Terveyspiiri epäilytti vielä Taipalsaaren valtuutettuja

Valtuusto käsitteli seminaarissa terveyspiirin perustamista. Se puhutti paljon, koska Taipalsaaren omat terveys- ja sosiaalipalvelut ovat kunnossa.

URPO LAANINEN

TAIPALSAARI. Maakunnallinen terveyspiiri epäilyttää vielä Taipalsaaren

valtuutettuja. He olivat kuitenkin yksimielisiä valtuustoseminaarissaan

siitä, että Taipalsaari jatkaa mukana selvitystyössä.

Seminaarissa oltiin sitä mieltä, että terveyspiiriselvitys ei valmistu

vielä tämän vuoden aikana, vaan sitä pitäisi tehdä kahden vuoden

aikataululla. Siten terveyspiiri voisi aloittaa vuoden 2008 alussa eikä

vielä ensi vuonna.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Rauno Ervelius (kok.) arvioi, että

yleisilmapiiri oli valtuutetuilla vielä aika epäilevä ja kyselevä.

– Valtuutetuilla oli käsitys, että Taipalsaaren terveys- ja sosiaalitoimen

asiat ovat tällä hetkellä kohtalaisen hyvässä hoidossa ja olemme niissä

kohtalaisen tehokkaita. Siksi hiukan epäilyttää, mitä etua suurempi yksikkö

voisi tuoda.

Omana mielipiteenään Ervelius esitti seminaarissa, että terveyspiiri ei

välttämättä tuo nykytilanteessa välittömiä säästöjä, mutta se ehkä leikkaa

osittain tulevaa kustannusten nousua.

– Jokaisen kunnan ei pitäisi lähteä omissa nimissään kasvattamaan

resursseja. Yhteistyöllä voidaan saada säästöjä.

SEMINAARISSA esitteli Etelä-Karjalan terveyspiirihanketta Markku Pekurinen,

jolle valtuutetut tekivät paljon kyselyjä. Monet epäilivät terveyspiirin

hyötyjä.

Taipalsaaren poliitikot suhtautuvat aika epäilevästi Pekurisen esitykseen,

että terveyspiiri ottaisi hoitaakseen myös sosiaaliasiat.

Monet valtuutetut pelkäsivät, että terveyspiiri on iso kakku muutenkin, ja

on hyvä, jos liikkeelle päästään ensiksi terveysasioissa.

KUNTAUUDISTUSTA valtuusto käsitteli seminaarinsa lopuksi. Enemmistöllä on

aika tiukka kanta, että Taipalsaari pärjää omillaan jatkossa. Valtion ei

uskota pakottavan kuntia yhteen.

Lappeenrannan ja Taipalsaaren tiiviimpää yhteistyötä syksyllä esittänyt

Rauno Ervelius kritisoi sitä, että Etelä-Karjalan kolme kaupunkia ja

maaseutukunnat tekevät erilliset esityksensä kuntarakenneuudistuksesta.

– Valtiolle menee nyt viesti, että pienet kunnat ovat sitten keskenään

valmiita tiiviimpään yhteistyöhön.

– Yritin tuoda esille, että ensimmäisenä ei keskustella kuntaliitoksista.

Meidän pitäisi lisätä valmiuttamme, jos valtio todella lähtee liikkeelle ja

alkaa tehdä omia ratkaisujaan, Ervelius totesi.

ES-ARKISTO/MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Valtuuston puheenjohtaja Rauno Ervelius (oik.) kannattaa

terveyspiiriyhteistyötä. Vieressä toinen kokoomuksen valtuutettu Lasse Kähärä.

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen