Categories
Artikkelit

Lauri Väärältä on viimeinen sana sanomatta harrastajanäyttämöillä

Maakunnallisen kulttuuripalkinnon saaja empii vielä Lemin suhteen. Suomenniemellä odottaa Nummisuutarien laajuinen haaste.

ANNE KOKKONEN

SUOMENNIEMI. Syksyinen lonkkaleikkaus ei ollut herkkua Lauri Väärälle. Kun

on tottunut liikkumaan pitkin poikin pitäjiä harva se ilta, tuntui

piinalliselta joutua sidotuksi sairaalasänkyyn.

Vieraat sentään järjestivät ajankulua ja uusia ajatuksia. Niin kuin nyt

Lemin nuorisoseura kukkapuskineen.

Arvasihan Väärä, millä asialla lemiläiset olivat. Yleisö- ja

arvostelumenestykseksi kohonneelle Mäeltä näkyy toinen mäki -näytelmälle

halutaan kovasti jatkoa.

– Mutta Lemi on ihan eri asia kuin Suomenniemi, jonka näyttämölle pääsee

vaikka rullatuolilla. Lonkka saatiin kuntoon, mutta muita vaivoja alkaa

tulla tilalle ja ajomatka Lemille tuntuu pitkältä, Väärä tunnustaa.

Silti Väärä ei ole täysin vakuuttava miettiessään, kuinka sanoa jyrkästi

ei. Pitkän linjan ohjaaja ja teatterinjohtaja ei ole koskaan voinut

vastustaa harrastajanäyttämöiden houkutusta.

VÄÄRÄ on aina tullut juttuun harrastajien kanssa eikä häpeä yhtään

erikoisalaansa. Auktoriteettia kun tuntuu löytyvän enemmän harrastajien

kuin ammattilaisten parissa.

Pelkästään Suomenniemen nuorisoseuran näyttämölle hän laskee ohjanneensa

nelisenkymmentä näytelmää. Monet niistä ovat olleet vuoden

kulttuuritapauksia paikkakunnalla. Viime vuosina Väärä on toiminut

erityisesti Suomenniemen ja Lemin nuorisoseurojen luotto-ohjaajana.

Väärän mielestä ei ole pelkästään hyvä asia, että ohjaaja ja ryhmä tuntevat

toisensa läpikotaisin. Ohjaaja osaa kyllä valita näyttelijöilleen sopivat

näytelmät ja roolit, mutta toisaalta jännitys sekä yllätyksellisyys

vähenevät ja ohjaajan arvovalta laskee.

– Ne alkavat uskoa minua vasta kun suutun!

Kyllästymisen varalta Väärällä on oiva lääke: näytteleminen. Viime talvena

hän nousi Suomenniemen nuorisoseuran näyttämölle Aimo Vuorisen näytelmässä

Poikani venäläinen vaimo ja kokemus oli hyvä sekä puhdistava.

– Se piristi, rooli vain oli vähän liian suuri. Nautin siitä, kun

esityksessä oli paikkoja, jolloin sain itse määrätä tahdin.

MUINAINEN oppi-isä neuvoi Väärälle, että ohjaajan tärkein tehtävä on valita

suunnattomasta materiaalista ne tekijät, joista syntyy kokonaisuus. Väärän

kohdalla alkupisteenä on aina ollut ihminen, jonka ympärille näytelmä alkaa

rakentua.

Juuri nyt tuo ihminen on Sami Antila, nelikymppinen suomenniemeläinen, joka

debytoi nuorisoseuran näytelmässä viime talvena. Syksyllä piispan

kinkereillä Antila hurmasi kirkkoväen energisenä Jukolan Juhanina.

– Sami kysyi, mitä tehdään seuraavaksi, ja minä näin edessäni ilmiselvän

Nummisuutarien Eskon.

Väärällä alkaa olla jo selvä käsitys siitä, mitä hänen ensimmäinen

Kivi-ohjauksensa tulee sisältämään. Nyt tarvitaan vain lisää näyttelijöitä

Suomenniemen nuorisoseuran kaikkien aikojen suurimpaan voimanponnistukseen.

– Asiasta keskustellaan nuorisoseuran talolla ensi torstaina kello 18.

Kaikki hankkeesta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

SUOMEN Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto myönsi sunnuntaina 5 000

euron suuruisen maakunnallisen kulttuuripalkinnon ”ihmisläheisen ilmaisun

monipuoliselle edistäjälle”. Perustelujen muotoilu saa Väärän pillastumaan.

– Helvetti, sano mulle joku muu taiteenlaji, joka on yhtä ihmisläheinen!

Teatteri-ilmaisua ei ole ilman näyttelijöitä ja yleisöä.

Melkein yhtä tyrmistynyt Väärä on palkinnon suuruudesta. Hän kun luuli,

että kysymyksessä olisi pelkkä kunnianosoitus.

Palkintosummalle löytyy etsimättä saajan näköistä käyttöä. Suomenkylän

aukealla sijaitseva kotitalo kaipaa maalia ja sukulaispoika on suositellut

lonkkavaivaiselle ajettavaan ruohonleikkuriin siirtymistä.

PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Pitkän uran harrastajanäyttämöillä ja ammattiteattereissa tehnyt Lauri

Väärä vastaanotti sunnuntaina maakunnallisen kulttuuripalkinnon.

LAURI VÄÄRÄ

Teatteriohjaaja ja näyttelijä.

Syntynyt 1936 Lappeenrannassa.

Viettää eläkepäiviään lapsuuskodissaan Suomenniemellä.

Kansakoulunopettajan tutkinto 1962, Suomen Teatterikoulun ohjaajalinja

1962–1965.

Toiminut muun muassa ohjaajana Kotkan kaupunginteatterissa,

koulutusohjaajana Työväen Näyttämöiden liitossa, teatterinjohtajana

Kotkassa, Lappeenrannassa ja Kouvolassa sekä näyttelijänä ja

apulaisohjaajana Suomen Kansallisteatterissa.

Kymmeniä harrastajateatteriohjauksia eri puolilla Kaakkois-Suomea,

erityisesti Suomenniemellä ja viime vuosina myös Lemillä.

Vaimo Teija Sopanen.

Lemmikkieläin Zorro-kissa.

Harrastuksina sienestys ja kesämökkipuuhat.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen