupunkiin, Segerman muistuttaa.

Kilpailijoitakin Suomella ja Lappeenrannalla tosin on. Pori on jo ilmoittanut halukkuutensa MM-kisojen pelipaikaksi. Suuret jääpallomaat Ruotsi ja Venäjä saattavat myös syrjäyttää Suomen järjestelyvuoron.

MAINOSTOIMISTO Geminin toimitusjohtajana Leo Segerman harmittelee, että Lappeenrannasta on hävinnyt alan suuria asiakkaita.

– Chymos ja Partek olivat sellaisia. Nyt mainontaa ei täällä enää paikallisesti selvitetä ja tutkita pienemmissä firmoissa, vaan ne asiat tehdään pääkaupunkiseudulla. Meillä asiakkaat ovat 80-prosenttisesti Lappeenrannan ulkopuolelta.

– Jonkin verran meillä on yhteyksiä Venäjälle, mutta siellä on omat kuvionsa. Venäjä tuo tälle seudulle mahdollisuuksia, mutta riskejäkin on paljon, sanoo Leo Segerman, joka asui Pietarissa vuosina 1991-94 työskennellessään rakennusliike Lentekin markkinointijohtajana.

Gemini on suunnitteleva mainostoimisto, joka työllistää vakituisesti kolme ihmistä ja osa-aikaisesti muutaman.

– Meidän periaatteemme on, että pieni on kaunista. Käytämme kaikissa tarvittavissa töissä ammattitaitoisia alihankkijoita, Leo Segerman sanoo.

50-vuotias

* Leo Segerman

Syntynyt Lappeenrannassa 1.1.1956.

Mainostoimisto Geminin toimitusjohtaja.

Jääpallossa 84 maaottelua, vuoden pelaaja 1980.

Kansainvälisen Jääpalloliiton FIB:n luottamustehtävissä, kolmen FIB:n komitean jäsen.

Naimisissa, vaimo liikunnanopettaja, neljä lasta, kolme tytärtä ja poika.

Asuu Lappeenrannan Kimpisessä omakotitalossa, kesät Savitaipaleella.

Harrastukset: Mökkeily, ikämiesurheilu, Kesoilin Rotarit ja muikunkalastus.

Viettää merkkipäivää matkoilla perhepiirissä.

Kuvateksti

Leo Segermanin työhuoneen ikkunasta avautuu näkymä Lappeen kirkon kellotapuliin, jossa hänen isoisänsä aikaan soitti suntiona kirkonkelloja.

MIKA STRANDÉN

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen