Yleismies Rantanen korjaa ja kuljettaa

Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys antaa työtä pitkään työttömänä olleille ja yrittää avata portteja pysyvään työpaikkaan. Ensi vuonna yhdistys kaavailee työllistävänsä ainakin 80 ihmistä.

MINNA MÄKINEN

LAPPEENRANTA. Hannu ”Hanski” Rantanen, 51, tulee vastaan toimitalo Joukolan ovessa sinisessä työtakissaan. Jostain lahjoituksena saadun takin rintapielessä lukee tosin Antti, mutta se ei haittaa.

Rantasen työhön Joukolassa kuuluu etupäässä kuljetuslavojen korjaaminen ja niiden kuljettaminen lava-autolla asiakkaille.

– Lisäksi hän vastaa varastosta ja työkaluista ja aukaisee ovia, kun minä en ole paikalla, kehuu Joukolan ohjaaja Jouko Korhonen.

RANTANEN on siis oikea yleismies. Hän on kuulunut Joukolan kalustoon syyskuun alusta. Aluksi hän oli työharjoittelussa, sittemmin työllistettynä yhdistelmätuen avulla.

Sopimus on tehty huhtikuun loppuun. Työtä on 20 tuntia viikossa.

– Rattoisaa on ollut ja töitä riittänyt. Tällä työmaalla viihtyy, Rantanen sanoo.

Rantasella on takanaan kuntouttavaa työtoimintaa Saimaan Ladulla ja ortodoksiseurakunnalla, työttömyyttä sekä työtä Kaukaalla, rautakaupassa ja rakennuksilla.

Tulevaisuudessa Rantanen toivoo saavansa pysyviä töitä. Eniten häntä kiinnostaisi rakentaminen ja remontointi.

– Puupuoli olisi ehkä eniten oma alani, mutta laatoitustyöt eivät, Rantanen arvioi.

JOUKOLA on osa Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistyksen (Ekta ry.) toimintaa.

– Täällä pitkään työttömänä olleet pääsevät taas kiinni työhön, normaaliin elämänrytmiin ja he saavat kontakteja muihin ihmisiin. He voivat pohtia, mikä on heidän oma alansa. Me kuuntelemme ja kannustamme työn tai opiskelupaikan hakuun, Korhonen kertoo.

Joukola on perustettu viime heinäkuun puolivälissä. Lokakuun loppuun mennessä siellä oli työskennellyt 29 ihmistä joko työharjoittelussa, työelämävalmennuksessa tai yhdistelmätuella. Heistä 11 päätyi keskeyttämään työt jossain vaiheessa. Korhonen ja Ektan toiminnanohjaaja Jaana Kuokka eivät pidä keskeyttämisiä isona ongelmana.

– Se ei välttämättä ole puute. Keskeyttäneet ovat saaneet tulla ja todeta, että täällä tehtävät työt eivät ainakaan ole heidän alaansa, Kuokka sanoo.

Työskentelyjakso Joukolassa kestää yleensä kolme tai kuusi kuukautta. Työntekijöiden keski-ikä on hiukan yli 40 vuotta.

– Työntekijät ovat kovasti motivoituneita toimintaan, kehuu Korhonen.

JOUKOLAN työntekijät tekevät korjaustöitä ja rakentavat kaikenlaista kierrätysmateriaaleista. He hitsaavat pilkehäkkejä, korjaavat kuljetuslavoja, tekevät polttopuita ja rakentavat Kaukaan hylkypuusta vaikka huusseja ja lehtikomposteja.

– Tässä on ensimmäinen täällä tehty huussi. Se on vasta prototyyppi. Ensi vuonna ryhdytään rakentamaan huusseja elementeistä, suunnittelee Korhonen.

Vanhoista tietokoneenosista kasatuista tietokoneista tulee Joukolaan nettipiste. Siellä voi etsiä työpaikkoja.

Lähes kaikki Joukolan työkalut ja laitteet on haalittu käytettyinä. Joulukuussa saatiin ostettua tuliterät sirkkeli, jiirisirkkeli ja tasohiomakone.

– Työkoneita otetaan vastaan. Ainakin vannesaha tarvittaisiin, hoksaa Korhonen mainita.

Rakentamisen ja korjaamisen lisäksi Joukolan työntekijät kylätalkkaroivat alihankintana Laptuote-säätiölle.

JOUKOLAN lisäksi Ekta työllistää pitkään vailla työtä olleita Sammontorin ja Hovinpellon asukastiloissa.

– Asukastiloissa monet työntekijöistä ovat maahanmuuttajia, jotka harjoittelevat suomen kielen taitoja. Nyt mukana on viisi maahanmuuttajaa, Kuokka kertoo.

Syksyn aikana on työllistetty yhteensä 45 ihmistä. Ensi vuoden tavoite on tarjota työtä 80-100 henkilölle.

Uutta toimintaa on suunnitteilla paljon. Hovinpellossa viritellään kerhotoimintaa maahanmuuttajien lapsille. Ja kaupungin vanhukset tarvitsisivat kauppa-apua…

Etelä-Karjalan asukastupayhdistys

Perustettu joulukuussa 2003. Toiminta käynnistyi varsinaisesti huhtikuussa 2005.

Kuusi työntekijää.

Jäseninä Lappeenrannan kaupunki, Asuntopalvelu, Laptuote-säätiö, Länsi-Lappeenrannan asukasyhdistys, kaupunginosayhdistys voisalmensaarelaiset ja Lappeenrannan seudun työnhakijat.

Edistää Lappeenrannan eri alueiden asukkaiden työllistymistä.

Pyrkii verkostoitumaan muiden yhdistysten kanssa. Tarjoaa palveluita, joita yksityiset yritykset tai kunnat eivät järjestä.

Hankerahoitus vuodelle 2006: 204 440 euroa. TE-keskukselta 94 450 euroa, loput Lappeenrannan kaupungilta. Lisäksi RAY:n rahoitusta Nuppu-projektiin 60 000 euroa.

Kuvateksti

Yleismies Hannu Rantanen on omimmillaan puutöiden parissa.

MIKA STRANDÉN

Kirjoittaja:
Minna Mäkinen