Lappeenrannan Citykortteli uudistuu täysin lähivuosina

Tehokkaasti rakennettavaa korttelia halkoo katettu liikekeskus. Suuren pysäköintilaitoksen päälle valmistuu edustava keskusaukio ehkä jo kesäksi 2008. Kokonaisuus on tarkoitus rakentaa yhdellä kertaa.

ANNE KOTIHARJU

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Koulukadun ja Valtakadun välinen niin sanottu

Citykortteli kokee lähivuosina suuren muodonmuutoksen. Kortteli tulee

kaupunkimaisemmaksi uusien kerrostalojen ja liiketilojen, mahdollisesti

uuden suuren liikekeskuksen ansiosta. Lisäksi keskusta saa nykyisen

paikoitusalueen päälle korkeatasoisen keskusaukion. Korttelin olennainen

osa on maan alle tuleva iso pysäköintilaitos.

Lappeenrannan kaupunki ja kolme kiinteistöosakeyhtiötä valitsivat alueen

kokonaissuunnitelman tekijäksi tunnetun arkkitehtitoimisto B & M:n

Helsingistä. Suunnitelma valmistuu keväällä ja asemakaava heti perään.

– Keskustan ydintä halutaan vahvistaa lisärakentamisella ja

liikerakentamisella. Suunnitelmassa keskeistä on katu- ja sisänäkymien

visualisointi. Suunnitelma kertoo, mihin tasoon rima halutaan asettaa,

selvittää kaupungin kaavoituspäällikkö Erkki Jouhki.

Jouhki toivoo, että rakennusten suunnittelusta voisi järjestää

suunnittelukilpailun.

ALUNPERIN selvitettiin vain Koulukadun varren kahden rakentamattoman tontin

täyttämistä kerrostaloilla sekä osittain palaneen Tapanaisen talon

korvaamista. Nyt suunnitelma on kasvanut korttelin sisään harkittavalla

katetulla liikekeskuksella, joka ulottuisi Koulukadulta Valtakadulle.

Nykyisten rakennusten mahdollista korottamista, jopa korvaamista uusilla

isommilla selvitetään sitäkin.

– Ei ole pelkoa, että kaupunkiin tulisi liikaa liiketilaa. Juuri teetetyn

kaupallisen selvityksen perusteella lisää liiketilaa tarvitaan muun muassa

ostovoiman kasvun takia. Ollaan kaupungin ytimessä ja tämä jos mikä on

paikka vilkkaalle oleskelu- ja ostoskeskukselle.

Citykorttelin kehittämissuunnitelma käsittää Valtakadun, Kirkkokadun,

Koulukadun ja Oleksin välisen alueen. Koulukadun kahdella tyhjällä tontilla

on paikoitusalue.

KIINTEISTÖNOMISTAJIA edustava rakennuttajakonsultti Pekka Salla Siluc

Oy:stä sanoo, että kiinteistönomistajat halusivat päästä töihin jo

puolitoista vuotta sitten.

– Kaksi vuotta tätä on pyöritelty. Nyt hanke lähtee liikkeelle lähiaikoina,

kun kaupunki tuli ponnekkaasti mukaan. Heti kun kaava valmistuu, se koko

potti lähtee rakenteille samanaikaisesti. Se on kaikkien etu.

Tarkoitus on, että valmistuneen kokonaissuunnitelman havainnekuvien avulla

kiinteistönomistajat voivat markkinoida kokonaisuutta ostajille.

MAAN PÄÄLLE tulee paljon uutta vain sillä edellytyksellä, että suunnitelmat

maanalaisesta, suuresta pysäköintilaitoksesta toteutuvat.

Satojen, vähintään 200 paikan laitoksen suunnitelmat valmistuvat tänä

vuonna niin, että rakentaminen voisi alkaa vuoden lopulla.

– Jos korttelin muu rakentaminen menee samaa tahtia, ensi vuonna on

mahdollista käynnistää rakennustyö. Päälle tuleva aukio voisi olla valmis

vuoden 2008 keväällä tai kesällä, arvioi kaupungin tekninen johtaja Ensio

Koikkalainen.

PYSÄKÖINTILAITOS maksaa paljon.

– Isosta hankkeesta on kyse. Nyt on selvitettävä, miten paljon paikkoja

sinne mahtuu ja löytyykö rahoitusta. Kaupungin kannalta olisi järkevää

rakentaa yhdellä kertaa mahdollisimman paljon paikkoja tulevaisuuttakin varten.

– Suuri osa aukiosta on pysäköintilaitoksen kansirakennelmaa.

Joukkoliikenne joudutaan siirtämään rakentamisen tieltä Valtakadulta pois

ja olisi syytä löytää keskuspysäkeille samalla pysyvä uusi paikka.

Kun Kauppakatu on saatu rakennettua kävelypainotteiseksi, tehdään uusi

Citykorttelin aukio.

– Sen jälkeen alkaa Valtakadun rakentaminen eli katu menee remonttiin pala

palalta ilmeisesti vuosina 2009 ja 2010.

Koikkalaisen mukaan Koulukatu on näillä näkymin pysäköintilaitoksen

pääsisään- ja ulostulosuunta. Kirkkokatua ja Valtakatuakin tutkitaan.

– Valtakatu tuntuu vaikealta sen takia, että se on ajateltu rauhoittaa

kokonaan Kirkkokadun ja Sammonkadun väliltä.

Citykorttelin rakentamisaikataulu on vielä monen mutkan takana.

– Riskejä riittää. Miten kaava etenee, ja miten käy rakennusprojektin,

lähteekö se liikkeelle?

SILUC OY

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Kuvateksti

Citykortteli uudistuu perusteellisesti.

Rakennuttajakonsultin alustava näkemys tulevista rakennusoikeuksista ei

kuvaa lainkaan tavoiteltavaa korttelin ulkonäköä.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju