Suomenniemen kylät kirkastivat kuvaansa

Kylähankkeen saavutukset ylittävät jo odotukset. Valokuva-kilpailun voittaneessa otoksessa poseeraavat Halisen lehmät.

ANNE KOKKONEN

SUOMENNIEMI. Loppusuoralle kääntyvä Suomenniemen kylien kehittämishanke on

tuonut uutta vipinää paikkakunnalle. Perjantai-iltana järjestetyissä kylien

kirkastusiltamissa voitiin esitellä pitkä lista toteutuneita tekoja ja

hyvään vauhtiin ehtineitä suunnitelmia.

Kolme kyläkuntaa viidestä on perustanut rekisteröidyn kyläyhdistyksen ja

Karkauksessa sekä Kiesilä-Pajulahti-Kakkolan alueella kyläsuunnitelman

tekeminen on hyvässä vauhdissa. Myös kirkonkylän ja Suomenkylän alueella on

ryhdytty työstämään kyläsuunnitelman runkoa.

– Laamalansaarella ja Luotolahdella odotetaan kesään ja katsotaan, syntyykö

kyläsuunnitelma kesäasukkaiden avulla. Väkisin ei tehdä mitään, mutta

lupaan antaa apuani suunnitelmaa koottaessa, hankevetäjä Virpi Pakarinen

lupasi.

Kirkastusiltamien väki sai pohdittavakseen kyläsuunnitelmien

ulkoasuvaihtoehdot. Tarkoituksena on koota suunnitelmat saman mallin mukaan

ja liittää vihkosten yhteyteen koko kuntaa koskevaa perustietoa.

HANKETTA rahoittavan Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys ry:n edustajana

paikalle saapunut kyläasiamies Marja Jussila saattoi myhäillä tyytyväisenä.

Kaikki Pomo-hankkeetkaan eivät kykene lunastamaan niihin asetettuja

odotuksia, mutta Suomenniemi eläköön -hanke tyydyttää rahoittajan vaatimukset.

– Rahoittajan kannalta hanke on onnistunut yli odotusten, kylillä on tehty

enemmän kuin on odotettu ja Virpi on onnistunut tehtävässään mainiosti,

Jussila kiitteli.

Kylähankkeen myötä Suomenniemen kylille on syntynyt uusia kesä- ja

talvitapahtumia, on pidetty maisemanhoitotalkoita ja rakennettu

hiihtolatuja. Luvassa on vielä ainakin kirkonkylän kaunistustalkoita,

Kiesilänkosken uimarannan ja levähdysalueen raivausta sekä Nettipointin

hankkiminen Kauriansalmelle Veka-Shopin tiloihin.

– Kylät pärjäävät jo aika hyvin omillaan, mutta lisää toimijoita

kaivattaisiin mukaan, Pakarinen arvioi.

PARINKYMMENEN iltamavieraan joukossa oli muun muassa Tero Nissinen kahden

pienen poikansa kanssa. Kirkastusjuhliin tuli lähdettyä, kun kutsu

tilaisuuteen tuli kotiin postin mukana.

– Itse asiassa en ole edes huomannut koko kylähanketta. Kylien tapahtumiin

liittyviä juttuja on kyllä tullut luettua paikallislehdestä, Nissinen kertoi.

Mitään erityisiä toiveita kyläsuunnitelmaan Nissinen ei äkkiseltään osannut

esittää. Jalankulkijoille toki olisi hyvä saada leveämmät pientareet ja

harrastuspuolella voisi olla tilausta joillekin koko perheen jutuille.

– Lasten kanssa menee päivät pitkät, mutta kyllä varmasti lähtisin

pyydettäessä mukaan talkoisiin, jos vain työvuorot sen sallivat,

kolmivuorotyötä tekevä Nissinen arveli.

KIRKASTUSILTAMISSA julkistettiin myös viime vuoden lopulla julistetun

Suomenniemi-aiheisen valokuvakilpailun voittajat. Ensimmäisen palkinnon

voitti Sirpa Halttunen Halisen lehmiä esittävällä kuvallaan ja toisen

palkinnon vei Eero Naakka Hannosen maitolaiturilla. Voittajat saivat

palkinnoksi valokuvaustarvikkeita.

Uusia ja vanhoja Suomenniemi-aiheisia valokuvia esitellään yleisölle ensi

kesänä Suomenniemi-päivien yhteydessä.

ANNE KOKKONEN

Kuvateksti

Alpo Erola, Jouko Laamo ja Raimo Ruotsalainen aloittivat iltamat

pelimannihengessä.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen