Hyvä lihamestari auttaa arjessa

Riina Nokso-KoivistoLAPPEENRANTA. Possun sisäfilee on hyvää, kunhan vain sai

Riina Nokso-Koivisto

LAPPEENRANTA. Possun sisäfilee on hyvää, kunhan vain saisi kapeasta

pötköstä näyttävämpiä pihvejä. Lohesta taas olisi mukava osata tehdä

kauniita medaljonkeja.

Lappeenrantalainen lihamestari Ilkka Pekari auttaa asiakkaita tällaisissa

arjen pienissä haasteissa. Parasta on, että hän tekee sen ilahduttavalla

palveluasenteella ja asiantuntemuksella.

Viidakkorumpu kertoo, että Pekarin kanssa asioidessa voi olla varma siitä,

että paperiin kääräistyt pihvilihat ja lohifileet ovat kunnon tavaraa.

Lisäksi lihamestari saa asiakkaan tuntemaan, että juuri hänen tekemänsä

ostos, huomisen lounas tai viikonlopun päivällinen, on erityisen tärkeä.

– Aloitin lihamestarina 35 vuotta sitten ja sain heti silloin parhaan

mahdollisen koulutuksen asiakaspalveluun. Kauppias Sulo Kuhanen osasi ottaa

huomioon ja tulla toimeen kaikenlaisten asiakkaiden kanssa. Seurasin mitä

hän teki ja yritin ottaa parhaani mukaan oppia, Pekari kertoo.

PEKARIN ensimmäinen työpaikka Valta-Valinta sijaitsi Valtakatu 46:ssa ja

oli kaupungin ensimmäinen valintamyymälä.

– Silloin asiakaspalvelu oli hyvin ihmisläheistä. Tiesimme kuka asiakkaista

oli oluttehtaan, kuka taas kalkkitehtaan väkeä. Kun varuskunnan komentaja

vaihtui, hänen vaimonsa tuotiin kauppaan tutustumaan henkilökuntaan.

Sen sijaan 80- ja 90-luvuilla ajan henki oli Pekarin mukaan täysin toinen.

Kauppiaana oli Pauli Matikainen, jota ei nähty tiskin takana asiakkaita

palvelemassa.

– Sulo Kuhanen oli asiakaspalvelija, Matikainen sen sijaan oli enemmän

johtaja, joka istui yläkerrassa tupruttelemassa sikaria. Silloin vastuu

asiakkaiden kohtaamisesta jäi lihamestarille ja muulle henkilökunnalle.

REILU viisi vuotta sitten kaupasta tuli K-Supermarket Rakuuna, mutta se ei

muuttanut Ilkka Pekarin työtä lihatiskin takana. Ihmisiä kiinnostaa yhä

enemmän ruuanlaitto ja se, mistä raaka-aineet ovat peräisin. Asiakkaat

kysyvät ohjeita pihvin oikeaoppiseen paistamiseen ja tarvittaessa

lihamestari antaa myös reseptivinkkejä.

– Vähintään osaan kertoa sen, mitä itse aion laittaa sinä päivänä tai

viikonloppuna ruuaksi. Onneksi asiakkailta itseltään tulee paljon vinkkejä,

joita voin sitten välittää eteenpäin.

Kuvateksti

Lihamestari Ilkka Pekari on 35 vuoden aikana ehtinyt palvella lukuisia

asiakkaita.

MARLEENA LIIKKANEN

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto