LEENA SALLINEN
Lappeenrannan Linnoitukseen rakennetaan lähiviikkoina lumipuisto. Siihen
tehdään lumilinnoja, liukumäkiä ja lumiluolia. Tarkoitus on tuottaa iloa
lapsille ja eloa Linnoituksen talveen.
Lumipuistoa varten on jo kasattu lumikasoja maakuntamuseon ja radiotalon
väliselle puistoaukiolle. Jotain siihen siis viimein rakennetaan.
Kymmenkunta vuotta sitten museon ja radiotalon välille oltiin pystyttämässä
oikeita asuintaloja. Niitä ei kuitenkaan saatu sovitetuksi Linnoituksen
asemakaavaan, jonka arkkitehti Keijo Koskinen teki 1990-luvun lopulla.
Lappeenrannan kaupunginvaltuusto karsi uudisrakennusten tontit
asemakaavasta pois, ja lopulta koko kaava jäi vahvistamatta.
Linnoituksen uudisrakentamisen kannattajat eivät kuitenkaan tyytyne
lumilinnoihin ja -luoliin. Heidän mielestään Linnoitus pitää elävöittää
eikä museoida.
Asuinrakentamista tuskin enää esitetään museon ja radiotalon välille, ehkä
ei muuallekaan, mutta julkisrakentamista on esitetään harkittavaksi ainakin
Linnoituksen länsivallien sisään. Sinne voitaisiin vaikka pystyttää
uudestaan 1970-luvulla palanut maaherrantalo, jonka piirustukset ovat tallella.
Uudisrakentamisesta varmasti keskustellaan, jos ja kun Linnoituksen
asemakaava pannaan taas vireille tai päinvastoin.
Linnoituksen asemakaavoitus on ollut ajatuksissa, mutta siinä ei edetä
vauhdilla. Jos tulee jokin uudisrakennushanke, se saattaa aikatauluttaa
asemakaavan teon, sanoo Lappeenrannan kaavoituspäällikkö Erkki Jouhki.
VOIMASSAOLEVA Linnoituksen asemakaava on niin sanottu keisarin kaava, ja
Venäjän vallan ajalta ovat sen rakennuksetkin. Poikkeuksen tekee
1970-luvulla rakennettu radiotalo. Sittemmin vain rannalle Linnoituksen
kärkeen on noussut kaksi uudisrakennusta ja kolmas on työn alla.
Ympäri Linnoitusta on kuitenkin 30 vuotta ollut meneillään rakennustyömaa.
Sen edetessä 1700-luvun lopun maalinnoitus on palautettu maan pinnalle. Nyt
Linnoituksen kaupunginosaa kehystää viimeistelyä vaille valmis
muinaismuistoalue. Entistäminen valmistuu ensi kesänä, ja Museovirasto
lupailee juhlia sen kunniaksi.
Asemaakaavan tekoa odoteltaessa ja Ilonpidon ohessa Linnoituksessa riittää
puheenaihetta nykyisistä rakennuksista. Niistä puolenkymmentä on vielä
vailla pysyvää käyttötarkoitusta, ja entistenkin käyttöön esitetään muutoksia.
TUNNETUIN hanke lienee Linnoituksen muinoisen kehruuhuoneen rakennusparin
mahdollinen muuttaminen Tali-Ihantala-museoksi.
Rakennuksista toinen on osittain remontoituna tyhjillään. Siihen oli
tuloillaan Etelä-Karjala-instituutti, joka kuitenkin päätti pysyä
toistaiseksi Skinnarilassa yliopiston tiloissa. Toisessa rakennuksessa on
pitkään toiminut kaupunginarkisto. Sen pitää muuttaa muualle, jos museo
perustetaan Linnoitukseen.
Tali-ihantala-museon vaihtoehtoinen sijoituspaikka on Rakuunamäki. Asiaa
pohtii työryhmä, joka jättää esityksensä kevään korvilla.
Linnoituksessa Tali-Ihantala-museota kaavaillaan kuitenkin jo
kokonaisuudeksi viereisen urheilutalon kanssa. Urheilutalosta tulisi
remontin jälkeen tapahtumatila tai pitopaikka.
Toistaiseksi urheilutaloa isännöivät tenniksenpelaajat, jotka ovat pitäneet
talostaan tiukasti kiinni. Pari vuotta sitten pakit sai kolme taloon
pyrkinyttä nuorten taidekoulua, jotka joutuivat menemään Etelä-Saimaan
entiseen painotaloon Leirin teollisuusalueelle.
Tali-ihantala-museoon yhdistetään myös Ratsuväkimuseo, joka nyt on
Linnoituksen portin kupeessa entisessä päävartiorakennuksessa. Sen
tulevaksi täytteeksi on toivottu muun muassa viinitupaa.
NOPEAMMIN viinitupa aukeaa kuitenkin Komendantintalossa, joka pari vuotta
sitten remontoitiin Etelä-Karjalan museon toimistotiloiksi ja
turisti-infoksi. Linnoituksen elävöittämishanke aikoo perustaa baarin talon
päähän jo ensi kesänä.
Komendantintalon takana linnoituksen itälaidalla remonttia odottelee
Vesiportinkuja 5:n rakennus. Siinä oli aikoinaan synnytyssairaala,
sittemmin teatteri Peränurkka, nyttemmin siellä on taiteilijoiden
työtiloja. Tulevaisuudessa rakennus voisi olla ravintola.
Toistaiseksi ei ole löytynyt yrittäjää, joka ottaisi
kunnostuskustannuksiin osaa. Kaupungilla ei ole vara peruskorjata
rakennusta tyhjän päälle, sanoo Lappeenrannan tilakeskuksen päällikkö
Jaakko Vatanen.
Majurskan talon piharakennukseen piti siirtää Kimpisestä suljetun Laura
Korpikaivo-Tammisen käsityömuseon toimintaa, mutta nyt käsityögalleria
sijoitetaankin Tasihinin taloon Kauppakadulle. Tasihinin taloa ryhdyttiin
juuri remontoimaan Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n Taitotaloksi.
Majurskan piharakennus menetti toistaiseksi remonttirahansa. Sinne tullee
ajastaan käsityöläisten kauppoja.
MÄEN ALLE Linnoituksen kärkeen on kunnostettu käsityöläisten kortteli.
Siellä on Täky-galleria, keramiikkapaja ja korupaja. Rannan vanhoissa
rakennuksissa on lisäksi ravintola Serra ja ulkomaalaiskeskus ja niiden
välissä sataman huoltovarikko.
Linnoituksen kärkeen on päästetty myös uudisrakennuksia. Purjehdusseuran
suunnittelemasta jollavarastosta tulikin viime vuonna kokonainen
purjehduskeskus, ja nyt sen viereen nousee samankokoinen uudisrakennus.
Kuuluisin alueen uudisrakennus on kuitenkin hiekkalinna, joka on nyt
talviläjässä pressun alla.
Uusia matkailuvaltteja Linnoituksen ja sataman seudulle suunnittelee
EU-tuella perustettu sateenvarjoprojekti. Sen suojissa kehitellään
ensisijaisesti tapahtumatarjontaa, mutta projekti vaikuttaa myös
Linnoituksen tilaratkaisuihin.
Tuorein julkitullut ajatus on Linnoituksen laen itälaidan asuintalon
kunnostus hotelliksi. Sitä tutkitaan Lappeenrannan kaupungin EU- ja
elinkeinotyöryhmän toimeksiannosta.
SATEENVARJOPROJEKTI tyytyy toistaiseksi vaatimattomampiin hankkeisiin kuten
lumipuistoon. Projektipäällikkö Kari Niemelä pohjustaa lumirakentamista
parasta aikaa neuvotteluin, mutta suunnittelee myös muuta menoa
Linnoitukseen ja satama-alueelle.
Tarjontaa riittää myöhään syksyyn. Talveksi on tiedossa säävarauksen
takia ehkä vain toivossa lumipuiston lisäksi muun muassa kaupunginlahden
luistinrata, kesäksi entisten rientojen lisäksi höyrylaivaregatta, joka
tulee Lappeenrannan satamaan 7.9. heinäkuuta.
Syyskuun alussa Linnoituksessa on iso EU:n ulkoministerikokous, joka
tarjonnee kaupunkilaisille lähinnä rajoituksia. Pian sen jälkeen satamassa
räiskää kaikelle kansalle ilotulitus Saimaan kanavan 150-vuotisjuhlien
kunniaksi.
Menon ja meiningin vastapainoksi Niemelä toivoo Linnoitukseen rauhaa.
Minusta toiminnallisuus saisi rajoittua satama-alueelle Kaupunginlahden
ja Linnoituksen kärjen välille ja Linnoituksen itäpuolelle. Länsivallien
alue on niin kaunis, että toivoisin kaupungin löytävän sen kauniina
piknik-alueena, Niemelä sanoo.
Kuvatekstit
Tali-Ihantala-museon sijoituspaikka Linnoituksessa olisi talopari
Linnoituksen laen länsilaidalla. Tämä talo on tyhjänä, toinen samanlainen
kaupunginarkistona. Museokäytössä ne yhdistettäisiin ehkä lasikäytävällä
taidemuseon tapaan.
Laura Vesterinen on asunut Linnoituksessa 25 vuotta ja on tyytyväinen
elinympäristöönsä. Toiveissa on vain, ettei Katariinantorilla pysäköitäisi
ihan hänen asuntonsa eteen.
Linnoitusta kiertävän maalinnoituksen entistäminen on länsivallien
viimeistelyä vaille valmis.
Matkailijoita toivotaan lisää myös Linnoituksen talveen. Vladimir,
Jekaterina ja Aleksander Kononov ja Ljudmila Volkava Pietarista kiertelivät
Linnoituksessa torstaina.
LEENA SALLINEN